Koovee valmis Divariin – Andersson tekee paluun alakertaan

Peteris Trekse (vas.) ja Klavs Jansons ovat Kooveen latvialaisvahvistuksia. Kuva: Koovee

Peteris Trekse (vas.) ja Klavs Jansons ovat Kooveen latvialaisvahvistuksia. Kuva: Koovee

Tampereen Kooveen viime kausi päättyi putoamiseen miesten Salibandyliigasta. Nyt joukkue lähtee Divariin uusin kujein.

Puolustuspäähän uusvanha mielenkiintoinen nimi on Nico Andersson, 28, joka palaa pääsarjatasolle. Andersson pelasi viimeksi Kooveessa Salibandyliigaa kaudella 2016-17. Andersson on pelannut liigassa 178 liigapeliä G-Kooveessa ja Kooveessa (22+48). Palkintokaapista löytyy SM-pronssi keväältä 2012.

Maalivahtiosastolle liittyi jo aiemmin julkaistun Antti Kortetmaan lisäksi Ville Jokela Ilveksestä. Anderssonin lisäksi puolustusosaston hankintoja ovat KrP:sta hankitut Aki Hietanen sekä Ville Kangasmäki.

Hyökkäyksessä uusia nimiä ovat aiemmin julkaistut Klavs Jansons (Kekava), Jere Oksanen ja Mikko Repo (KrP). Pēteris Trekse liittyi ryhmään latviasta (Lekrings) ja Jani Rajala Ilveksestä. Vuonna 1999 syntynyt Trekse edusti Latviaa vuoden 2018 MM-kisoissa. A-nuorista ryhmään on nostettu Valtteri Laaksonen.

– Joukkue on sopivassa suhteessa nuoruutta ja kokenutta taitoa sekä johtajuutta. On pystytty saamaan joukkueseen pelaajia, jotka sopivat pelitapaan sekä arvoihin. Lyhyesti voisi sanoa, että joukkue on erittäin motivoitunut ja työteliäs, joukkueen peräsimeen tulevaksi kaudeksi palannut Arto Riihimäki kommentoi seuran tiedotteessa.

Kooveen kausi alkaa 11.9. jolloin se kohtaa EräViikingit Akatemian Helsingissä.

Kooveen uutinen

Maalivahdit:
Jokela Ville (Ilves 2.-div)
Kortetmaa Antti (Nokian KrP)
Sillanpää Oskar

Puolustajat:
Alentola Paavo
Andersson Nico (ei pelannut viime kaudella)
Hietanen Aki (Nokian KrP)
Kangasmäki Ville (Nokian KrP)
Lummikko Ristomatti
Mäkelä Aapo
Ruokostenpohja Jesse

Hyökkääjät:
Jansons Klăvs (Kekava, Latvia)
Laaksonen Valtteri (Koovee A-jun)
Mäkelä Atte
Oksanen Jere (Nokian KrP)
Puustinen Petteri
Rajala Jani (Ilves 2.-div)
Repo Mikko (Nokian KrP)
Saari Samu
Segerman Samuli
Trekse Pēteris (Lekrings, Latvia)
Vainio Jesse

Toimihenkilöt:
Päävalmentaja: Riihimäki Arto
Valmentaja: Hänninen Antti
Fysiikkavalmentaja: Vuori Ilona
Maalivahtivalmentaja: Kurki Juha
Osteopaatti: Hillberg Marika
Manageri: Lahtinen Markus
Joukkueenjohtaja: Palonen Tommi
Huoltopäällikkö: Ketola Kennet