Viikon tulokset viikolla 39 – ÅIF:lle historiallinen rankkarikisavoitto kotikentällä

Classic palasi voitokkaana kaukaloon. Kuva: salibandy.fi/Twitter

Classic palasi voitokkaana kaukaloon. Kuva: salibandy.fi/Twitter

Miesten Salibandyliigan hallitseva mestari Tampereen Classic palasi maanantaina kaukaloon. Classic kaatoi Westend Indiansin kotonaan maalein 5-3.

Kamppailu oli pääosin tiukka, eikä peliä voi luonnehtia ”päästä päähän” -kirmailuksi. Classicin onnistujia olivat pistemielessä varsinkin Sami Johansson (2+0) ja Nico Salo (0+2).

Lauantain kierroksella kaksi nousijajoukkuetta kohtasi, kun ÅIF isännöi Tiikereitä. Tiukka ottelu meni aina rankkarikisaan asti, jossa ÅIF oli parempi (7-6 rl.) ja nappasi kaksi pistettä. Myös Tiikerit sai tasurista pisteen itselleen.

Ottelussa jaettiin paljon jäähyjä. ÅIF:n Roope From ja Atte Huovinen saivat vitosen mieheen. Tiikereiltä Juuso Salo nappasi vitosen ja Leevi Loippo ajettiin ulos punaisella kortilla. Loipon vitonen ei ollut kierroksen ainoa, sillä myös SPV:n Jari Hankkio ajettiin ulos, kun SPV kaatoi Happeen Jyväskylässä 10-8.

Viikon tuloksia päivitetään viikon 39 (23.9-29.9.) ajan tämän uutisen yhteyteen.

Miesten Salibandyliiga

Maanantai
23.09.2019 18:30 Tampere Areena Classic – Indians Ruutu + 5-3 Esa Takalon ottelukuvat

Torstai
26.09.2019 18:30 Tampere Areena Classic – ÅIF 9-5

Perjantai
27.09.2019 18:30 Otahalli Indians – TPS VeikkausTV 6-2

Joni Winstenin ottelukuvat

Lauantai
28.09.2019 17:00 LähtiTapiola Areena Happee – SPV ISTV 8-10
28.09.2019 17:00 Suurhalli Areena LASB – Steelers Ruutu + 2-1
28.09.2019 17:00 Tapiolan UH Oilers – Welhot 8-4
28.09.2019 18:00 Kastelli OLS – Nokian KrP 8-10
28.09.2019 18:00 Sipoo Areena ÅIF – Tiikerit 7-6 rl.
28.09.2019 18:30 Kupittaan ph TPS – EräViikingit Ruutu + 4-5

Sunnuntai
29.09.2019 17:00 Energia Areena EräViikingit – Classic Ruutu + 3-9
29.09.2019 17:00 Otahalli Indians – Welhot 10-4
29.09.2019 17:00 Tikkurilan UT Tiikerit – LASB Ruutu + 5-9
29.09.2019 18:00 Kastelli OLS – Steelers 9-2

Miesten liigaotteluiden keskustelu

Naisten Salibandyliiga

NLA

Keskiviikko
25.09.2019 18:30 Mosahalli EräViikingit – SB-Pro Ruutu + 6-8 Jarmo Koskelan ottelukuvat

Perjantai
27.09.2019 18:30 Arkadia Halli SB-Pro – TPS Ruutu + 13-5

Lauantai
28.09.2019 15:00 Kastelli SSRA – Pelicans SB 12-2
28.09.2019 17:00 Mosahalli EräViikingit – PSS Ruutu + 3-4

Sunnuntai
29.09.2019 15:00 Kastelli SSRA – Classic 1-0
29.09.2019 18:30 AutoCenter Areena Koovee – SB-Pro Ruutu + 4-5 ja.

NLB

Lauantai
28.09.2019 14:00 Iisalmen lh Welhot – Steelers 5-6
28.09.2019 15:00 Pirkkalan vapaa-aikakeskus Pirkat – NST 6-5
28.09.2019 15:00 Sipoo Areena ÅIF – LoSB 3-2

Sunnuntai
29.09.2019 15:30 Palokan koulukeskus O2-Jyväskylä – Steelers 9-4
29.09.2019 18:00 Sipoo Areena ÅIF – NST 2-3 ja.

Naisten liigaotteluiden keskustelu

Miesten Divari

Perjantai
27.09.2019 18:30 AutoCenter Areena Koovee – SB Vantaa 5-6 ja. Esa Takalon ottelukuvat

Lauantai
28.09.2019 14:00 Mosahalli EV Akatemia – NJ 5-9
28.09.2019 17:00 Liikuntakeskus Areena NST – Loviisan Tor 6-5 ja.
28.09.2019 18:00 Liikuntakeskus Josba – LNM 5-6
28.09.2019 18:30 Kirkkonummen VS Rangers – Karhut 5-6 rl.
28.09.2019 18:30 Ruskeasuo M-Team – Pirkat 0-5

Sunnuntai
29.09.2019 17:00 Liikuntakeskus Areena 1 NST – LNM 4-5

Solidsport lähettää kaikki Divarin ottelut suorina.

Miesten Divarin otteluiden keskustelu