Suomi ja Ruotsi väänsivät tiukan salibandyottelun – länsinaapurille maalin voitto

Suomi ja Ruotsi väänsivät tasavahvasti. Robin Nilsberth iski voittomaalin. Kuva: perwiklund.se

Suomen ja Ruotsin miesten salibandymaajoukkueet kohtasivat lauantain maaottelussa Ruotsissa. Ruotsi voitti kamppailun maalein 5-4.

Suomi vai vahvan alun peliin. Ensin Sami Johansson osui tarkalla laukauksella ja sen jälkeen Oskari Heikkilä lisäsi sinivalkoisten johtoa. Erän toisella kympillä Emil Johansson ja Tobias Gustafsson toivat isäntämaan tasoihin.

Suomi esiintyi hyvin avauserässä ja oli pallollisesti edellä. Toisessa erässä Ruotsi sai kuitenkin paremman vaihteen silmään, ja hallitsi peliä. Pelin puolivälin jälkeen Alexander Rudd pääsi kokeilemaan rankkaria, mutta Joonas Kaltiainen torjui yrityksen. Ruotsi sai kuitenkin ylivoiman, jonka Kim Nilsson päätti maaliin. Kolmoserään mentiin Ruotsin 3-2-johtoasemassa, ja keltasiniset olivat kakkoserässä selkeästi edellä.

Kolmannen erän alkuminuuteilla sattui ja tapahtui tapahtui. Ensin Omar Aldeebin tarkka laukaus vei Ruotsin kahden maalin johtoon. Heikkilä pääsi iskemään kavennuksen paluupallosta, mutta se riemu ei kauaa kantanut, sillä Robin Nilsberth laukoi Ruotsin alle kaksi minuuttia myöhemmin 5-3-johtoon. Krister Savonen kavensi vielä ylivoimalla ennen viimeistä kymppiä, mutta Ruotsi piti johtonsa loppuun asti.

Kolmoserässä peli ei ollut oikein kummankaan joukkueen näpeissä ja peli aaltoili erän aikana. Maajoukkueuransa avausmaalit paukuttaneen Heikkilän lisäksi Tatu Väänänen keräsi pelissä kaksi tehopistettä (0+2).

Ottelutilastot