Salibandyliiga on organisaatioiden välinen kilpailu. Divari on joukkueiden välinen kilpailu. Nykyisellä sarjajärjestelmällä liigaan voi nousta liian aikaisin, jonka jälkeen on hyvin vaikea kehittyä laadukkaaksi, tulosta tekeväksi liigaorganisaatioksi.
Aika ajoin nousee pintaan keskustelu tasoeroista ja sarjajärjestelmistä. Viimeisimpänä aiheeseen otti kantaa KalloCast, jossa spekuloitiin nykyhetkeen optimaalista joukkuemäärää. Tämän vuoden liigassa ei ole nähty vielä montaa todellista rökäletappiota, tosin LASBin viime viikon rykäisy TPS:aa (0-10) ja Classicia (2-15) vastaan ei mennyt täysin nappiin. Yksittäisten ottelutulosten sijaan suuntaisin katseen enemmän siihen, että Salibandyliigan pudotuspelijoukkueet ovat olleet nyt kolme kautta tismalleen samat. Tämän hetken ennusmerkit viittaavat siihen, että mitään dramaattista muutosta tähän viime kausien trendiin ei ole nytkään tulossa.
Toisin kuin KalloCast, en hakisi ratkaisuja liigan supistamisesta. Kahden organisaation pudottaminen pois liigakartalta ei kannusta kehittymään liigaorganisaatioksi yhtään sen enempää kuin nykyinenkään tilanne. Sen sijaan KalloCastissakin mainittu tasonmittaus liigan kehnoimpien ja Divarin parhaiden kesken voisi sen epäsuorasti tehdä.
Divari on joukkueiden välinen kilpailu
Divari on valmentajalle ja paikalliselle katsojalle äärimmäisen mielekäs ja mielenkiintoinen sarja. Suuren vaihtuvuuden (nykyisellään aina vähintään yksi joukkue nousee ja kaksi putoaa) ja taloudellisten mahdollisuuksien tasa-arvon myötä sarjaan ei varsinaisesti ehdi kehittyä Salibandyliigan tapaista selkeää hierarkiaa. Joukkueilla on eroja, mutta ne erot ovat siinä määrin pieniä, että yksittäisissä otteluissa voi käydä miten tahansa. Varsinaisia eroja tehdään lyhyemmän aikavälin arkitekemisellä. Tämän myötä on mahdollista, että kaudeksi 17-18 sarjaan kakkosdivisioonasta noussut Tiikerit nosti mestaruuspokaalia vain kaksi kautta myöhemmin.
Joukkue on käytännön yksikkönä merkittävästi pienempi kuin organisaatio. Kärjistettynä, jos joukkue pääsee harjoittelemaan riittävästi, sen pelaajat käyvät niissä harjoituksissa ja perusasiat toimii, Divarissa nousee pudotuspelijoukkueeksi hyvin nopeasti. Jos joukkue koostuu vielä nuorista ja vielä reilusti kehittyvistä pelaajista, kehitysaskeleet voivat olla suhteessa vastustajiin suuria. Sen jälkeen tullaan Divarin nykyiseen pudotuspelijärjestelmään, jossa puolivälierät ja välierät pelataan paras kolmesta. Koska divarijoukkueiden keskinäiset erot ovat yksittäisessä ottelussa hyvin pieniä ja koska pudotuspeleissä ratkotaan jyvät akanoista paras kolmesta, jokainen divarin pudotuspeleihin yltävä joukkue on potentiaalinen tuleva liigajoukkue.
Tämä on luonnollisesti lajijännäreille mielenkiintoista ja mahdollistaa tuhkimotarinat. Menneellä kaudella tässä päästiin jonkinlaiseen kliimaksiin saakka, kun runkosarjan seitsemäs (Tiikerit) ja kahdeksas (ÅIF) nousivat Salibandyliigaan. Edellisellä kaudella Karhut oli vielä vuodenvaihteessa kriisissä ja vajoamassa kohti playouteja, mutta kevät päättyi nousujuhliin. Jokainen näistä joukkueista on juhlansa ansainnut. Mutta. Salibandyliigan kehittämisessä ja kehittymisessä tämä ei ole pelkästään juhlan aihe. Eikä se ole ollut sitä viime vuosien liiganousijoillekaan, kun arki on koittanut.
Salibandyliiga on organisaatioiden välinen kilpailu
Hyppy divarista liigaan tarkoittaa samalla hyppyä joukkueiden välisestä kilpailusta organisaatioiden väliseen kilpailuun. Siinä missä hyvän ydinryhmän omaavan joukkueen pystyy virittämään tehokkaaksi divarijengiksi vuodessa tai kahdessa, hyväksi liigaorganisaatioksi kasvamiseen menee useita vuosia. Organisaatiot ryhtyvät kisailemaan sarjapisteistä Classicin kanssa. Tuoreen liigaorganisaation kärkipelaajat ovat aiempaa vahvemmin esillä ja suurempien resurssien organisaatioiden kiinnostuksen kohteena. Kentällä riittää työsarkaa kilpailuedun löytämisessä, mutta sitä työsarkaa riittää myös myynnissä, markkinoinnissa, olosuhteissa ja juniorityössä.
Nykyisellään liigaan nousemista voi herkästi kutsua Pyrrhoksen voitoksi. Wikipedian mukaan termi ”Pyrrhoksen voitto” on “vakiintunut fraasi menestykselle, josta on maksettava hyvin raskas hinta ja joka jättää voittajan heikompaan tilaan kuin missä hän oli ennen menestystä.” Jos Salibandyliigaan nousee organisaationa, joka ei ole valmis kilpailemaan suurempien puristuksessa – vaikka joukkue kentällä sitä väliaikaisesti olisikin – on suuri uhka “tehdä SalBat”, eli putoamisen koittaessa syöksykierre jatkuu Divarin läpi kohti kakkosta. Sama uhkaa tällä hetkellä Karhuja, joka nousi erittäin lupaavana ja omavaraisena Joukkueena, mutta jonka organisaatio ei kyennyt toimimaan liigassa riittävällä tasolla. En lähde tässä sen isommin ennustamaan, mutta pirteistä otteista huolimatta povaan haasteita myös Tiikereille sekä ÅIF:lle. Pääkallon liigaennakossa – joka ei toki asiantuntemuksestaan huolimatta ole yhtä kuin toteutuva marssijärjestys – jäännössijoja povataan heikoimmasta parempaan luettuna ÅIF:lle (liiganousu 2019), Welhoille (nousu 2017), Steelersille (nousu 2016), Tiikereille (nousu 2019) ja LASBille (nousu 2016). OLS nousi viimeisen kerran liigaan 2012, mutta ei ole kahta kautta lukuunottamatta kyennyt nousemaan pudotuspelijoukkueeksi.
Urheilullinen kynnys sarjojen välille
Olen puolileikkisästi sanonut divarijoukkueista, että Salibandyliigaan pitää nousta ”oikein”. Tämä “oikeinnouseminen” voidaan toki helposti pistää kolme kertaa nousun suhteen luu kouraan jääneen valmentajan väsyneeksi puheeksi, mutta taustalla on ihan ajatusta. Paalutan tässä, että Indians on viimeisin oikeinnousija. Tarkoitukseni ei ole millään muotoa vähätellä muiden nousijoiden saavutusta – homma on hoidettu sääntöjen puitteissa maksimaalisella tuloksella. Jos kuitenkin katsotaan vähän laajemmalla kulmalla, hyvin, hyvin harva nousija Indiansin nousun jälkeen on kyennyt tekemään itsestään kilpailullisesti uskottavan liigaorganisaation, jossa olisi nähtävissä selvää kehitystä vuosi vuodelta – ja tätä kehitystä ennen kaikkea organisaatiotasolla. Juuri tällä hetkellä on käymässä päinvastoin – top 8 vahvistuu kausi toisensa perään ja pudotuspelien ulkopuolelle jäävistä organisaatiosta pitää selkeää kehittymistä hakea melkoisen tiheällä kammalla. Tällä hetkellä top 8 ulkopuolelle jäävien joukkueiden taustoilla painetaan varmuudella pitkiä päiviä ja tehdään kovaa työtä, mutta sen työn hedelmiä on hyvin vaikea päästä nauttimaan.
Kilpaurheilussa kilpaillaan ja siihen kuuluu olennaisena osana se, että joku on parempi ja joku huonompi. Liigan pudotuspeleissä tullaan lähes varmasti näkemään lähivuosina myös joku muu kuin ne samat kahdeksan joukkuetta. Sekä Salibandyliigan, että Divarin tilannetta voidaan kuitenkin parantaa rakentamalla sarjojen välille kilpailullinen tasonmittaus – yksikään joukkue ei putoa suoraan, yksikään joukkue ei nouse suoraan.
Divariin aikuisten pudotuspelit – liigasta ei putoa suoraan
Olennainen osa uudistusta tulisi olla “aikuisten pudotuspelit” Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kun Divari on nykyisellään hyvin tasainen, noin 3-4 viikkoon pelattavat ja puolivälierä- ja välierävaiheessa paras kolmesta pelattavat pudotuspelit lähinnä halveeraavat puoli vuotta pelattavaa runkosarjaa. Pudotuspelien mielekkyyttä voidaan miettiä liigakelpoisimman organisaation etsimisessä muutenkin – tavoitteena Divarissa ei varsinaisesti ole voittaa Divaria, vaan nousta liigaan. Pitkä sarjaa mittaa organisaatioiden liigakypsyyttä pudotuspelejä paremmin. Koska urheiluun kuuluu olennaisena osana viihde-elementti, pudotuspelejä voidaan tästä huolimatta pitää myös Divarissa perusteltuina. Ne tulisi liigakypsyyttä mitattaessa kuitenkin ehdottomasti pelata paras viidestä. Koska tavoitteena ei ole Divarin mestaruus vaan liiganousu, välierien jälkeen ei pelattaisi finaalia, vaan kaksi välieräsarjansa voittanutta joukkuetta lähtisi Sveitsin malliin mittaamaan paremmuuttaan liigan kahta heikointa vastaan paras seitsemästä -systeemillä.
Salibandyliigasta ei omassa järjestelmässäni putoaisi yksikään suoraan. En ole playoutien suuri ystävä, mutta mikäli Divarin ja Salibandyliigan tasonmittauksen aikataulu vaatii sarjojen synkkaamista, runkosarjan neljä heikointa joukkuetta voivat pelata playoutit paras viidestä. Playoutien häviäjät pelaavat paras seitsemästä sarjan Divarin kahta parasta vastaan.
Ne kompleksit epäsuorat vaikutukset?
“Toisin kuin KalloCast, en hakisi ratkaisuja liigan supistamisesta. Kahden organisaation pudottaminen pois liigakartalta ei kannusta kehittymään liigaorganisaatioksi yhtään sen enempää kuin nykyinenkään tilanne. Sen sijaan Kallocastissakin mainittu tasonmittaus liigan kehnoimpien ja Divarin parhaiden kesken voisi sen epäsuorasti tehdä.”
Suoran putoamisen mahdollisuuden poistaminen tuo Salibandyliigan peräpäähän hieman enemmän tilaa hengittää ja kehittää niin peliä kuin kentän ulkopuolista toimintaa pitkäjänteisemmin lyhytnäköisen inhorealismin sijaan. Divarin pudotuspelien muokkaaminen paras viidestä pelattavaksi luo lisää vaatimuksia joukkueiden pelille ja miehistön leveydelle, mutta myös organisaation taloudelle ja tapahtumien järjestämiselle. Lähden itse siitä ajatuksesta, että alemman sarjatason tulisi valmistaa joukkueita ylemmälle sarjatasolle. Haasteen nostaminen niin kilpailullisesti kuin taloudellisestikin palvelee ja valmistaa joukkueita nykyistä järjestelmää merkittävästi paremmin.
Loppuviimein nousemisen vaikeuttaminen on epäsuorasti myös sen nousua tavoittelevan organisaation etu. Jos toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti, joukkue kestää takaiskuja ja epäonnistuneita nousuyrityksiä. Mainittakoon tähänkin viime vuosien ainoa “oikeinnousija” Indians, joka kuului Divarin suosikkeihin pitkään ennen kuin se kykeni liigaan nousemaan. Liigassa omien lahjakkuuksien ympärille rakennettu joukkue ylsi heti pudotuspeleihin ja on kyennyt pysymään erittäin kilpailukykyisenä huolimatta yksittäisistä pelaajamenetyksistä. Jos Divarista ylös pyrkivän joukkueen runko ei kestä epäonnistumisia, organisaatiolle paras paikka ei ole liigassa, vaan sen tulee kehittää ja vahvistaa rakenteitaan vielä toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Liigaan noustaan “oikein” silloin kun organisaatio on käytännössä toimistolta neloskenttään valmis aloittamaan liigapelit vaikka nousua seuraavana päivänä. Kenenkään etu ei ole joukkueiden pyristely sille liian haastavassa ympäristössä.