Miesten Salibandyliiga käynnistyi lauantaina 21.9. kuuden ottelun osalta. Naisten liigassa pelattiin kaksi ottelua.
Oma kausiseurantani starttasi Vantaalta, jossa liiganousija Tiikerit isännöi EräViikinkejä. Vantaan derbyksi ristitty ottelu herätti mielenkiintoa varsinkin ensiksi mainitun joukkueen kohdalta.
Tikkurilan urheilutalolla koin ensi kertaa työn merkeissä ottelun seisaaltaan, sillä paikalla oli 767 katsojaa, eikä kaikille ollut tilaa istua. En valita aiheesta, ja varmasti olisin voinut vaatia itselleni ”työtilan”, mutta mielestäni olisi positiivista, jos ”täysi mökki” olisi yleisempikin ilmiö salibandypeleissä.
Itse pelistä tieysti sananen jos toinen, vaikkei tämä otteluraportti olekaan. Tiikerit aloitti varoen, ja alussa se näkyi selkeästi hermostuneisuutena otteissa. Se haastoi nimekkään ErVin lopulta hyvin kahden ensimmäisen erän osalta, mutta kokonaisuudessaan ErVin rutiinitaso Jani Kukkolan johtaman ykkösviisikon myötä oli liikaa Tiikereille.
Tiikerit kärsi ”symppaattisen” 7-3 -tappion, mutta sen pelissä oli hyviä elementtejä. Joukkue puolusti pääosin hyvin, hyökkäsi paikoin komeasti vastaan ja pystyi pidempiinkin palloralleihin ajoittain. Sen kärkipelaajat ovat juonnikkaita ja haastavia hyökkäyspäässä. Kaksi ensimmäistä kentällistä toimi hyvin yhteen.
Lauantai-illan pyhimmäinen tarkoitukseni oli haastatella jotakuta pelaajaa, ja väkertää siitä jonkinlainen juttu, jossa henkilö A kommentoi henkilön B esittämiä kysymyksiä, ja se oli tarkoitus julkaista jossain formaatissa tämän illan tai huomisen aamun aikana. Jotain pelistäkin, tietysti.
Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin avauserän aikana.
Tämä koko alkukommentti on lähtökohtaisesti ”sählypositiivista asiaa”, mutta pääpointti tulee olemaan ”sählynegatiivisessa” asiassa.
”Onko sillä edes väliä?”
Avauserästä lähtien pyrin pysymään mukana myös muiden paikkakuntien tapahtumissa. ÅIF näyttikin alkuun, että se meinaa taas lyödä luuta kurkkuun epäiljöille, iskiessään 5-0-johtoon ekan vartin jälkeen. OLS kiusasi SPV:tä kaksi erää, ja Welhot kiritti Happeen jatkoajalle asti 1260 katsojan edessä. Mielenkiintoisia otteita heikommin ennakkoon arvioiduilta joukkueilta.
En halua puhua edes deja vu -ilmiöstä kliseisessä mielessä. Se jotenkin tuttu ja turvallinen tunne, kun salibandy.fi/tulokset avautui tutulla latauskuvakkeella varustettuna. Tulospalvelu ei toimi.
Tämä asia oikeasti yhdistää salibandykansaa. Vuosien varrella on tullut koettua kaikki tuntemukset ”jahas” ja ”ei ****u taas” väliltä. Siihen liittyy paljon myös huumoria. Kollektiivisen harmituksen kannalta se lienee enää ainoa näkökanta millä asiaan voi suhtautua. Se on leimaava perinne, jota laji ei halunnut, ja vieras joka tulee kutsumatta jokaisiin juhliin vuodesta toiseen. Tulospalvelun toimimattomuus yllättää kuten talvi autoilijat joka vuosi.
Tämä epäuskon ja muun klangin värittämä pällistely valtasi taas muun muassa Twitterin, vaikka kuten yllä yritin tuoda esiin, kierroksella olisi ollut mielenkiintoisempiakin aiheita. Salibandyliitto pahoitteli. Ok. Se vain täydensi tutun ja turvallisen tapahtumaketjun.
En tiedä enää edes miksi kirjoitan tästä. Tämä on varmasti yleisin aihe mihin olen ottanut kantaa seitsemän vuoden aikana salibandytoimittajana. Olen itkenyt itkemistäni Twitterissä (kuten moni muukin), kirjoittanut kolumneja, joista ensimmäinen on muistaakseni viiden vuoden takaa, ränkyttänyt podcasteissa ja huvitellut ties mitä, koska kait tämä on vain ehtymätön kaivo. Tätä nalkutusta on varmasti tullut viljeltyä hermoja raastavissa määrin Salibandyliiton suuntaan. Suuria muutoksia en ole kuitenkaan havainnut.
Onko tulospalvelu oikeasti niin tärkeä asia? On se. On jokaisen lajin peruskivi, että tulokset löytyvät jostain helposti, ja otteluita pystyy seuraamaan muullakin tavoin kuin menemällä paikan päälle.
Mistä viat johtuvat? Kuulemma siitä, että sivuille tulee liikaa ihmisiä ja serverit eivät kestä. On vaihdettu palveluntarjoajaa, ”kolmas ja ”neljäs osapuoli” ovat jo varmaankin kerenneet vihille vuosien aikana. Meno ei ole kuitenkaan muuttunut, sillä serverit mätkähtävät selälleen edelleen yhtä varmasti kuin Vesa-Matti Loiri liukastuttuaan siemennesteeseensä 70-luvun bakkanaaleissa.
Hyvä. Salibandy on siis liian suosittua. Paradoksaalisesti tulospalvelu toimii silloin kun salibandy ei kiinnosta. Ehkä toimimattomuus innostaa ihmiset halleille. Toisaalta ehkä toimimaton tulospalvelu vie maun palvelusta ja lajista jo avauskierroksella.
Tulospalvelu on kuitenkin Salibandyliiton ykköstuote mitä se tarjoaa nettisivuillaan. Salibandy.fi:n kävijävirrasta noin 85-90 % tulee tulospalvelusta. Luvut ovat varsin isoja, kun puhutaan vuositasolla kymmenistä miljoonista sivunäytöistä.
Voisin väittää tässä, että liitto ei tee mitään asialle, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Liitossa on tehty asian eteen paljon töitä ja tehdään. Sen uskon täysin, mutta toisaalta peruskäyttäjää se ei enää kiinnosta vallan lainkaan. Toistaiseksi on luvattu, että uusi tulospalvelu on tulossa. Ehkä jo tällä kaudella. Toimiiko se sitten paremmin? Mahdollisesti. Parannusta tulee teoriassa aivan varmasti, ja lupaan suitsuttaa asiaa sitten kun niin käy.
En sinällään syytä ketään erityisesti tästä kiirastulesta. Liitossakin on ehtinyt vaihtua henkilökunta tällä vuosikymmenellä sen verran paljon, että on vaikea löytää vaikkapa yksittäistä syyllistä tai vastuuhenkilöä. Yrittäjiä on riittänyt. Joku kysyikin Twitterissä, että kuka tästä on vastuussa? Vastasin aika rehellisesti, vaikkakin pilkettä silmäkulmassa, että ”en tiedä, ja onko sillä enää edes väliä”.
Joka tapauksessa kyseessä on Salibandyliiton tuote, vaikka mukana olisi mitä osapuolia. Se varjelee kultakimpalettaan melko tarkasti, ja tilastoja ei saa kuka vain ottaa käyttöönsä esimerkiksi verkkosivuilleen. Heitän nyt ilmoille kysymyksen, joka varmasti ärsyttää Alakiventiellä:
Onko Salibandyliitosta hallinnoimaan tulospalveluaan itse, vai pitäisikö vastuu siirtää jollekin muulle taholle?
Salibandyn peruskuluttajaa ei kiinnosta kuka palvelun tarjoaa, jos se vain toimii. Monessakaan lajissa tällaista ei hyväksyttäisi.
Liitolle asia tuskin on ”onko sillä enää edes väliä” -osastoa.