Terveisiä täältä alppimaasta. Olen päässyt lukemaan Pääkallon sivuilla useampia hyviä blogeja, kuten viimeisimpänä Sami Pulkkisen kirjoituksia Tanskasta.
En ole kuitenkaan törmännyt nuorten juniori-ikäisten pelaajien kirjoituksiin ulkomailta, vaikka heidän kokemuksensa elämästä ja salibandysta ulkomailla todennäköisesti eroavat aikuisten vastaavista. Tämän vuoksi sain idean kirjoitella omasta vuodestani tänne Pääkalloon. Samalla kenties onnistun antamaan lisätietoa muille Sveitsistä kiinnostuneille. Hyppy epämukavuusalueelle harvemmin on se helpoin vaihtoehto, mutta voi osoittautua kasvattavaksi kokemukseksi niin pelaajana kuin ihmisenäkin.
Ennen tätä kautta olen itse pelannut salibandya maalivahtina seitsemän vuotta, joista viimeiset kolme C- ja B-junioreiden valtakunnallisissa sarjoissa. Aikaisemmat seurani ovat olleet kotikuntani SB-Pro kaksi ensimmäistä kauttani, Erä ja fuusioitumisensa jälkeen EräViikingit yhteensä kolmen kauden ajan sekä viimeisimpien kahden kauden ajan Steelers. Jokaiselta seuralta on tarttunut jotain uutta matkaan mukaan, mikä on auttanut paljon kehittymisessä. Täksi vuodeksi sain kuitenkin Floorball Thurgaun myötä eteeni mahdollisuuden, joka on maasta lähtien erilainen kuin kaikki aikaisemmat.
Ajatus mahdollisesta vaihtovuodesta ehti kypsyä ajatuksissani jo varsin pitkään ja vahvistui entisestään päätettyäni jäädä kotikuntani lukioon. Ajatukset alkoivat muuttumaan teoiksi Zugissa keväällä 2018. Tällöin Sveitsissä pelattiin U17-Trophy, jossa myös minä olin Suomen U16-maajoukkueen mukana. Paikallisten lisäksi pelejä katsomassa olivat myös vanhempani ja kaksi Floorball Thurgaun valmentajaa, Olli Oilinki ja Ilkka Lehtinen. Pelien yhteydessä he alkoivat keskustelemaan, ja pallo lähti vierimään.
Yhteydenpito jatkui ja konkretisoitui ensin talvilomalla muutaman päivän tutustumiskäynnillä Sveitsissä ja touko-kesäkuun vaihteessa yhteisellä turnausmatkalla Jalas Cupissa Falunissa. Jalas Cup oli varsin hyvätasoinen, mukana oli esimerkiksi Ruotsin p02-ikäisten pronssimitaleille sijoittunut Sundsvall. Joukkueemme peli-ilme oli itselleni pieni positiivinen yllätys: 8 peliä, 8 voittoa ja kultamitalit kaulaan.
Sveitsiläisen ja suomalaisen salibandyn väliltä voi löytää eroja jo sarjoja koskevista säännöistä. Esimerkiksi sarjanousu Sveitsissä ei ole helppoa, sillä sarjapaikat ovat periytyviä ja jo U16-junioreista lähtien nouseminen korkeammalle sarjatasolle pitää tehdä pelaamalla. Yksinkertaisuudessaan alemman sarjan playoffien ja ylemmän sarjan neljän heikoimman joukkueen putoamiskarsinnan jälkeen pelataan nousukarsinnat. Sarjoissa kotijoukkueina toimivat alemman sarjan voittaja sekä ylemmän sarjan toiseksi viimeinen. Täten kaikki sarjanousut ovat todellakin ansaittuja, koska jo keväällä pitää pystyä olemaan konkreettisesti parempi kuin ylemmän sarjan joukkue.
Sveitsissä miesten sarjoissa on täksi kaudeksi otettu myös käyttöön herrasmiessopimus ulkomaalaisten pelaajien määrästä. Täksi kaudeksi kiintiöön on hyväksytty neljä aikuisikäistä pelaajaa sekä yksi juniori-ikäinen pelaaja. Joukkueessa tai seurassa saa sopimuksen mukaan olla enemmänkin ulkomaalaisia, mutta sopimuksen mukaan samassa miesten edustusjoukkueen ottelussa heitä ei saisi olla enempää kuin 4+1. Ensi kaudeksi määrää olisi mitä ilmeisimmin tarkoitus laskea yhdellä. Sopimus ei kuitenkaan ole ainakaan vielä virallinen sääntö, mistä johtuen kaikki seurat eivät noudata sitä.
Jotteivät erot loppuisi vielä herrasmiessopimukseen ja sarjanousuihin, löytyy sarjojen aikatauluissakin eroa Suomen ja Sveitsin välillä. Täällä myös juniorisarjat päästään aloittamaan aikaisin periytyvien sarjapaikkojen seurauksena. Tällä kaudella aloitettiin syyskuun puolivälissä. Jos pelit ei kulje, kesälomalle pääsee aikaisin, sillä runkosarja loppuu jo helmikuun alkupuolella. Toki kaikilla joukkueilla on runkosarjan jälkeen vielä ainakin yksi kierros pelattavana joko playoffeissa tai putoamiskarsinnoissa. U16-pojissa sarjat ovat mallia “paras kolmesta”, U18- ja U21-ikäisissä pelataan jo pidemmän kaavan kautta “paras viidestä” -sarjoilla. Koska Sveitsissä pelataan niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin pääosin vain viikonloppuisin, pudotuspelien otteluohjelma on väljä. Tämän takia junioreiden mestaruudet ratkotaan huhtikuun puolivälin tienoilla eli varsin samaan aikaan kuin Suomessa.
Floorball Thurgaussa on viime vuosina ollut hyvä noste, ja viimeisen parin vuoden aikana myös seuran U18- ja U21-joukkueet on onnistuttu nostamaan korkeimpiin valtakunnallisiin sarjoihin (U21A ja U18A). Thurgaun miesten edustus puolestaan pelaa tällä kaudella NLB:tä, joka on toiseksi korkein sarjataso. Ensimmäisten kymmenen ottelun jälkeen joukkue on maalieron turvin sarjan kärjessä ja tullee taistelemaan paikasta nousukarsintoihin kuten parina aikaisempanakin kautena.
Thurgaussa on tälläkin kaudella varsin paljon ulkomaalaisväriä. Valmentajana on aiemmin mainittujen Oilingin ja Lehtisen lisäksi myös TPS:stä tämän kauden alla siirtynyt Jukka Ruotsalainen. Suomalaisia pelaajia täällä on minun lisäkseni viisi, joista Eetu Juvonen on vielä juniori-ikäinen. Tällä kaudella Thurgaussa on myös yksi 02-ikäinen slovakialaispelaaja vaihto-oppilaana. Thurgaussa on ollut ainakin yksi vaihto-oppilas tai -pelaaja jo kaudesta 2013-14 lähtien, joten perinteitä löytyy siltä saralta.
Thurgaulaisen salibandyn nosteen myötä myös hyviä kotimaisia nuoria pelaajia alkaa olla varsin paljon. Esimerkiksi Suomeen EFT-turnaukseen matkaavassa Sveitsin U19-maajoukkueessa on kolme Thurgaun pelaajaa sekä päävalmentajana jo pari kertaa mainittu Olli Oilinki. Yksi syy näiden nuorten pelaajien esiinmarssiin voi olla salibandyyn panostava yläaste Sportschule Erlen, jonka kanssa Floorball Thurgau tekee vahvaa yhteistyötä. Käytännössä Thurgaun U16-ikäiset pelaavat ikäistensä korkeimmassa valtakunnallisessa sarjassa urheilukoulun nimellä, jonka jälkeen U18-ikäisistä lähtien joukkueet ovat Floorball Thurgaun nimen alla.
Mitaleille Thurgau ei ole vielä venynyt U18- ja U21-ikäisissä, mutta suunta on ylöspäin. Viime kaudella U18-poikien kausi päättyi välierissä tulevaa mestaria Floorball Köniziä vastaan. Pronssipeliä Sveitsissä ei pelata, joten pudotuspeleissä hävittäessä suunta on kesälomille. Tämä on mielestäni ihan hyvä systeemi, sillä pronssipeli hävityn välierän jälkeen ei ole niitä kaikista motivoivimpia pelejä.
Sain valita itse, miten haluan käyttää salibandyn ulkopuolisen ajan täällä Sveitsissä. Majoituksen osalta vaihtoehtoina olivat isäntäperheessä asuminen tai “Suomi-talossa” asuminen parin muun ulkomaalaisen kanssa. Toinen merkittävistä valinnoista koski, mitä haluan tehdä muulla vapaa-ajalla. Haluanko opiskella ja panostaa kielen oppimiseen vai tahdonko käydä töissä ja sitä kautta tienata myös rahaa?
Salibandyn ulkopuolisten valintojen osalta päädyin isäntäperheeseen ja koulun käymiseen. Tämä sen takia, että pääsisin kokemaan monipuolisesti paikallista kulttuuria ja elämäntapaa, ja myös kielen oppiminen on helpointa koulussa. Isäntäperheessäni on vanhempien lisäksi poika ja tyttö, joista poika pelaa myös Floorball Thurgaussa. Minulla on oma huone sekä myös oma kylpyhuone, joten oloissa ei ole valittamista.
Saksaa ehdin opiskella vain vuoden ennen tänne tuloa, mutta siinäkin kehityn joka päivä vähän lisää. Tällä hetkellä kieli alkaa olla aika hyvin hallussa, ja ainakin kaikissa perusasioissa pärjää saksalla. Myös englannilla pärjää täällä hyvin, sillä nuoremmat sveitsiläissukupolvet puhuvat sitä pääosin hyvin.
Käyn koulussa Frauenfeldissä, joka on Thurgaun kantonin pääkaupunki, ja koulu on verrattavissa Suomen lukioon. Sveitsissä työnteon määrää pidetään arvossa, minkä seurauksena sekä koulu- että työpäivät ovat varsin pitkiä. Hyvänä esimerkkinä päivien pituudesta (erityisesti aamujen aikaisuudesta) Suomessa lukiossani koulu alkoi aikaisimmillaan 8:45, ja täällä se alkaakin useimmiten jo 7:35. Siinä on hetki totuttelemista, mistä löytää tarvittavat tunnit säilyttääkseen unen määrän samana. Onneksi päivän aikana minulla on myös hyppytunteja, jolloin on aikaa rentoutumiseen. Päiviä helpottaa myös fakta, että minulle tärkeätä täällä koulussa eivät niinkään ole arvosanat, vaan saksan parantaminen. Sen takia pystyn ottamaan selkeästi rennommin ja stressittömämmin tunneilla. Lomien suhteen minulla kävi hyvä tuuri, sillä vaikka täällä lukioiden kesäloma on vain viisi viikkoa, tulin tänne juuri kesäloman päättyessä ja palaan takaisin Suomeen huhti-toukokuun vaihteessa eli lyhyt kesäloma ei minuun vaikuta. Sen sijaan hyödyn pidemmistä muista lomista. Esimerkiksi syysloma kesti kolme viikkoa.
Kouluni yhteydessä on erittäin hyvät mahdollisuudet urheiluun, ja usein hyppytunnit kuluvatkin liikuntatiloissa. Koulun vieressä on urheiluhalli, josta löytyy viisi liikuntasalia ja kuntosalitilat. Ulkopuolella on täysimittainen yleisurheilukenttä kaikkine mukavuuksineen kuten korkeushyppy- ja kuulantyöntöpaikkoineen. Ulkoa löytyy myös myös kaksi rantalentiskenttää ja kenttä koripallon tai futsalin pelaamiselle. Samanlaisia urheilumahdollisuuksia koulujen yhteydessä näkisin mielelläni enemmän Suomessakin.
Sveitsissä on halutessaan mahdollisuus kunnon kielikylpyyn, sillä täällä on peräti neljä virallista kieltä. Kuitenkin salibandyn osalta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki keskittyy saksankieliselle alueelle. Myös minun seurani Floorball Thurgau sijaitsee saksankielisellä alueella Weinfeldenissä, joka on yksi Thurgaun kantonin “suurimmista” kaupungeista reilulla 10 000 asukkaallaan. Sveitsille tyypillinen piirre on pienehköt, mutta varsin lähekkäin sijaitsevat kaupungit ja kylät, eikä Thurgau tee tähän poikkeusta. Kun vuoristoa ja korkeuseroja on paljon, ei ole tilaa rakentaa suuria metropoleja. Sveitsin pinta-ala on varsin pieni, vain noin 41 000 neliökilometriä, mutta silti täällä on asukkaita noin kolme miljoonaa enemmän kuin Suomessa. Sveitsin korkein kohta on 4634 metrin korkeuteen yltävä Dufourspitze, jonka rinnalla Haltin 1324 metriä kuulostavat varsin mitättömiltä. Täältä löytää siis hyvää vastapainoa Suomen omalla tavallaan kauniille luonnolle.
Puheet, ettei elämä Sveitsissä ole kaikista halvimmasta päästä, pitävät kyllä paikkansa. Varsinkin lihan korkeiden hintojen takia kauppojen lihatiskeillä saattaa tulla yllätyksiä suomalaiselle. Myös julkisen liikenteen käytöstä joutuu maksamaan pidemmässä juoksussa ihan tarpeeksi, mutta kolikon kääntöpuolella on hyvin toimivat julkiset kulkuneuvot. Myös kouluruoasta maksaminen nostaa budjettia Suomeen verrattuna. Sveitsissä eläminen ei kuitenkaan ole liian kallista, joten Sveitsiä ei kannata sulkea pois vaihtoehdoistaan.
Nyt ensimmäiset kolme kuukauttani Sveitsissä alkavat olla takanapäin, joten arki ja salibandy täällä ovat ehtineet hyvään vauhtiin. Sopeutuminen on osoittautunut itselleni yllättävän helpoksi, vaikka ei olekaan verrattain helppoa lähteä ulkomaille 17-vuotiaana. Välillä elämässä pitää uskaltaa olla rohkea ja tarttua tarjottuihin mahdollisuuksiin. Sitä kautta voi oppia myös itsestään enemmän, ja avata uusia ovia tulevaisuuden varalle. Kuten Joshua J. Marine on sanonut “Haasteet tekevät elämästä mielenkiintoisen, ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista.”.
P.s. Tarkoitukseni olisi jatkaa tätä blogia, joten palaute tai mahdolliset kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita.