Liigat

Naisten liigassa uusi sarjasysteemi tulevalla kaudella – näin pelataan

14.09.
2019
Liigat

PSS ja SB-Pro ovat NLA-joukkueita ensi kaudella. Kuva: Juhani Järvenpää

Naisten Salibandyliiga on ensi kaudella jaettu kahteen eri osaan. NLA ja NLB käynnistyvät lauantaina 21.9. ja uudesta sarjasysteemistä voit lukea seikkaperäisemmin ohesta.

Runkosarja pelataan kahdessa tasolohkossa NLA:ssa ja NLB:ssa, joissa molemissa pelaa kahdeksan joukkuetta. Runkosarjassa pelataan kolminkertainen sarja, eli jokainen joukkuen pelaa 21 ottelua. Edellisen kauden kilpailullisen menestyksen perusteella lohkon neljä parasta joukkuetta pelaa 11 kotiottelua, muilla kotiotteluita on 10.

Runkosarjan jälkeen

NLA:n sijoille 1.-3. sijoittuneet joukkueet pelaavat sijoitussarja A:ssa kaksinkertaisen sarjan keskenään, samoin runkosarjan sijoille 4.-6. sijoittuneet sijoitussarja B:ssä. Sijoitussarjoissa pelataan kaksinkertainen sarja eli 4 ottelua/joukkue ja näissä ratkaistaan joukkueiden sijoitus ryhmän sisällä pudotuspeleihin lähdettäessä. Runkosarjassa saavutetut pisteet jäävät voimaan.

Pudotuspelikarsinnassa NLA:n 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet karsivat NLB:n 1. ja 2. sijoittuneiden joukkueiden kanssa kahdesta viimeisestä paikasta pudotuspeleihin sekä paikasta NLA:han kaudeksi 2020-21. Otteluparit ovat (paras viidestä, kotietu ensin mainitulla):

NLA 7. – NLB 2.
NLB 1. – NLA 8.

Liigakarsinnan 1. vaiheessa NLB:n sijoille 5.-8. sijoittuneet joukkueet pelaavat sarjassa säilymisestä. Otteluparien häviäjät karsivat liigapaikastaan. Otteluparit ovat (paras kolmesta, kotietu ensin mainitulla):

NLB 5. – NLB 8.
NLB 6. – NLB 7.

Pudotuspelit

Pudotuspeleihin sijoitussarja A:n voittaja saa valita vastustajansa sijoitussarja B:n 2.- 3. sijoittuneista sekä pudotuspelikarsintojen voittajista. Sijoitussaja A:n 2. sijoittunut saa valita vastaustajansa valitsematta jääneistä, seuraavaksi sijoitussarja A:n 3. sijoittunut ja sijoitussarja B:n voittajalle jää vastustajaksi valitsematta jäänyt joukkue.

Naisten Salibandyliigan puolivälierät ja välierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä (3 voittoa) ja finaalit paras seitsemästä -järjestelmällä (4 voittoa). Pronssimitalit ratkaistaan yksittäisessä pronssiottelussa.

Kevään jatkopelien alustavat pelipäivät

Sijoitussarjat: la 22.2., su 23.2., la 29.2., su 1.3., la 7.3. ja su 8.3.
Pudotuspelikarsinnat: la 29.2., su 1.3., ke 4.3., tarvittaessa la 7.3. ja su 8.3.

Puolivälierät: la 14.3., su 15.3., ke 18.3. ja tarvittaessa la 21.3. ja su 22.3.
Välierät: la 28.3., su 29.3., ke 1.4. ja tarvittaessa la 4.4. ja su 5.4.
Finaalit: pe 10.4., su 12.4., ke 15.4., la 18.4. ja tarvittaessa su 19.4., ti 21.4. ja to 23.4.

Liigakarsinnan 1. vaihe: la 7.3., la 14.3. ja tarvittaessa su 15.3.
Liigakarsinnan 2. vaihe: la 28.3., su 29.3. ja tarvittaessa la 4.4.

Teksti: Ote Salibandyliiton sivuilta

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.