Divarit

Pelit parketilla käyvät vähiin – hallien kehitys on ollut salibandylle suotuisaa

25.10.
2019
Divarit

Synteettiset alustat jyräävät, mutta Savo-Karjala erottuu yhä alueena, jossa parkettikentät ovat voimissaan. Kuva kakkosdivisioonan ottelusta Kuopiosta parin vuoden takaa. Kuva: Jari Turunen

Puupintaisella kentällä pelattavat ottelut ovat käyneet vähiin kaikilla salibandyn sarjatasoilla. Viime kaudella (2018–19) virallisista otteluista jo 90,3 prosenttia pelattiin synteettisillä alustoilla eli matolla tai massalla. Kehitys yllätti liiton toimistollakin.

– Kuvitelma oli, että enemmän olisi parkettia. Jos vertaa takavuosiin, kehitystä on selkeästi tapahtunut, Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen myhäilee.

Hänen vinkkelistään suunta on oikea, sillä liiton linjauksen mukaan salibandyn pelaamiseen optimaalinen alusta on aluejoustava yhdistelmälattia synteettisellä pinnalla.

Kymmenen vuotta sitten miesten Salibandyliiga hylkäsi parketin ja otteluita ryhdyttiin pelaamaan liiton hankkimilla, keskenään samanlaisilla mattoalustoilla.

Salibandyliiton näkemyksen mukaan aluejousto on alusrakenteensa ansiosta terveellinen nivelille ja pistejousto jaloille miellyttävä.

– Mutta kyllä kaikkein oleellisin peruste on, että synteettisellä alustalla kevyt salibandypallo käyttäytyy huomattavasti paremmin ja tasaisemmin kuin puulattialla, Kinnunen täsmentää.

Hänen mukaansa synteettisiä alustoja on myös halvempi ylläpitää kuin parkettia, koska määräaikaista huoltolakkausta ei tarvitse tehdä.

Etelä-Suomessa parketti on käytännössä kokonaan kadonnutta kansanperinnettä (99 prosenttia otteluista synteettisellä alustalla). Parketilla pelataan merkittävästi enää idässä: viime kaudella Savo-Karjalassa puu oli alustana 44 prosentissa peleistä ja Kaakkois-Suomessa 28 prosentissa.

Sarjamääräyksissä synteettinen alusta vaaditaan aikuisten pääsarjojen (miesten ja naisten liigat sekä miesten Divari) lisäksi kaikissa valtakunnallisissa juniorisarjoissa.

Halleja on noussut pieniinkin kuntiin

Päättyvä vuosikymmen on ollut salibandyn olosuhteille kohtuullisen hyvä, eritoten viime vuodet. Liiton kokoaman tilaston mukaan maassa on valmistunut 2015 jälkeen vuosittain yli kymmenen uutta salibandykenttää.

Yksi iso tekijä on ollut kuntien into rakentaa liikuntahalleja. Kun selaa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemia liikuntapaikkainvestointeja 2010-luvulta, voi nopeasti todeta, että uusi sisäpalloilun vaatimukset täyttävä kunnallinen halli on noussut vuosikymmenen mittaan aika moneen niemeen ja notkoon: Harjavalta, Vehmaa, Taivassalo, Uurainen, Hattula, Pomarkku, Lempäälä, Kokkola, Kaavi, Hartola, Hämeenlinna, Taipalsaari, Nokia, Vihti, Kokemäki, Laitila, Urjala, Muhos, Rovaniemi, Joensuu, Reisjärvi, Tyrnävä, Orimattila, Huittinen, Nakkila, Pälkäne, Ähtäri… Ja lista jatkuu.

– Kohtuullisen pienissäkin kunnissa on mittavia liikuntahankkeita ja hyviä halleja. Osaselitys on, että sitä on jopa vauhdittanut kuntaliitosten uhka. Kun rakennetaan infraa, sitä ei viedä kunnan alueelta, vaikka se liitettäisi isompaan kuntaan. Ajatus on voinut olla, että rakennetaan nyt äkkiä ennen kuin tulee kuntaliitos ja päätöksenteko karkaa, Kinnunen arvioi.

Ja kun kuntien uusien tai hiljattain peruskorjattujen liikuntahallien tuoreita havainnekuvia katsoo, niitä yhdistää likipitäen järjestään sama asia: synteettinen lattiamateriaali – ja sehän salibandyväelle kelpaa.

Pälkäneelle Pirkanmaalle rakennettu Kostia-areena palkittiin Vuoden liikuntapaikkana 2019. Areenan toisessa salissa on massalattia, toisessa parketti. Kuva: Kostia Areena

”Aina parempi kuin parketti”

Salibandyliigalla on yhteistyösopimus Taraflex-mattoja maahantuovan yrityksen kanssa.

– Meillä on kaupallista yhteistyötä. Liigan matot on hankittu sieltä ja saatu ne järkevään hintaan. Sen takana on helppo seistä, koska nähdäksemme se on maailman paras alusta sekä käytössä myös salibandyn kaikissa arvoturnauksissa ja muun muassa olympialaisten lento- ja käsipallossa. Mutta ei sen tarvitse olla Taraflexin matto, on niitä muitakin, Kinnunen täsmentää.

Liitto liputtaa ensisijaisesti maton puolesta, vaikka samaan synteettisten alustojen joukkoon lasketaan myös saumaton massa, joka on käytössä eritoten monessa kunnallisessa hallissa.

– Matossa ominaisuudet ovat paremmat ja jousto on ylivoimainen matossa verrattuna massalattiaan. Massalattiasta olemme saaneet useammalta taholta palautetta, että niissä voi olla alussa liikaa kitkaa, ja kuluneena se on sitten liukas, Kinnunen kuvailee.

– Mutta massakin on kuitenkin aina parempi vaihtoehto kuin parketti.

Viimeinen sitaatti voi olla kuin märkä rätti muiden lajien aktiiveille. Neljännesvuosisadan Salibandyliiton leivissä ollut Kinnunenkin tietää realiteetit.

– Kunnallisissa hankkeissa salibandy on vain yksi laji ja siellä ovat muutkin jakamassa niukkuutta: koripallo, lentopallo, käsipallo

Niin, se koripallo. Ei ole salaisuus, että jos korisihmisiltä kysytään, urheiluhalliin kelpaa vain yksi ja ainoa alusta: puu. Koripalloliitto vaatii parkettialustan kaikissa aikuisten ja nuorten valtakunnallisissa sarjoissa eli liigoissa, SM-sarjoissa ja I divisioonissa, eikä tähän ole saatavissa poikkeuslupia.

Sen verran Koripalloliitonkin on pitänyt muutoksen edessä taipua, että sekä aikuisten että nuorten alueellisissa sarjoissa otteluita voidaan pelata myös massa- tai mattoalustalla.

– Periaatteessa koriksen kanssa on sovittu herrasmiessäännöillä, että kun liitto tekee olosuhdetyötä, lattiaratkaisun määrittelee käyttäjien tarpeet: onko paikkakunnalla enemmistö parkettilajien vai synteettistä alustaa suosivien lajien harrastajia. Pyrkimys olisi, että molemmat mahdollistetaan, Kinnunen kertoo.

Täydellisessä maailmassa tämä tarkoittaisi sitä, että jos halliin tulee parketti, siellä on myös synteettisen alustan matot, jotka voidaan asentaa tarvittaessa. Tai jos pysyvä alusta on synteettinen, sitten hankitaan siirtoparketti.

Käytännössä tämä toimintatapa on ollut kunnissa vielä suhteellisen harvinaista herkkua. Paikallisella tasolla on käyty koviakin vääntöjä siitä, millainen lattia halliin tulee.

– Jos eri lajien seurat riitelevät keskenään, on se vaara, että koko hanke voi jäädä toteutumatta, Kinnunen varoittaa.

Kannustava esimerkki löytyy Pälkäneeltä, joka on 6500 asukkaan piskuinen pitäjä Tampereen kupeessa. Vuosi sitten Pälkäneen keskustaan avatussa Kostia-areenassa on kaksi täysimittaista katsomolla varustettua salia, jossa toisessa on synteettinen alusta, massa, ja toisessa parkettilattia. Eri lajien pelaajat pääsevät haluamalleen lattialle: esimerkiksi salibandya ei tarvitse pelata parketilla eikä koripalloa massalla. Asiaa helpottanee se, että palloilua harrastetaan saman seuran Pälkäneen Luja-Lukon alaisuudessa.

Kostia-areena palkittiin Vuoden liikuntapaikkana 2019.

Kiristyvä kuntatalous hiljentänee tahtia

Kuten sanottua, päättyvä vuosikymmen on ollut salibandyn olosuhteille kohtuullisen hyvä. Mukavoitumiseen ei ole kuitenkaan varaa.

– Jos liian tyytyväiseksi heittäytyy, käy huonosti. Nyt on ollut vilkkaampaa kuin aikaisemmin, mutta jos peilaa tulevaisuuteen, näyttää taas nihkeältä, yhteiskuntasuhdejohtaja Kinnunen arvioi.

Kiristyvä kuntatalous heittää omat varjonsa myös liikuntapaikkarakentamisen ylle.

– Kunnatkin hakevat erilaisia ratkaisuja ja sälyttävät rakentamisen yksityisille ja rakennusfirmoille. Tulevaisuudessa halleja tehdään paljon elinkaarimallilla: firma rakentaa ja vuokraa kaupungille, ennustaa Kinnunen.

Parketti on mennyt, mutta ihan kaikista perinteistä ei ole vielä luovuttu: puolapuut tuntuvat ilmestyvän sitkeästi myös uusien liikuntahallien seinille.

Liigatason olosuhteita tullaan käsittelemään erillisessä jutussa myöhemmin.

Iiro-Pekka Airola
Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola