Maajoukkueet

Kurronen jatkaa naisten maajoukkueen pääkäskijänä vuoden 2021 MM-kisoihin asti

01.10.
2019
Maajoukkueet

Lasse Kurronen jatkaa naisten maajoukkueen pääluotsina. Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen naisten salibandymaajoukkuetta kohti joulukuun Neuchatelin MM-turnausta johtava Lasse Kurronen jatkaa päävalmentajana myös kisoja seuraavat kaksi vuotta. Salibandyliiton hallitus vahvisti valinnan viimeisimmässä kokouksessaan.

– Alun perin oli tarkoitus tehdä neljän vuoden pätkä, mutta on hienoa, että liitto aloitti keskustelun jatkosta näin varhain, Lasse Kurronen, 34, kertoo.

– Tässä on käyty syvälliset keskustelut siitä, mitä naissalibandylta haetaan. On tapahtunut iso muutos paitsi maajoukkueen pelaajistossa myös ajattelussa, ja koko ajan hilataan maajoukkuepelaajille asetettavia vaatimuksia ja kriteerejä eteenpäin. Menivät tulevat MM-kisat sitten hyvin tai huonosti, työ on kesken ja sitä jatketaan tällä pelaajarungolla.

Vaikka työtä tehdään pitemmällä tähtäimellä, ei päävalmentajalla ole epäselvyyttä kahden kuukauden päässä häämöttävästä seuraavasta tavoitteesta.

– Meillä on koossa hyvä ryhmä, ja Neuchateliin lähdemme ilman muuta pelaamaan maailmanmestaruudesta.

– Totta kai Suomi pelaa tulevissa kisoissa mestaruudesta, ja kun kaikki napsahtaa kohdalleen, se on täysin mahdollista, Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala vahvistaa tavoitteen.

– Samalla halusimme sopimalla Lasse Kurrosen jatkosta jo nyt osoittaa niin hänelle kuin koko joukkueen taustaryhmälle ja pelaajillekin, että he ovat tehneet oikeita ja asioita ja heihin uskotaan. Vaikka joukkue on viime kisojen jälkeen uudistunut paljon, on tärkeintä nähdä prosessi, jossa on pohjustettu tulevaa kehitystä ja nostettu vaatimustasoa. Halusimme luoda joukkueelle jo ennen joulukuun kisoja rauhallisen työympäristön ja samalla pelaajille rauhan valmistautua tietäen, ettei kisojen jälkeenkään ole tulossa suuria muutoksia, Rantala taustoittaa.

Lasse Kurronen aloitti päävalmentajana vuoden 2016 alussa, ja hänen ensimmäisellä kaudellaan Suomi ylsi 2017 Bratislavassa MM-hopealle taivuttuaan loppuottelussa Ruotsille rangaistuslaukauskisassa.

Naisten vuoden 2021 MM-kisat pelataan Ruotsin Uppsalassa.

Kaarina Salomaa
Kaarina Salomaa
Kirjoittaja on salibandyn monitoiminainen. Pelaajana yli 200 salibandyliigaottelua, joukkueenjohtajana kolmet U19-tyttöjen MM-kisat, vetovastuussa nais- ja tyttösalibandyprojektissa 6 vuotta, IFF:n kilpailukoordinaattorina 4 vuotta ja nykyisin vie lajia eteenpäin yritysmaailmassa Arena Centerin kehitysjohtajana sekä seuratoiminnassa SSV:n tyttöjuniorivalmentajana ja monilajiseura SC Hawksin taustoilla.