Liigat

Pääkalloennakko: Ainoa mestarisuosikki tulee edelleen Tampereelta – kuinka yllätysnousijoiden käy?

17.09.
2019
Liigat

ÅIF:lle povataan hankalaa kautta. Sama arvio tehtiin tosin viime vuoden Divarissakin, kun joukkue nousi keväällä liigaan asti. Kuva: Juhani Järvenpää

Odotettu Salibandyliigakausi 2019-20 pyörähtää käyntiin lauantaina peräti kuuden ottelun voimin. Pääkallo ennakoi tulevaa kautta perinteisen kausiennakon muodossa.

Jokaisen joukkueen osalta on spekuloitu lähtökohtia ja erityisesti pelitavallisia asioita sekä kokoonpanoa, ja siinä tapahtuneita muutoksia. Yksi kiinnostava pelaaja on nostettu esiin, jonka lisäksi ennakoitu sijoitus on perusteltu.

Lopullinen ranking on rakentunut useamman arvioin perusteella ja lähtökohtaisesti liiga jakautuu neljään kastiin. Runkosarjassa pelataan 26 kierrosta, joiden jälkeen kahdeksan parasta jatkaa kauttaan pudotuspeleissä. Viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa Divariin ja sijoille 12-13 jääneet pelaavat sarjapaikastaan playouteissa. Playout-sarjan häviäjä karsii vielä Divarin toiseksi tullutta joukkuetta vastaan.

14. ÅIF – Väärässä sarjassa

Lähtökohdat:
Viime kaudella täpärästi Divarin pudotuspeleihin selviytynyt Ådalens IF järjesti todellisen jymypaukun nousemalla sarjaporrasta ylemmäs. Runkosarjan kahdeksikko taipui Divarin finaalissa Tiikereille, mutta naulasi liigapaikkansa karsintojen kautta. Liigakarsinnassa kaatui Karhut otteluvoitoin 3–1.

ÅIF:n liiganousua voi pitää sensaationa jo siitäkin syystä, ettei sipoolaisryhmä ole ollut sitoutuneisuudeltaan Divarin kärkipäätä. Toisen sarjaportaan keskikastiin jo yli vuosikymmenen kuulunut ÅIF on ennemminkin ollut kokeneiden pelaajien hyvähenkinen kaveriporukka, eikä se ole organisaation tasolla lähelläkään liigastandardia. Yleisömäärät itäisellä Uudellamaalla ovat pyörineet 150-200 tietämissä.

Materiaalinsa puolesta ÅIF lienee yksi liigahistorian heikoimmista nousijoista. Kokeneen ryhmän suurin vahvuus on sen koruton pelitapa. Päävalmentaja Sebastian Freudentahlin ryhmä parkkeeraa bussin ja pyrkii turhauttamaan vastustajaa. Karvaus asettuu matalalle ja odottaa kärsivällisesti iskusaumoja. Omassa päässä ÅIF puolustaa tiiviillä nopalla. Vastaavasti hyökkäyspelaaminen perustuu pitkälti vastaiskuihin. Pallon kanssa ryhmä pelaa riskittömästi. Sekä pallollisen että pallottoman pelaamisen avainsana on kärsivällisyys. Sipoolaisryhmä jaksaa kyykkiä ja odottaa omia saumojaan. Se tietää rajoitteensa ja pelaa sen mukaan.

Kokoonpano:
ÅIF:n kokoonpano tiedettiin liigaan kevyeksi jo nousun varmistuttua. Vahvistumisen sijaan ryhmä on heikentynyt. Erityisen ison loven jätti Josbaan siirtynyt juonikas Kasper Tähkä, joka toi joukkueen pallolliseen peliin lisäelementin. Pitkän linjan Divaripelaajat Jyri Laine ja Mikko Piippo jättäytyivät pääsarjatasolta. Sisään on tullut lähinnä keskinkertaisia Divari-pelaajia. Materiaaliltaan ÅIF on liigan selkeästi heikoin joukkue.

Sipoolaisten kokoonpanoa voisi kuvailla sanalla: kokenut. Joukkueessa on kuusi pelaajaa, joiden vyöltä löytyy yli 200 Divari-peliä. Näistä etenkin Atte Huovinen on mielenkiintoinen näky liigakentillä. 30-vuotias hyökkääjä nakutti 12 Divari-kauden aikana 428 pistettä ja pääsee vihdoin irti myös liigakentillä. Kippari ja kenties ryhmän tärkein pelaaja Miro Herlin tekee paluun liigakentille yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

Ryhmästä ei kuitenkaan erotu selkeitä profiilipelaajia, vaan materiaali on melko tasainen. Viime kauden paras pistemies oli 26+8=34 tehot iskenyt Tuomas Liukolampi. ÅIF:n sisäinen pistepörssi voitettiin siis reippaasti alle kahden pisteen keskiarvolla. Kokoonpanon mielenkiintoisin nimi on huippulupaava Oliver Sillanpää, 17. Runkosarjaan ja pudotuspeleihin yhteensä yli 40 paunaa paukuttaneen nuorukaisen voi iskeä laitaan tai keskelle, ja hän on kaiken järjen mukaan pääkaupunkiseudun suurempien seurojen kiikarissa jo lähitulevaisuudessa.

Kiinnostava pelaaja: Jan Qvickström-Helling
Liigan vanhimpiin kuuluva pelaaja täytti tammikuussa 40 vuotta ja on kaikkien aikojen kokenein Divarin runkosarjan pelaaja yhdessä Mikael Enlundin kanssa. Kunnioitettavat 356 Divari-peliä urakoinut peruspuolustaja ei kuitenkaan ole liigadebytantti. Qvickström-Helling on pelannut ensimmäiset liigapelinsä kaudella 1998-99 vantaalaisen VFT:n riveissä. Siis liki neljä vuotta aiemmin, kuin joukkuekaveri Sillanpää on edes syntynyt. Ikänestorin viimeiset liigapelit löytyvät kaudelta 2000-01 HIFK:n paidasta. Paluu liigaan tapahtuu näin ollen peräti 18 vuoden tauon jälkeen.

Perustelu sijoitukselle:
ÅIF on tuomittu suoraksi putoajaksi lähes joka paikassa. Sipoolaisryhmää ei kuitenkaan kannata täysin aliarvioida. Inhorealistista pelitapaa ei tarvitse liiemmin päivittää. ÅIF tulee bussittamaan ja turhauttamaan vastustajia myös sarjaporrasta ylempänä. Toinen kysymys on tietysti se, kestääkö linja-auto astetta kovempaa tulitusta.

Nousijajoukkue on ikävä vastustaja, mutta eittämättä liigan ennakkoon heikoin ryhmä. Myös toimintakulttuuria pitäisi päivittää merkittävästi, jos Sipooseen haluaisi rakentaa kestävän liigaorganisaation. ÅIF:sta tuskin tulee heittopussia, mutta sen rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä sarjapaikan uusimiseen. Hissi matkaa kerrosta alemmas.

Tähtipelaaja: Miro Herlin
Nouseva tähti: Oliver Sillanpää
Päävalmentaja: Sebastian Freudentahl

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 600,00

13. SB Welhot – Ohuelta näyttää

Lähtökohdat:
SB Welhot ovat yllättäneet kahtena edelliskautena ja säilyneet odotusten vastaisesti suoraan. Suoritukset ovat olleet komeita, sillä taikuriryhmä on heikentynyt molemmilla kausilla. Kuopiolaisten epäonneksi tämäkään kesä ei tehnyt trendiin poikkeusta. Welhojen pärjääminen perustui pitkälti loistavaan valmennukseen, joka pystyi tekemään eron häntäpäässä. Janne Kainulaisen johtama valmennusryhmä skouttasi vastustajaa täsmällisesti ja pureutui mitä pienempiin nyansseihin kulmavapareiden puolustamisesta lähtien.

Kainulainen lähti Turkuun ja tilalle nousi hänen adjutanttinsa Pasi Purhonen. Mitä ilmeisemmin Purhonen ei ollut ensisijainen vaihtoehto, sillä uutta pääkäskijää kartoitettiin kahden avoimen haun kautta. Welhoja jo pelaajana edustanut Purhonen tarjoaa kuitenkin hyvän jatkumon. Hän on nähnyt läheltä seuran nousun kakkosdivarista liigakentille ja tuntee kaupungin lajikulttuurin. Purhonen on myös taktisesti pätevä luotsi, joka voi fläppitaululla tehdä eroa muihin putoajakandidaatteihin.

Welhot jatkaa tutulla tyylillä. Joukkue pyrkii iskemään vastustajan heikkouksiin täsmällisillä ottelusuunnitelmilla. Etenkin alakerran joukkueita vastaan Welhojen täytyy napsia pisteitä. Materiaali on niin heikko, että kärkiryhmät pyyhkivät kuopiolaisilla lattiaa, kuten nähtiin jo viime kaudella. Runkosarjan kärkikaksikko Classic ja SPV lapioivat Welhoja vastaan yhteensä 52 maalia, mikä oli lähes 30 prosenttia kuopiolaisten koko kaudella päästämistä 176 osumasta.

Kokoonpano:
Kolmen edelliskesän aikana Kuopiosta on poistunut 30 pelaajaa. Se kertoo olennaisen joukkueen räpiköinnistä siirtomarkkinoilla. Tämäkin kesä oli pahasti miinusmerkkinen. Tähtipuolustaja Iiro Lankinen karkasi Happeeseen. Ykkössentteri Eetu Sorvali vaihtoi EräViikinkeihin. Kaksikon mukana poistui 45 pistettä ja joukkueen kaksi parasta maalintekijää. Myöskään kymmenen maalia iskeneen Eero Vepsäläisen nimeä ei löydy pelaajalistalta. Tilalle on tullut lähinnä omia junioreita, kovempien liigaseurojen A-junioreita sekä pelaajia lähialueen alasarjajoukkueista. Ainoa selkeä vahvistus lienee O2:ssa tehot 16+9=25 nakuttanut Joonas Lundell.

Joukkueen tärkein lenkki on puolustaja Riku Tuononen. Kovaa ampuva kookas pakki on isossa roolissa ylivoimalla ja muutenkin hyökkäyspelissä. Oman pään tekemistä Tuonosen täytyy parantaa, sillä viime kauden teholukema oli ruma -28. Vertailun vuoksi Lankisen vastaava pysähtyi lukemaan -4. Tuonosen ohella suurta vastuuta kantaa viime kauden paras pistemies Aleksi Ahokas.

Yleisesti ottaen Welhojen tilanne näyttää materiaalin suhteen heikolta. Ryhmässä on todella rajallisesti kärkiosaamista. Vaikka omia nuoria on nostettu osin pakostakin mukaan liigaryhmään, ovat suuremmat läpimurrot antaneet odottaa itseään. Nyt Niko Uurtion, Mika Rissasen ja kumppaneiden olisi pakko nostaa profiilia.

Kiinnostava pelaaja: Aleksi Ahokas
Welhojen harmaasta materiaalista on ennakkoon vaikea nostaa ketään pelaajaa tapetille. Savonlinnasta lähtöisin oleva Ahokas on ryhmän ennakkoon mielenkiintoisin nimi. Viime kaudella rightilta ampuva hyökkääjä iski mukavat 8+20=28 tehot. Lukema on kova ottaen huomioon, että alla oli 30:n ja 31:n pisteen kaudet Josban Divari-nipussa. Tulosvastuu on valtava ja etenkin maalimäärän pitäisi nousta.

Perustelu sijoitukselle:
Welhojen materiaali on heikko, mutta Kuopiossa on luotu identiteettiä jo useampi kausi, joka voi yhdessä osaavan valmennuksen kanssa paikata pelaajiston puutteita. Kärki on kuitenkin kapea ja moni nuori pelaaja joutuu ottamaan liian isoa roolia. Sitä ihmettä, että Welhot päättäisivät kautensa runkosarjaan, ei enää nähdä. Kuopiolaisten pääkilpailijat ovat heidän onnekseen heikentyneet, mikä pelastaa ryhmän karsintoihin.

Tähtipelaaja: Riku Tuononen
Nouseva tähti: Jere Koistinen
Päävalmentaja: Pasi Purhonen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 400,00

Tiikerit pelaa historiansa ensimmäisen liigakauden nuorekkaalla ryhmällä. Kuva: Juhani Järvenpää

12. Steelers – Kärkiyksilöt pelastavat

Lähtökohdat:
Hämeenlinnassa pelattiin todella kaksijakoinen kausi. Vielä tammikuussa Steelers taisteli viimeisestä pudotuspelipaikasta, mutta valahti lopulta karsintoihin. Vuoden 2019 puolella Steelers ei voittanut ainuttakaan peliä varsinaisella peliajalla. Alakuloa ei varsinaisesti helpottanut maailmanmestarihyökkääjä Ville Lastikan hyllyttäminen. Playouteissa Teräsmiehet kuitenkin kampesivat Karhut helposti kumoon otteluvoitoin 3–0.

Viime kaudeksi Teräsmiesten penkin päähän palannut Petri Kemppainen on puolustuspelin taitaja. Steelers päästi vajaat kuusi maalia peliä kohti, mikä oli selvästi vähemmän kuin sen pääkilpailijoilla. Vastaavasti hyökkäyspeli jätti toivomisen varaan. Ainoastaan heittopussi Koovee teki vähemmän kuin 115 maalia iskenyt Steelers.

Tulevalla kaudella Steelers tulee olemaan puhdas kääntöpelijoukkue. Nuori ryhmä lähtee terävästi vastaiskuihin, eikä tavoittele pitkiä pallonhallintajaksoja. Maalille vyörytään suoraviivaisesti. Pallottomana Teräsmiehet ovat varioineet pelaamistaan harjoituskaudella. Toisinaan ryhmä on työntänyt aktiivisemmin, välillä maannut matalassa blokissa. Kaiken järjen mukaan kauden aikana nähdään enemmän jälkimmäistä, sillä ryhmä ei pärjää maalintekokisoissa.

Kokoonpano:
Siirtoikkuna oli Elenia Areenalla painajaismainen. Lastikka lähti odotetusti isompiin ympyröihin. Huippukauden torjuneen Santtu Pohjosen karkaaminen naapuriseura LASB:n oli iso menetys, etenkin kun paluupostissa tuli liigatasolle välttävä Kaapo Kettunen. Huippukaksikon lisäksi kahdesta ensimmäisestä kentästä karkasivat Jyväskylään suunnanneet Lauri Viitala ja Samuli Grönfors ja Nokialle siirtynyt Atte Lahti. Lisäksi kokeneen Timo Johanssonin jatko on Pääkallon tietojen mukaan epävarmaa. Lähtijöitä on paikkailtu lähinnä omilla junioreilla. Steelers on siis heikentynyt merkittävästi.

Taiturimaisen, mutta toisinaan törttöilevän Nico Jonaesonin pitäminen oli merkittävä uutinen Hämeenlinnassa. Hyvinkääläinen on takonut kolmen edelliskauden aikana 125 pistettä. Steelersin pääkilpailijoiksi luettavilta ÅIF:lta, Tiikereiltä ja Welhoilta ei löydy läheskään saman tasoista hyökkäyspään liideriä. Jonaeson ja U23-maajoukkueessa esiintynyt Markus Sipronen ovat kovia pelimiehiä ja voivat tehdä eron muihin kellariin povattuihin joukkueisiin. Materiaali on kuitenkin ohut ja etenkin puolustuspää on pallollisen osaamisen osalta heikoissa kantimissa.

Kiinnostava pelaaja: Pyry Kauppinen
Steelers on napsinut viime vuosina juniorimitaleita, mutta todellisia superlupauksia Hämeenlinnassa ei ole nähty. Viime kaudella debytoinyt, marraskuussa 17 vuotta täyttävä Pyry Kauppinen tekee poikkeuksen. Oikea käsi alhaalla pelaava laituri pelasi viime kaudella seitsemän ottelua, joihin syntyi kuusi pistettä (2+4). Nuorukaiselle on roolia tarjolla ja hän voi nousta isoksi pelaajaksi Steelersille.

Perustelu sijoitukselle:
Steelers tuli kabinettinousun jälkeen ryminällä liigaan ja hätyytteli jopa pudotuspelejä, mutta sen jälkeen trendi on ollut laskeva. Tuleva kausi ei tee poikkeusta isossa kuvassa. Vahva kääntöpeli ja osin inhorealistinen pelitapa, yhdistettynä muutamiin laadukkaisiin kärkiyksilöihin nostaa Steelersin pois kellarista.

Tähtipelaaja: Nico Jonaeson
Nouseva tähti: Niko Einiö
Päävalmentaja: Petri Kemppainen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 400,00

11. Tiikerit – Ykköskenttä kantaa, alakerta huolettaa

Lähtökohdat:
Jos ÅIF oli yllätysnousija, niin ei Tikkurilan Tiikeritkään kristallipallossa kovin korkealla keikkunut. Tiikerit ponnisti pudotuspeleihin 7. sijalta, samoista pisteistä, kuin niukasti rannalle jäänyt M-Team. Pudotuspelipaikka meinasi jäädä haaveeksi joukkueen otettua viiden ottelun tappioputken runkosarjan loppuun. Pleijareissa vantaalaiset olivat kuitenkin rautaa. Murhaava ykköskenttä johti tulitusta, kun Tiikerit voitti jokaisen kahdeksasta pudotuspeliottelustaan ja pääsi juhlimaan liiganousua kotiyleisönsä edessä.

Nousijaa luotsaa 29-vuotias Miro Mäkelä. Valmentajalupaus on noussut monen nykyisen Tiikereiden pelaajan tavoin seuran omista junioreista askel kerrallaan kohti edustusmiehistöä. Pallolla Tiikerit on kurinalainen, välillä jopa kaavamaisuuteen saakka. Odotettavissa on erityisesti volttilähtöjä oikean laidan kautta.

Kesän aikana fokus on ollut puolustuspelaamisen kehittämisessä, mikä on sikäli fiksua, sillä Tiikereiden reppu heilui viime kaudella peräti 155 kertaa – selvästi eniten kaikista Divarin pudotuspelijoukkueista. Tiikerit pyrkii puolustamaan aktiivisesti. Joukkue lähtee työntämään rohkeasti ja alueellisesta W:stä nopaksi omassa päässä muuttuva muoto pyrkii antamaan kovaa painetta. Tiikereiden suurimmat uhkakuvat liittyvätkin juuri puolustukseen. Alakerta on pitkälti divaritasoa. Ryhmästä ei löydy oman pään puolustuseksperttejä, eikä liiemmin pallollista taitoa. Tiikereiden täytyy siten nostaa viisikkopuolustamisen tasoa, jos se mielii pärjätä pääsarjassa.

Kokoonpano:
Ryhmän tietynlaiseksi vahvuudeksi voi nostaa Tiikerit-taustaisuuden. Suurin osa ryhmästä on pelannut aiemminkin Tikkurilassa. Omia kasvatteja ryhmästä löytyy niin ikään runsaasti. Joukkueesta pitäisi näin ollen löytyä Tiikerit-sydäntä. Yhtäältä ryhmä on myös nuori ja potentiaalinen. Monilla pelaajilla on eväitä isoihinkin kehitysaskeliin ja Tiikereillä on pitkään laadukasta juniorityötä tehneenä seurana mahdollisuuksia pidempään jatkumoon ja liigan vakiojäseneksi.

Nousun kulmakivi oli vaarallinen ykköskenttä: Joakim Lund, Miika Iskanius ja Tomi Palin. Kaksi jälkimmäistä omaa liigakokemusta Tapanilan Erästä, Divarin maalipörssin 36 kihautuksella nimiinsä vienyt Lund taas on 17-vuotias huipputalentti. Tämän kentän on tehtävä tulosta myös liigassa, sillä heidän jälkeen taso tippuu merkittävästi.

Vahvistuksia Tiikerit hakivat etenkin Nuorten SM-kultaa juhlineista Oilersin A-junioreista. Tärkein kiinnitys oli 19-vuotias Nemo Sipilä, joka joutuu kovaan paikkaan liigajoukkueen ykköstorjujana. U23-maajoukkueen mukana pyörinyt Christian Remes saattaa osoittautua kovaksi vahvistukseksi. Pieneen rooliin Espoossa jäänyt laituri saanee vastuuta kakkoskentässä, jossa pitäisi tehdä tulosta.

Kiinnostava pelaaja: Tomi Palin
Palin näytti jo siirtyvän jäähdyttelyosastolle, kun hän vaihtoi kolme kautta sitten liigakentät kakkosdivarin Tiikereihin. 1990-syntyneiden ikäluokan kärkilupauksiin kuulunut Palin ei koskaan noussut odotetulle tasolle, mutta oli Erässä alempien kenttien kelvollinen syvyyspelaaja ja teki kahdeksan liigakauden aikana yli 100 paunaa. Nyt Palin on isossa roolissa ja hänellä on suuri tulosvastuu kasvattajaseuransa ykköskentässä.

Perustelu sijoitukselle:
Nuoret ja liigatasolle kokemattomat nousijajoukkueet ovat haastavia arvioitavia. Indians yllätti debyyttikaudellaan ja paineli pudotuspeleihin. Karhujen pakka taas levisi rumasti käsiin viime keväänä, vaikka ryhmässä piisasi rutkasti potentiaalia.

Tiikereiden täytyy puolustaa huomattavasti viime kautta laadukkaammin, mikäli se mielii liigassa pärjätä. Puolustamisen lisäksi iso uhkakuva on maalivahtipelaaminen. Mikko Sjöholm oli Divarissakin keskitasoa, Nemo Sipilä on lupaava, mutta kokematon. Ryhmä on yhtenäinen ja hyvin valmennettu. Tiikereiden onneksi kellarista löytyy useampi heikko joukkue, joten vantaalaisten pitäisi kyetä säilyttämään sarjapaikkansa.

Tähtipelaaja: Joakim Lund
Nouseva tähti: Niklas Kuisma
Päävalmentaja: Miro Mäkelä

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 220,00

OLS ei kuulunut siirtokesän voittajiin, mutta joukkue selviytynee kaudesta rutiinin turvin. Kuva: Ari Arola

10. LASB – Lasikatto ja minisuoritus lähellä toisiaan

Lähtökohdat:
Lahtelaisryhmä oli viime kauden kenties kovin pettymys. Seuran ainoa tavoite oli historiallinen pudotuspelipaikka, mutta se jäi kaukaiseksi haaveeksi. Pelillisesti LASB ei ollut huono, mutta se ei onnistunut kääntämään tasaisia pelejä voitoiksi. Ryhmä koki 17 tappiota, joista kahdeksan tuli yhden tai kahden maalin marginaalilla. Tätä kuvastaa myös maaliero, -21, joka oli täysin eri luokkaa kuin muilla pudotuspelien ulkopuolelle jääneillä joukkueilla.

Joukkueen valmennus vaihtui kauden jälkeen, kun pari kautta ryhmää vetänyt Teemu Varis siirtyi seuran taustoille ja Kooveessa sekä edeltäjä Gunnersissa pitkän uran tehnyt Ilja Pantzar tuli puikkoihin. Pitkän linjan juniorivalmentajalle LASB-pesti on iso näyttöpaikka, sillä viime kausi Kooveessa sujui ilman varsinaisen peliajan voittoja. Pantzarin johdolla LASB on paneutunut viime kauden pahimpaan ongelmakohtaan, liian kaavamaiseksi käyneeseen pallolliseen peliin. LASB sahasi raiteilla, mikä teki pelistä usein helposti ennakoitavaa. Myös puolustuspelaamiseen on tullut uusia vivahteita. Lahtelaiset eivät ole tulevalla kaudella niin passiivinen omassa päässä, vaan hakevat aktiivisemmin riistoja.

Isossa kuvassa LASB:n suurimmat kehityskohteet liittyvät toimintakulttuurin. Seura on hyvin hoidettu ja se on onnistunut imuroimaan lahjakkaita nuorukaisia etenkin pääkaupunkiseudulta. Samalla LASB on kuitenkin jäänyt liiaksi mukavuusalueelle. Tähän on tuotu muutosta erityisesti kovemman fysiikkaharjoittelun muodossa ja ryhmää on pyritty muokkaamaan urheilullisempaan suuntaan.

Kokoonpano:
Oilersiin siirtynyt Rasmus Kainulainen jätti tuplalätkän Lahteen ja sitä kautta ison loven ratkaisijaosastolle. Kokonaisuuden kannalta LASB:n siirtoikkuna oli kuitenkin onnistuminen. Etenkin Santtu Pohjosen naaraaminen maalinsuulle oli mainio kiinnitys. Hyvänä päivänä Pohjonen on sarjan terävintä kärkeä. Toinen merkittävä hankinta on Porista saapunut Tomi Jerkku. Kookas, mutta hieman verkkainen rightin pommittaja tuo merkittävän lisäuhan hyökkäyspäähän – etenkin ylivoimalle.

Muilta osin ryhmä on pysynyt hyvin kasassa. LASB saa jalkeille kaksi laadukasta kentällistä, mutta kolmosessa taso putoaa. Viime kaudella läpilyönyt Miska Mäkinen johtaa alakertaa ja on yksi liigan parhaista pallollisista puolustajista. Hyökkäyspäässä ykköspyssyn viittaa sovitellaan viime kaudeksi Lahteen palanneen Perttu Koljosen harteille. Koljonen oli syksyllä vaisu, mutta löysi keväällä hyvän vireen ja paukutti mukiinmenevät 21+16=37 pistettä.

Kiinnostava pelaaja: Janis Ragovskis
LASB haki toista pallollista oikeaa pakkia ja sai sellaisen latvialaisen Ragovskisin muodossa. Vuonna 2000-syntyneen lupauksen perässä olivat muun muassa Oilers ja TPS, mikä kuvastaa nuorukaisen potentiaalia. Ragovskis on niin sanotusti high risk, high reward -pelaaja, joka tuo rohkealla pelityylillä merkittävää lisäarvoa LASB:n pallolliseen peliin, mutta vastapainona myös omissa saattaa kolista. Lähtökohtaisesti Ragovskis puolustaa kakkoskentän alla.

Perustelu sijoitukselle:
Paikkansa liigaseurana vakiinnuttanut LASB seilaa turvallisilla vesillä. Joukkue on huomattavasti laadukkaampi, kuin alapuolelle uumoillut ryhmät ja päätyminen karsintoihin olisi iso yllätys. Toisaalta myös yläpuolelle matka on pitkä ja pudotuspelipaikka vaatisi huippukautta. Ryhmän kärkiosaaminen on kovaa valuuttaa alempaan keskikastiin, mutta materiaali on liian kapea pudotuspelipaikkaa silmällä pitäen.

Tähtipelaaja: Miska Mäkinen
Nouseva tähti: Julius Lehto
Päävalmentaja: Ilja Pantzar

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 80,00

9. OLS – Modernisoitumisprosessi jatkuu

Lähtökohdat:
Viime kaudeksi Luistinseuran peräsimeen tullut Jani Lipsanen lähti tekemään sen, mikä Oulussa olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten: modernisoimaan keltapaitojen pelaaminen. Syksy oli vaikea, mutta kauden mittaan pelaaminen kehittyi. OLS nousi aikanaan pudotuspeleihin vahvalla raastamisella ja vastaiskupallolla, mutta peli ei kehittynyt Jami Herralan kolmen kauden aikana mihinkään. Samalla moni seuran jalostamista nuorista tähdistä vaihtoi maisemaa.

Lipsanen jatkaa samaa prosessia. OLS harjoitteli viime kaudella pallollista pelaamista ja ensi kertaa vuosiin hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista. Toisinaan ryhmä oli ongelmissa ja oma reppu heilui 182 kertaa, mikä oli kolmanneksi eniten koko sarjassa. Lipsanen teki kuitenkin hyvää työtä. Trendi oli laskeva ja raastopallolla OLS olisi ennen pitkää pudonnut Divariin, sillä juniorityö on vuosikymmenen alun piikin jälkeen heikentynyt. Harjoituskaudella oululaiset ovat paneutuneet ennen kaikkea avauspelaamiseen. Hyökkäysalueelle halutaan edetä kontrolloidusti, jotta siellä olisi mahdollisuus vyöryttää pidempiä hyökkäyksiä ja luoda sitä kautta maalipaikkoja. Ero muutaman vuoden takaisiin OLS:aan on merkittävä. Tuolloin ryhmä hakeutui maalintekoalueelle hyvin suoraviivaisesti.

Oman pään puolustamista OLS on pyrkinyt muokkaamaan aiempaa aktiivisemmaksi. Alueellinen noppa murtuu toisinaan, kun sentteri saa tuplata kulmiin. Näissä tilanteissa painoton laituri täyttää keskustaan. OLS siis haluaa enemmän riistoja omalla alueella. Puolustusmuodon muuttumisessa on kuitenkin riskinsä.

Kokoonpano:
OLS:n siirtokesä oli kaksijakoinen. Ohentunut alakerta vahvistui kapteenin nauhan napanneella Mikko Saarniolla ja kovaa jälkeä Divarissa tehneellä Eetu Sariolalla. Hyökkäyksestä karkasi kuitenkin talismaani, kun 177 pistettä edellisen kuuden kauden aikana matkasi Tatu Kiipelin mukana Sveitsin divariin. Myös pitkäaikainen luottopelaaja Ville Turula oli menetys. Muut uudet pelaajat ovat alueen alempien sarjojen joukkueista.

OLS:n ryhmä on tasainen, mutta samalla tasapaksu. Joukkueesta ei erotu selkeää kärkeä, huipputorjuja Ville Mestaria lukuun ottamatta. Kiipelin ohella ainoastaan Olli Wikstedt tehoili piste per ottelu tahtiin viime kaudella. Osittain heikko viime syksy selittyi Mestarin polvivaivoilla. Oululaisten epäonneksi Mestarin vaivat eivät ole hellittäneet, eikä hän ole ollut mukana lajiharjoituksissa. Myös monivuotinen runkopuolustaja Lauri Tiira rikkoi polvensa harjoituspelissä ja missaa koko kauden.

OLS:n riveistä löytyy muutamia potentiaalisia nuorukaisia, kuten Eetu Ijäs tai Tuukka Haudanlampi, joilta odotetaan kovempaa kontribuutiota tulevalla kaudella. Avainpelaajat ovat kuitenkin kokeneet Saarnio ja Antti Nieminen, jotka toimivat pelillisinä suunnannäyttäjinä. Periaatteessa OLS saa kolme liigatason kenttää, mutta ei yhtäkään erityisen laadukasta koostumusta.

Kiinnostava pelaaja: Valte Karvonen
OLS:n farmiseura vaihtui Limingasta Rankkoihin Ankkoihin, mikä oli hyvä liike. Hyöty on ollut viime kausina olematon. Ankoista OLS on saanut naarattua kaksi erittäin potentiaalista peluria, joista etenkin 1998 syntynyt Valte Karvonen on säväyttänyt harjoituskaudella. Fyysisesti heiveröinen, mutta erittäin juonikas sentteri johtaa oululaisten kakkosvitjaa ja saattaa olla kauden suurimpia yllättäjiä. Myös rightilta ampuvaa Asla Veteläistä kannattaa pitää silmällä.

Perustelu sijoitukselle:
OLS:n pätee pitkälti samat sanat kuin LASBiin. Joukkue tuskin valahtaa karsintoihin, sillä ryhmä on kokonaisvaltaisesti laadukkaampi, kuin alapuolelle povatuilla ryhmillä. Myös valmennus on etevä, mikä nosti oululaiset vaikean syksyn jälkeen yhdeksänneksi. Asiaa pudotuspeleihin ei kuitenkaan ole. Vaikka pelillinen prosessi nytkähtää eteenpäin, ei kärkipelaajien laatu riitä millään esimerkiksi Indiansin kyytiin.

Suurena uhkakuvana on Mestarin pitkittyvä poissaolo. Huipputorjujan puuttuminen säteili viime syksynä epävarmuutta koko alakertaan. Hannu Koivisto ja Vinski Kivilompolo ovat parhaimmillaan kelpoja torjujia, mutta taso heittelee liikaa. Puolustamisen pitäisi muutenkin parantua viime kaudesta, toisaalta nykyään OLS kykenee puolustamaan myös pelivälineellä. Kausi päättyy kolmen edellisen tapaan runkosarjaan.

Tähtipelaaja: Ville Mestari
Nouseva tähti: Tuukka Haudanlampi
Päävalmentaja: Jani Lipsanen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 220,00

Indians vahvistui kesän aikana ja se on harvinainen tilanne joukkueen liigahistorian aikana. Kuva: Esa Takalo

8. Indians – Esimerkkiseura vahvistui vaihteeksi

Lähtökohdat:
Jos jonkun joukkueen viime kausi oli odotetunlainen, niin Indiansin. Muutamia avainpelaajiaan menettänyt ”Inkkarilauma” eteni pudotuspeleihin, mutta joutui puolivälierissä Classicin jyräämäksi. 13 voittoa, 13 tappiota ja seitsemäs sija oli kelpo suoritus ohkaisella rosterilla kauden läpi vieneelle ryhmälle.

Indiansille täytyy nostaa hattua. Seura on pitänyt pintansa pääkaupungin suurempien seurojen puristuksessa. Suuri vahvuus on ollut osaava valmennus. Mikko ”Kuula” Laurikainen jäi syrjään, mutta tilalle tullut Petri Timonen ja häntä avustava Antti Vartiainen ovat vahvasti Indians-taustaisia, ja edustavat sitä kautta ennemmin jatkumoa kuin muutosta. Otaniemessä ei ole keksitty pyörää uudelleen pelitavan suhteen, vaan Heimo jatkaa pitkälti samalla lailla kuin viime kaudet. Suurin muutos nähtiin kesäharjoittelussa, jota parivaljakko Timonen ja Vartiainen vei enemmän yksilöiden kehityksen suuntaan. Lajitreenit ryhmä veti yhdessä, mutta fysiikkaosuuksia räätälöitiin pelaajille optimaalisiksi.

Inkkarit hyödyntävät kentän neliöitä tehokkaasti. Joukkue kierrättää palloa maltillisesti ja etsii iskun paikkoja. Perusperiaatteet pallollisessa pelissä ovat kunnossa, joka antaa myös yksilöille mahdollisuuden soveltaa. Materiaaliin nähden laadukas pallollinen peli keräsi ihailua viime kaudella, mutta vähintään yhtä tärkeää oli erinomainen viisikkopuolustus. Indiansin viisikot antavat paikan tullen painetta, mutta puolustusmuoto ei repeile, vaan pelaajat täyttävät täsmällisesti tyhjäksi jääneitä ruutuja.

Kokoonpano:
Otahallilla kesä oli siinä määrin poikkeuksellinen, että joukkue vahvistui jopa selvästi. Kevin Nylundin siirto Sveitsiin vie tehoja – etenkin ylivoimasta – mutta kääntöpuolella materiaaliin saatiin kaivattua laajuutta. Ykköshankinta oli paluumuuttaja Santeri Toropainen, joka on pelannut liigauransa pakin paikalla lähes piste per peli tahtiin.

Toropainen ei ollut suinkaan ainoa alakertaan rantautunut peluri. Ossi Koskinen ja Joel Markkola ovat laadukkaita perustason liigapakkeja. Vahvistusten myötä Indians saa jalkeille kolme tasokasta pakkiparia, joista löytyy pallollista osaamista ja kamppailuvoimaa.

Joukkueen terävin kärki löytyy edelleen hyökkäyspäästä. Seuraikoni Valtteri Kainulainen ja viime kaudella liigan aivan terävimpään kärkeen murtautunut Aaro Astala iskivät yhteensä 90 pistettä ja tarjoavat ratkaisevan kilpailuedun suhteessa Indiansin takana kärkkyviin joukkueisiin. Huippukaksikon taakse tuli nuoria lupauksia, kuten Karhuissa 22 pinnaa iskenyt Eero Harjula. Espoon sisällä peliajan perässä seuraa vaihtanut Niko Laiti on säväyttänyt preseasonilla ja on läpimurron kynnyksellä. Kaiken kaikkiaan Indians on aiempien vuosien tapaan nuori, mutta tulevalla kaudella materiaali on aiempia kausia laajempi ja etenkin tasokas alakerta tarjoaa hyvän kivijalan.

Kiinnostava pelaaja: Teppo Salo
Indiansin eittämättä mielenkiintoisin uusi tulija on Rangersista naarattu Teppo Salo. Laatusenttereistä ei ole ylitarjontaa, joten Heimo saattoi iskeä kultasuoneen. 22-vuotias Salo on nopealiikkeinen ja oivaltavasti peliä hahmottava liigadebytantti. Viime kaudella keskushyökkääjä nakutti Divariin tehot 21+12=33.

Perustelu sijoitukselle:
Indiansin paketti on tasapainoinen, mikä siivittää espoolaiset kirkkaasti pudotuspeleihin. Vaikka Indians on vahvistunut, on se materiaaliltaan selkeästi heikompi kuin suurin osa yläpuolelle rankatuista joukkueista. Taso kärkipelaajien takana tippuu liikaa, jotta Espoossa voitaisiin haaveilla välieristä.

Ainoa suurempi uhkakuva on kärkipelaajien isommat loukkaantumiset. Isossa kuvassa fokus kannattaa asettaa yksilöiden kehittämiseen ja pelitavan vielä tarkempaan hiomiseen, jotta Otahallilla päästäisiin tulevina vuosina takaisin mitalipeleihin.

Tähtipelaaja: Aaro Astala
Nouseva tähti: Niko Laiti
Päävalmentaja: Petri Timonen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 80,00

7. EräViikingit – Strategia vaihtoon

Lähtökohdat:
Toinen, viides ja kuudes. Siinä ovat EräViikinkien sijoitukset sen kolmevuotisen liigahistorian ajalta. Niistäkin huomaa, että trendi on ollut laskeva. Sijoitusten ohella myös joukkue on heikentynyt kausi kaudelta. Osittain tätä selittää se, että helsinkiläisseura panostaa Divaria pelaavaan akatemiajoukkueeseen ja naisten liigajoukkueeseen, mikä vie väistämättä resursseja ja toimiston fokusta miesten edustusjoukkueelta.

Fuusioseurassa on havaduttu laskevasta trendistä, joka näkyy valmentajavaihdoksesta. Liigahistorian menestynein luotsi Mika Ahonen vaihtui junioripuolella mainetta niittäneeseen Bengt Lodeniukseen. Uuden ErVi-käskijän liigakokemus rajautuu kahteen kauteen LASB:n apuvalmentajana. Sekä Erä- että SSV-taustaa omaava Lodenius tunnetaan hyvänä nuorten pelaajien kehittäjänä, mikä kuvastaa ErVin uutta lähestymistapaa. Menestysjoukkue halutaan kasvattaa, ei hankkia.

Lodeniuksen ErVi pyrkii olemaan aloitteellinen. Se haluaa määrittää pelin tempon pelivälineen kanssa. Viime kaudella ErVi kierrätti palloa maltilla, mutta usein liiankin maltillisesti. Joukkue ei hakeutunut tarpeeksi hanakasti vastustajan puolustusmuodon sisään, vaan jäi kierrättämään palloa kehälle. Tämä näkyi myös maalisarakkeessa. ErVin maalikeskiarvo runkosarjassa 5,4, oli pudotuspelijoukkueista heikoin ja muun muassa 11. sijoittunut LASB ylsi samaan lukemaan. Tähän ongelmaan Lodenius tiimeineen on pyrkinyt puuttumaan.

Kokoonpano:
Pelaajiston puolesta pakka pystyi lähes samana. Ykköspakki Marko Juselius lähti Ruotsiin. Tilalle tuli isomman läpimurron kynnyksellä oleva Tuomas Aho. Mikael Laxille ei tarjottu jatkoa ja lähinnä sairastuvalla viihtynyt Janne Hyvönen jatkoi matkaa. Kakkossentteriksi ErVi hankki Welhoista Eetu Sorvalin.

Seurajohto teki fiksusti, kun se ei lähtenyt ajamaan suurempaa mullistusta pelaajistoon. Kokeneet maailmanmestarit Jani Kukkolan johdolla johtavat ErVin muuten nuorta nippua. Lupaavat nuorukaiset saavat arvokasta oppia laadukkaasta arkitekemisestä kokeneilta maajoukkuemiehiltä ja materiaali on helppo roolittaa täsmällisesti. Ykköskenttä kantaa isoa tulosvastuuta. Alemmat kentät koostuvat pitkälti 20-25-vuotiaista pelaajista. Näiden pelaajien tasoa Lodeniuksen pitäisi pystyä nostamaan, mikäli ErVi mielii mitalipeleihin. Markus Salmi, Joonatan Lindholm, Perttu Järvinen ja kumppanit ovat kaikki liigatason pelaajia, mutta top 4-joukkueen vastuunkantajiksi nuorista ei vielä viime kaudella ollut.

Maalintekovoimaa EräViikingeillä on kaikkiin kolmeen kenttään, kunhan joukkue uskaltaa hakeutua rohkeammin maalipaikoille. Puolustus ja etenkin sen pallollinen osaaminen on selkeä akilleen kantapää. Aho on alakerran pallollinen liideri, mutta hänen takaa ei juurikaan käsiä löydy. Tämä heittää haasteen myös ErVin pyrkimyksille aktiiviseen pallonhallintapeliin.

Kiinnostava pelaaja: Eetu Sorvali
Josba-kasvatti kehittyi Kuopiossa hyväksi liigapelaajaksi ja oli kahtena vuotena putkeen ylisuorittaneiden Welhojen kulmapalasia. Molemmilla kausilla syntyi identtiset tehot 18+4=22. ErVissä Sorvali nappaa kakkossentterin tontin Salmen ja Roni Laasosen välistä. 21-vuotiaalla hyökkääjällä on potentiaalia aina maajoukkueeseen asti. Sorvali on monipuolinen ja luotettava keskikaistan pelaaja, joka omaa hyvän laukauksen. Nyt nuorukainen pääsee selvästi parempaan joukkueeseen ja vieläpä hyvään rooliin, joten kaikki edellytykset murtautumiselle liigan sentterieliittiin ovat olemassa.

Perustelu sijoitukselle:
Lauri Kapanen, Mika Moilanen ja Jani Kukkola seilaavat uransa auringonlaskuun, mutta muodostavat niin terävän kärjen, ettei ErVin tarvitse jännittää pudotuspelipaikan suhteen. Kärkinelikkoon palaamiseksi ykköskenttä kaipaa kuitenkin apuja. Kolmikon takana ainoastaan Laasonen kykeni tehtailemaan pisteen ottelua kohden viime kaudella.

Tuleva kausi on kasvukivuista kärsineen jättiseuran uuden tarinan ensimmäinen luku, mikä tulee väistämättä näkymään kauden aikana. Peliä kannattaa toisinaan kehittää tuloksen kustannuksella, sillä nykytilanteessa ErVi ei kamppaile mitaleista. Kokonaisuus on yläpuolelle rankattuja joukkueita epätasaisempi ja siksi ErVin eväät loppuvat viime kausien tapaan puolivälieriin.

Tähtipelaaja: Jani Kukkola
Nouseva tähti: Markus Salmi
Päävalmentaja: Bengt Lodenius

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 16,00

Happee vahvistui kesällä, mutta mitalipeleihin on tyrkyllä useampi tasainen ryhmä. Kuva: Juhani Järvenpää

6. Nokian KrP – Vauhtia piisaa, järkeä ei

Lähtökohdat:
Pronssikrapula oli melkoinen, kun Näätälauma hävisi viime kauden neljä ensimmäistä otteluaan. Syksyn edetessä KrP sai pelinsä rullaamaan, mutta MM-kisatauko katkaisi vahvan jakson. Lopulta Näätien sekava kausi päättyi puolivälierätappioon TPS:lle.

KrP:n ailahtelevuus johtui ennen kaikkea pelitavasta, vaikeasti määritettävästi ”Näätärokista”, joka virtaa vauhdilla päästä päähän. KrP ei hae kontrollia, vaan pyrkii pitämään vauhtia, toisinaan jopa suoranaista kaaosta. Näädät ovat parhaimmillaan, kun vastustaja lähtee mukaan hurlumhei-peliin, mutta on usein ongelmissa, kun vastapuoli saa pelin tempon matalaksi. Kärkiryhmistä Näätien viisikot ovat väljimmät ja etäisyydet repeilevät helposti.

Kesällä KrP on harjoitellut aktiivista ja passiivisempaa puolustamista, mutta ei ylikorostetusti. Löyhä pelikirja on sama kuin Jarmo Härmän kahdella aiemmalla kaudella. Pelaajat saavat runsaasti vapauksia ja pääsevät määrittämään pallollista pelaamista pitkälti kentittäin. Pelitapa tuottaa yleisöönmeneviä maalitalkoita ja runsaasti tilanteenvaihtoja, mutta menestymisen näkökulmasta se ei välttämättä ole kaikkein tuottoisin. KrP ei juurikaan kykene kontrolloimaan pelejä ja joukkueen puolustuspelaaminen on kaukana sarjan parhaiten omaa maalia varjelevista joukkueista. Maalivahdeille riittää torjuntatöitä myös tulevalla kaudella.

Kokoonpano:
Vaihtuvuus oli suurta. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että KrP:lla on resursseja ja viime kausi meni penkin alle. Moni viime kaudeksi hankituista pelaajista floppasi. Pistepörssin kakkostilan napannut Joona Rantala oli ainoa lisäarvoa Raholaan tuonut pelaaja.

Tulevan kauden uusista kasvoista merkittävin on maalivahti Miro Tuomala. Maalivahtipeli oli iso ongelma viime kaudella ja kookkaan Happee-kasvatin toivotaan tuovan veräjän suulle kaivattua tasaisuutta. Oikea käsi alhaalla ampuvia pelaajia KrP on lastannut urakalla: Mikko Immonen, Vili Liponen ja Simo Paulaharju tuovat maalintekovoimaa vasempaan laitaan. Samaa voi sanoa Kooveen ykköstykkinä pari viime kautta häärineestä Samuli Salomaasta. Puolustukseen tuli kolme uutta pelaajaa, jonka lisäksi Joni Henttonen nähdään ainakin alkukaudesta alakerrassa.

KrP:n materiaali tarjoaa Härmälle runsaasti vaihtoehtoja. Laatuhyökkääjiä löytyy kolmeen kenttään, mutta heidän sovitteleminen toimiviin koostumuksiin onkin sitten kinkkisempi kysymys. Yksi viime kauden ongelmista oli juuri toimivien kentällisten löytyminen. Löyhä pelitapa toimii, kun viisikot saavat kehittää peliä yhdessä, mutta jos pelaajat ympärillä vaihtuvat pelistä toiseen, on jatkumon rakentaminen haastavaa. Joka tapauksessa Härmällä on käsissään Näätien liigahistorian laajin ja kenties laadukkain pelaajamateriaali, eikä joukkueen ainakaan pitäisi olla niin riippuvainen kivenkovan ykkösnyrkin tehoista.

Kiinnostava pelaaja: Vili Liponen
Happee-kasvatti on lyöty ykköskentän keskelle. Pelipaikka on Liposelle uusi, mutta ottaen huomioon Liposen monipuolisuuden, pitäisi hänellä olla edellytykset hyvään kauteen. Liposen laidoilla hyökkää viime kaudella 129 tehopistettä latoneet Henri Johansson ja Joona Rantala. Liponen voi itse asiassa sopia erinomaisesti tehokaksikon väliin, sillä etenkin Rantala viihtyy runsaasti pallossa, mikä helpottaa enemmän työmiehenä tunnettua uutta ykkössentteriä. Viime kaudella syntynyt piste-ennätys, 26 paunaa pitäisi olla paperia uudessa ympäristössä.

Perustelu sijoitukselle:
KrP:ta uumoiltiin viime kaudella jopa finaalijoukkueeksi, mutta se ei rehellisyyden nimissä näyttänyt sellaiselta missään vaiheessa. Nyt odotuksia on haastavampi asettaa. Isoksi uhkakuvaksi erottuu maalivahtipelaaminen. Ei niinkään siksi, etteikö Happeen toissakaudella Superfinaalin torjunut Tuomala olisi liigatasolle pätevä ykköstorjuja, vaan miehen kestävyys on arvoitus. Kookas torjuja on kärsinyt viime vuosina selkävaivoista ja samat vaivat ovat rasittaneet miestä myös kesällä. Kakkosvahti Jesse Kanervan varaan Nokialla ei voida laskea.

Maalintekokilpailuissa KrP on vahvoilla, mutta puolustuspelaaminen ei vakuuta. Härmä ei ole halunnut tai osannut kehittää tätä kriittistä pelin osa-aluetta. Sen takia Näätälauman kesäloma alkaa viime kauden tapaan puolivälierissä.

Tähtipelaaja: Henri Johansson
Nouseva tähti: Jere Mattila
Päävalmentaja: Jarmo Härmä

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 12,00

5. Happee – Hyvä, mutta ei riittävän hyvä

Lähtökohdat:
Seitsemän vuoden välieräputki katkesi viime keväänä Jyväskylässä, kun Oilers sysäsi Happeen puolivälierissä lauluun tylysti 4–0. Tuleva kausi on sitä kautta Happeelle, jos ei kasvojen pesun, niin ainakin uuden tulemisen paikka. Ennusmerkit ovat siinä määrin hyvät, että joukkue on saanut vahvistuksia etenkin kevyeen alakertaan.

Kaveriporukkamainen Happee on tullut tunnetuksi joukkueen itsensä lanseeraamasta ”Hirvirytkeestä”. Joukkue paineistaa aktiivisesti ja iskee terävästi vastaan. Happee on pyrkinyt kovalla tempolla aiheuttamaan kaaosta ja hyödyntänyt vastustajan epäorganisoituja hetkiä tehokkaasti. Se on kuitenkin vain osa totuudesta. Kolmanteen kauteensa päävalmentajana lähtevä Mikko Lehto on tuonut pelitapaan kontrollia – etenkin pallolliseen peliin. Peruselementit ovat samat kuin aiemmin, mutta puhtaaksi ”havaiji-sählyjoukkueeksi” Happeeta ei voi kuvailla. Hirvet päästivät viime kauden runkosarjassa neljänneksi vähiten maaleja.

Pohjamudista ja konkurssin partaalta kestomenestyjäksi nousseessa Happeessa on ollut aina laadukkaita pelaajia, mutta ryhmän kenties suurin vahvuus on ollut poikkeuksellinen yhteisöllisyys. Joukkueessa on vitsailtu monena vuonna, että Happee on liigan köyhin seura, mutta ylpeä siitä. Tulevalla kaudella onkin mielenkiintoista nähdä, onko ryhmän dynamiikka ja Happee-identiteetti pysynyt vastaavanlaisena voimavarana, kun kaksi merkittävää arkkitehtia on Petri Kaukon ja Jaska Kuneliuksen myötä poissa.

Kokoonpano:
Joukkueesta lähti laatupelaajia, mutta laatua tuli myös tilalle. Alakertaan rantautunut Iiro Lankinen on yksi kesän kovimmista kaappauksista. Taiturimainen Lankinen tuo kaivattua pallollista osaamista Happeen alakertaan. Ylivoimalla Lankinen on sarjan parhaimmistoa ja tuo merkittävän lisäuhan erikoistilanteisiin. Myös Steelersissä hieman pinnan alla hyviä otteita esittäneellä Lauri Viitalalla on eväitä runkopuolustajaksi. Johannes Jokinen ja Juha Rautiainen tuovat tehoja hyökkäyspäähän.

Happee saa jalkeille kaksi vaarallista tuloskenttää. Liigan paras hyökkääjä Peter Kotilainen johtaa ilotulitusta ykkösessä, Jami Manninen kakkosessa. Kolmoskenttä onkin sitten isompi kysymysmerkki. Takavuosina Happee on onnistunut hiljalleen kasvattamaan melko keskinkertaisistakin lupauksista hyviä liigapelaajia. Esimerkeiksi voi nostaa Asko Huismanin tai Vili Liposen. Tulevalla kaudella kolmoskentän rooleja tarjolla on omille pojille. Kolmoskenttä ei ratkaise Happeen onnistumista, mutta jos se joutuu selviytymään pelistä toiseen, joutuvat kärkikentät kovalle kuormitukselle.

Kiinnostava pelaaja: Johannes Jokinen
Salibandykiertolainen palasi Jyväskylään – kolmannen kerran. Poikkeuksellisella mailatekniikalla varustetulle Jokiselle paluu kotimaisemiin tuli otolliseen saumaan. Kaksi viime kautta ulkomailla ovat menneet penkin alle. Hirviteatterissa Jokinen pääsee junioriaikojen tutkaparin Peter Kotilaisen kanssa samaan vitjaan. Kaksikko pelasi yhdessä viimeksi kaudella 2015-16 ja otteet olivat toisinaan silkkaa salibandyerotiikkaa. Näytön paikka.

Perustelu sijoitukselle:
Happee on vuodesta toiseen joukkue, jonka voi luottaa olevan kärkitaistossa, mutta jonka pelin taso heittelee runsaasti kauden mittaan. Alkavan kauden Happee on kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen kokonaisuus. Etenkin hyökkäyspään uudet nimet voivat olla huippuvahvistuksia, mutta myös floppaamisen vaara on ilmeinen. Paljon on kiinni siitä, löytyykö terävän, mutta kapean kärjen takaa tulitukea.

Happee kamppailee tuttuun tapaan kotiedusta, mutta kysymysmerkkejä on liikaa, jotta joukkueen voisi tässä vaiheessa nostaa mitalipeleihin.

Tähtipelaaja: Peter Kotilainen
Nouseva tähti: Kaapo Siekkinen
Päävalmentaja: Mikko Lehto

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 12,00

Himmeimmästä mitalista kamppailee viime kaudelta tuttu parivaljakko. Kuva: Juha Käenmäki

4. Oilers – Pojat ovat vielä poikia

Lähtökohdat:
Heikki Luukkosen debyyttikausi oli matalalentoa, mutta viime kaudella nuori ja reippaalla kädellä vahvistunut ryhmä sijoittui neljänneksi. Liikuntapalveluyritys Esport antaa vahvan taloudellisen selkänojan ja rakenteilla on tulevaisuuden mestarijoukkue. Kultajuhlat ovat kuitenkin vielä kaukainen haave. Viime keväänä todellisuus iski vasten kasvoja välierissä. Parikymppiset pojat olivat poikia Classicin maajoukkuepelaajien puristuksessa. Oilers räpiköi jokaisessa pelissä iskuetäisyydellä, mutta tasoero oli silti valtava.

Kesäharjoittelun pelillinen fokus on ollut yhdessä asiassa: Classicin kaatamisessa. Myös harjoitusmäärät ovat olleet hurjia. Luukkonen on pyrkinyt muokkaamaan ryhmästä urheilullisen, mutta joku voisi kysyä: onko Oilersin kesäharjoittelu mennyt jo yli? Kesätauko kesti vaivaisen viikon ja Tapiolaan on kokoonnuttu lähes joka ilta oheisharjoitteita ja lajia sisällään pitäneisiin kolmen tunnin sessioihin. Kovat harjoitusmäärät ovat koetelleet lahjakkaan ryhmän fysiikkaa, josta noin puolet kärsi kauden alla loukkaantumisista. Oilers joutui jopa perumaan harjoituspelin Nokiaa vastaan pelaajapulan vuoksi.

Pelillisesti Luukkosen Öljymiehistä on vaikeampi saada otetta. Oilersin tulivoimainen hyökkäys saa soveltaa melko vapaasti ja se rallattelee toisinaan iloisia lukemia taululle. Kolikon kääntöpuolella nähdään tyhmänrohkeaa pelaamista, joka maksaa maaleja omaan päähän. Pudotuspeleissä pelikuri ja pallovastuu olivat parempaa tasoa kuin runkosarjassa, mutta etenkin Classicia vastaan hyökkäyspelin löyhät rakenteet heittivät nuoret Oilers-tähdet bussin alle.

Isossa kuvassa Oilers on ristiriitaisessa tilanteessa. Seurassa on satsattu junioritoimintaan ja sen pelaajahautomo on noussut pääkaupunkiseudun laadukkaimmaksi. Samalla edustusjoukkueeseen on haettu vahvistuksia salibandyn mittakaavassa isolla rahalla. A-nuoret juhlivat viime keväänä kultaa, mutta joukkue levisi pääosin Indiansiin ja Tiikereihin, koska väylä edustusjoukkueeseen on tukossa.

Kokoonpano:
Oilers oli viime kesän tapaan siirtomarkkinoiden suurimpia voittajia. A-maajoukkueen rinkiin kuuluvat Rasmus Kainulainen ja Matias Veikkola rantautuivat Tapiolaan. Joukkueesta poistui neloskentän nuorisokaartia, joten tulevaa kautta silmällä pitäen Oilers ei kokenut suurempia menetyksiä.

Hyökkäyksestä löytyy tulivoimaa. Materiaalin ainoa selkeä heikkous on senttereiden puute. Viime kaudella tehot 33+24=57 iskenyt Justus Kainulainen, Sylvester Raikamo ja Santeri Lindfors ovat kaikki laitureita, mutta joutuvat pelaamaan keskellä. Maalintekokisoissa tämä ei haittaa, mutta tiukoissa peleissä kenttätasapainon kannalta kriittinen sentteripelaaminen voi pettää.

Oilersia vaivaa paha loukkaantumissuma. Heikki Iiskola missaa ainakin pari ensimmäistä kuukautta. Runkopuolustaja Rasmus Markelin on myös varmuudella sivussa ensimmäiset pelit. Viime kaudella ryhmää kipparoinut Casper Pfitzner ei ole alkukaudella Luukkosen käytettävissä. Näiden ohella moni pelaaja, muun muassa uudet vahvistukset Veikkola ja Rasmus Kainulainen ovat kärsineet vammoista kauden kynnyksellä. Öljymiesten ryhmästä voi sanoa pitkälti samat sanat kuin vuosi sitten: joukkue on huippulahjakas, mutta johtajuutta ei liiemmin löydy. Tämä näkyi karusti viime keväänä ja on jopa sentteripulaa isompi ongelma.

Kiinnostava pelaaja: Rasmus Kainulainen
Kainulaisen veljessarjan juonikkain painos debytoi A-maajoukkueessa jo 18-vuotiaana Divari-pelaajana. Läpimurto valtakunnan aivan terävimpään kärkeen on kuitenkin antanut odottaa itseään, vaikka Kainulainen on läpsinyt mukavat 47 ja 42 pistettä edellisillä kausilla. Tutun ympäristön vaihtuminen laadukkaampaan Oilers-organisaatioon ja paluu velipojan vierelle tarjoaa huolettomana luonnonlapsena tunnetulle Kainulaiselle otolliset saumat uransa parhaaseen kauteen.

Perustelu sijoitukselle:
Materiaali on laadukas ja ratkaisuvoimaa löytyy jokaisesta kentästä. Merkittäväksi uhkakuvaksi voi nostaa loppuunpalamisen vaaran – niin fyysisesti kuin henkisesti. Luukkosen alaisuudessa Oilersin urheilullisuus on kehittynyt ja seuraa rahoittavan Esportin vakaa aikomus on mestaruuden palauttaminen Tapiolaan. Se ei kuitenkaan tapahdu vielä tulevalla kaudella. Pelin vaiheissa riittää hiomista, etenkin negatiivisissa tilanteenvaihdoissa, eikä espoolaisten paketti ole vielä sillä tasolla, että se etenisi finaaliin.

Tähtipelaaja: Justus Kainulainen
Nouseva tähti: Jani Rauhala
Päävalmentaja: Heikki Luukkonen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 10,00

3. SPV – Maalitalkoot jatkuvat

Lähtökohdat:
Tommy Koposelta ja SPV:ltä peräänkuulutettiin uudistumista surkean toissakauden jälkeen. Sellainen nähtiin, mutta ei ehkä niinkään odotetulla tavalla. SPV valjasti vahvuuksiaan, kovaa fysiikkaa ja vahvaa vastaiskupelaamista. Päätylankusta 2–2–1 -muodolla karvannut ryhmä haki hanakasti riistoja kakkostasolta ja lapioi runkosarjaan huimat 239 maalia, yli yhdeksän maalia per ottelu. Lopputulemana oli kolmas sija ja tämän vuosikymmenen seitsemäs mitali.

Koponen ei ole liiemmin säätänyt pelitapaa. SPV pitää vauhtia ja vyöryy päälle koko neljän pelaajan voimin. Kärkikarvaajat pyrkivät ohjaamaan pallollisen pelaajan ahtaalle, jonka jälkeen toisen tason kaksi pelaajaa hakevat riistoa jopa pienellä riskillä. Tavoite on voittaa pallo vastustajan kenttäpuolella ja iskeä organisoimattomaan pakkaan. Parhaimmillaan pelitapa tuottaa vastustajalle kiireen, vaikka paineistava pelaaja ei olisikaan aivan iholla. Kääntöpuolena omiin tulee runsaasti vastaiskuja. Jos vastustaja pääsee kahden ensimmäisen karvaustason ohi, on alakerrassa enää yksi pelaaja. Peliveljet päästivät runkosarjassa 170 maalia, mikä on noin 6,5 osumaa ottelua kohden. Seinäjoella tullaan sitä kautta näkemään runsasmaalisia ja vauhdikkaita taistoja myös tulevalla kaudella.

Pallolla SPV pelaa suoraviivaisesti. Syvään päästyään punapaidat hakeutuvat nopeasti maalipaikkaan, joko vastaliikkeestä laidan läheltä lähtevillä laukauksilla tai toimittamalla palloa maalinedustalle. Pallollinen peli onkin seinäjokisten selkeä heikkous verrattuna muihin kärkiryhmiin. SPV ei kykene kontrolloimaan peliä. Ongelma ilmeni etenkin viime kauden välieräsarjassa TPS:ää vastaan. Parhaimmillaan näyttävä pelitapa on helposti ennakoitava ja jos vastustaja saa tempoa pudotettua, on SPV ongelmissa.

Kokoonpano:
Ylivoimaisesti tärkein uutinen oli Helsingistä reissaavan Eero Kososen jatkosopimus. Maajoukkuetorjuja on pelitavan kulmakivi. SPV pystyy karvaamaan rohkeasti ylhäältä, kun se voi luottaa kovassa pallosateessa pelistä toiseen urakoivan Kososen huipputorjuntoihin. Myös 41 maalia kolmoskentästä takoneen Joni-Arttu Siepin jatko oli tärkeä kiinnitys.

Vaihtuvuus oli SPV:n tapaan marginaalista. Matias Veikkolan menetys kirpaisee, sillä oululaislähtöinen puolustaja oli tärkeä palanen SPV:n vaarallisella ylivoimalla. Puolustuspään erikoismies Harri Karjala lopetti, mikä tarjoaa lupaaville omille kasvateille sekä Kooveesta tulleelle peruspakki Matias Lintulalle sauman peliaikaan.

Koposen maltillisia liikkeitä siirtomarkkinoilla voi pitää fiksuna, sillä SPV:n A-nuoret ottivat hopeaa ja B-pojat juhlivat mestaruutta. Kokeneiden pelaajien johdolla nuoret lupaukset saavat kasvaa rauhassa vastuurooleihin, eikä joka kesä peräänkuulutettua sukupolvenvaihdosta tarvitse ajaa läpi kertarysäyksellä. Tulevan kauden Peliveljet on kliseisesti sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Kokoonpanosta löytyy seitsemän yli 30-vuotiasta peluria ja kahdeksan 20 ikävuoden kieppeillä olevaa pelimannea.

Kiinnostava pelaaja: Riku Hakanen
Vaasalaislähtöinen Hakanen teki kovaa jälkeä junioripuolella ja sai loppukaudesta vastuuta myös liigajoukkueen kärkikentissä. Nyt Hakaselle povataan läpimurtoa. Syyskuussa 18 vuotta täyttävä laituri on ottanut kesän aikana kehitysaskeleita, niin pelaajana kuin urheilijana. SPV:n junnumylly on tuottanut laadukkaita työmiehiä, mutta varsinaiset pörssihait ovat jääneet vähemmälle. Oikea käsi alhaalla ampuva Hakanen on poikkeus. Nuorukainen on istutettu Ville Kuuselan ja Jari Hankkion vierelle ykköskenttään.

Perustelu sijoitukselle:
SPV:n pelitapa ja sitä palveleva urheilullinen pelaajapakka tuovat tehtaantakuulla hyvän runkosarjasijoituksen. Etenkin häntäpään ryhmät saavat rumasti nenilleen. Pudotuspelit ovat kuitenkin eri maailma. SPV:n pelitapa on helposti ennakoitava, eikä reagointi ole koskaan kuulunut Koposen vahvuuksiin. Kykeneekö Koponen reagoimaan, kun vastustaja löytää lääkkeet SPV:n aggressiivisen karvauksen ohittamiseen? Viime keväänä SPV oli lopulta melko aseeton turkulaisia vastaan. Hyvä runkosarjasijoitus mahdollistaa mieleisen vastustajan puolivälieriin ja sitä kautta mitalipeleihin, mutta finaaliin eväät eivät tälläkään kaudella riitä.

Tähtipelaaja: Eero Kosonen
Nouseva tähti: Aapo Lokasaari
Päävalmentaja: Tommy Koponen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 10,00

Ennakkoon pisimmälle liigassa kurkottavat samat joukkueet kuin edellisellä kaudella. Kuva: Esa Takalo

2. TPS – Hyökkäyspään askelmerkkejä etsimässä

Lähtökohdat:
TPS:n pitkään ja hartaasti kypsytelty prosessi nytkähti viime keväänä askeleen eteenpäin, kun Turussa juhlittiin seurahistorian ensimmäistä mitalia, hopeaa. Prosessi nytkähti eteenpäin myös siinäkin mielessä, että viime kaudella TPS sai kauan hakusessa ollutta kärkiosaamista, mikä kantoi pudotuspeleissä. Aiemmilla kausilla vahva viisikkopelaaminen tuotti hyviä runkosarjasijoituksia, mutta tasapaksun materiaalin eväät loppuivat puolivälierissä kesken.

TPS lähtee kauteen uudessa komennossa, kun jo pelaajaurallaan seuraa edustanut Janne Kainulainen saapui Sveitsiin lähteneen Jukka Ruotsalaisen tilalle. Kovassa nosteessa oleva Kainulainen saa käsiinsä vakaan paketin, joka nojaa viime kausien tapaan vahvaan viisikkopelaamiseen. Työteliään TPS:n kivijalka on laadukas puolustuspeli. TPS on päästänyt kolmella edellisellä kaudella alle viisi maalia ottelua kohden runkosarjassa.

Kainulaisen haaste on sama kuin Ruotsalaisella: hyökkäyspelin kehittäminen. Viime kaudella TPS onnistui toisinaan vyöryttämään pitkiä hyökkäyksiä, mutta pelaaminen oli yleisesti ottaen tutun varovaista. Pallolla ei otettu liiemmin riskejä, eikä mustavalkoinen ryhmä nostanut karvausta järin hanakasti. Harjoituspelien perusteella tähän on tulossa muutos. TPS:n peleissä verkko on heilunut molemmissa päissä. Kainulaisen johdolla Tepsin kesäharjoittelun painopiste on ollut pallollisessa pelaamisessa. Täsmällisistä ottelusuunnitelmista Welhoissa tunnettu Kainulainen on tutkinut tarkkaan TPS:n viime kauden otteita ja on tämän pohjalta hionut pallollista pelaamista, jotta se tuottaisi laadukkaampaa hyökkäyspelaamista.

Rallattelua Tepsiltä ei kuitenkaan kannata odottaa. Kuten maajoukkuehyökkääjä Miko Kailiala viime kaudella totesi, on TPS duunariryhmä, eikä hyökkäyspään virtuooseja löydy Oilersin tai Classicin tapaan. Suurta pelillistä muutosta ei siis kannata odottaa.

Kokoonpano:
TPS:n verkot olivat kesän aikana vesillä, mutta haaviin tarttui vain muutama paluumuuttaja. Monipuolinen Ville Hirvisuo on erinomainen täsmähankinta keskikaistalle. Tino Salminen tuo voittamisen kulttuuria ja puolustuspään osaamista Classicista. Isossa kuvassa TPS menetti leveyttä. Pikkuveli FBC Turku nappasi neljä kokeneempaa pelaajaa ja kippari Olli Laine suuntasi länsinaapuriin. Ylivoimaisesti isoin menetys oli uransa lopettanut huippuvahti Pyry Luukkonen.

Materiaalin kaventuminen ei välttämättä ole huono asia. Tepsillä on ollut laatua penkille asti, mikä on toisinaan hankaloittanut ryhmän roolitusta. Viime kaudella toimivia koostumuksia etsittiin läpi runkosarjan. Tulevalle kaudelle TPS saa jalkeille kaksi tuloskenttää ja yhden jarruvitjan. Roolit ovat aiempia kausia selkeämmät.

Kainulaisen käytössä oleva materiaali tarkoittaa kuitenkin sitä, että viime kausien vahvuus, tiivis viisikkopeli on oltava keskiössä. Maalintekokisoissa TPS ei pärjää muille kärkiryhmille. Alakerrassa on fyysisyyttä, mutta pallollinen osaaminen on rajallista.

Kiinnostava pelaaja: Ville Hirvisuo
Aiempien TPS-valmentajien luottomies palloili kaksi viime kautta Visbyssä, jota Hirvisuo oli nostamassa viime kauden päätteeksi Ruotsin Superliigaan. Hirvisuo lähti länsinaapuriin sentterinä, mutta pelasi Visbyssä puolustajana. Opintojen takia kotikaupunkiin palannut TPS-kasvatti on istutettu Kailialan ja Eero Jalon keskellä ykköskenttään. Hirvisuon osaamiselle tosin olisi käyttöä myös alakerrassa. Lyökö läpi sarjan tähtikaartiin?

Perustelu sijoitukselle:
TPS tulee olemaan ikävä vastustaja. Puolustusmuodon sisään on hankala murtautua, eikä Tepsi höntyile. Ryhmässä on havaittavissa pitkä pelillinen jatkumo, mikä tarjoaa Kainulaiselle oivan kivijalan pelin kehittämiselle. Kysymysmerkkejäkin on, etunenässä maalivahtipeli. 20-vuotias Olli Kuisma hyppää vähän pelanneesta kakkosvahdista suoraan hopeajoukkueen ykköstorjujaksi. Nuorukainen kuuluu maan lupaavimpiin veräjänvartioihin, mutta Luukkosen saappaat ovat massiiviset. Tosin TPS:n laadukas puolustuspeli tarjoaa otollisen sauman onnistua. Paineet ovat silti nuorelle veskarille valtaisat, eikä vuotta nuorempi kakkosvahti Oskari Fälden ole yhtään sen turvallisempi kortti.

TPS:n vahvuus suhteessa muihin kärkijoukkueisiin on sen pelillinen yhtenäisyys. Vahva puolustuspeli yhdistettynä muutamiin koviin hyökkäyspään yksilöihin sopivat pudotuspelisalibandyyn, joka on luonteeltaan usein maalinestopelaamista. Siksi TPS uusii finaalipaikkansa. Mestaruus on silti utopiaa.

Tähtipelaaja: Lauri Stenfors
Nouseva tähti: Jasper Juuti
Päävalmentaja: Janne Kainulainen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 12,00

1. Classic – Ainoa mestarikandidaatti

Lähtökohdat:
Classicin viime kaudesta on vaikea löytää moitittavaa. Runkosarjan voitto 16 pisteen marginaalilla, neljäs peräkkäinen SM-kulta, cup-kannu ja kauan himoittu Champions Cupin voitto. Kymmenen maailmanmestaria sisältänyt ryhmä koki kauden aikana vain neljä tappiota.

Pelottavinta Classicissa on se, ettei pelaamisesta löydy minkäänlaisia heikkouksia. Sen puolustuspeli on maan parasta ja jopa paikoille pääsy tuottaa vastustajille suuria vaikeuksia. Tamperelaisten maalia kohti ammuttiin viime kaudella keskimäärin alle 20 kertaa ottelussa. Maalipaikkoja Classic pystyy luomaan nopeilla vastaiskuilla tai pitkillä pallonhallintajaksoilla. Classic antaa toisinaan aloitteen vastustajalle, mikä sopii sille myös mainiosti. Ryhmä odottaa kärsivällisesti iskun paikkoja ja vyöryy terävästi vastaan. Yksi Classicin vahvuuksista on viimeistelytehokkuus. Maalintekovoimaa löytyy jokaiseen kenttään, eikä tulivoimainen ryhmä tarvitse montaa saumaa verkkoa heiluttaakseen.

Päävalmentaja Samu Kuitunen antaa pelaajille runsaasti vapauksia pallolliseen peliin, mutta viime kaudeksi tiimiin tullut Jussi Jäntti on tuonut rakenteita myös tälle osastolle. Classic muuttaa vaivatta pelin painopistettä syöttämällä palloa isoihin tiloihin ja pakottaa vastustajan sitä kautta liikkumaan. Classic siis pystyy hallitsemaan peliä pallon kanssa tai ilman sitä.

Classicin suurin vahvuus on sen ylivertainen toimintakulttuuri, jota myös pelaajat ovat nostelleet tämän tästä esiin. Ryhmä on aina parhaimmillaan kovissa paikoissa, mutta tekemisen taso ei juurikaan notkahtele harmaina runkosarjan iltoina. Classic ei ehkä aina tee ihan kaikkeaan, mutta harjaa kliinisellä otteella vaikeammatkin pelit.

Kokoonpano:
Kenties planeetan paras pelaaja Krister Savonen ja vuoden miespelaajana palkittu Joonas Pylsy lähtivät Sveitsiin. Kolmoskentän luuta Tino Salminen palasi Turkuun. Tilalle tuli Ville Lastikka Steelersistä. Menetykset tuntuvat, mutta muutos oli silti odotetun vähäistä ja Classic on tuttuun tapaan paperilla liigan selkeästi kovin nivaska.

Aiemmilla mestaruuskausilla Classic pelasi paljon kahdella kentällä, mutta viime kaudella seuran omista nuorista koostunut kolmonen nosti profiiliaan. Kolmosen keskellä pelanneen Eetu Sikkisen teholukema oli runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien komea +42. Maajoukkueeseen noussut Oskari Heikkilä löi läpi kakkoskentässä ja venytti maaliverkkoa yli maalin per ottelu -tahdilla. Classic ei siis ole enää pelkästään Suomen paras joukkue, vaan myös maan paras nuorten pelaajien hautomo. Pelaavista kentistä selvästi yli puolet on seuran omia kasvatteja. Tätä ei kannata unohtaa.

Kokoonpanomuutokset viime kauteen ovat vähäisiä. Lastikka ottaa Pylsyn paikan Jussi Pihan ja Heikkilän rinnalta. Toissakaudella läpimurtoa tehnyt Jere Pulkkinen pelaa ykkösen alla.

Kiinnostava pelaaja: Aaro Helin
Nuorukainen löi läpi viime kaudella. Runkosarjassa Helin iski 22 maalia, pudotuspeleissä 12. Plussalle nuorukainen jäi 43 maalia. Kovia lukemia kolmoskenttään. Helin oli suurin syy, miksi Classicin kolmonen lähti viimein lentoon. Nuorukaisen laukaus on laadukas ja lähtee vaivattomalla virityksellä. Helinin pelaamisessa on paljon samaa, kuin joukkuekaveri Sami Johanssonissa. Kumpikaan ei ole erityisen näyttävä, mutta kovaa jälkeä lähes huomaamatta tahkovia erinomaisia joukkuepelaajia. Lupaavan veljessarjan vanhin painos omaa kaikki eväät maajoukkueen profiilipelaajaksi.

Perustelu sijoitukselle:
Sarjan paras valmennus, sarjan parhaat pelaajat ja maan paras seuraorganisaatio. Nämä ovat yhdessä luoneet vertaansa vailla olevan toimintakulttuurin, joka tuottaa viidennen peräkkäisen mestaruuden.

Tähtipelaaja: Sami Johansson
Nouseva tähti: Alpo Laitila
Päävalmentaja: Samu Kuitunen

Veikkauksen tarjoama mestaruuskerroin: 1,60

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.