Liigat

Sulkava-lehti: Tero Tiitusta suursoutujen suojelija – soutuinnostus lähti maajoukkuetapahtumasta

23.11.
2019
Liigat

Tero Tiitu edusti viimeisimmällä pääsarjakaudellaan EräViikinkejä. Arkistokuva: Heidi Halttunen/EräViikingit

Ex-salibandytähti Tero Tiitu, 37, toimii ensi kesän Sulkavan Suursoutujen suojelina, kertoo Sulkava-lehti.

Tiitu tuli aktiiviurallaan tunnetuksi erittäin urheilullisena ja kovakuntoisena pelaajana. Suomen ensimmäisen MM-kullan jatkoaikamaalillaan varmistanut Tiitu kertoi soutukärpäsen puraisun liittyvän salibandymaajoukkueen leirityksiin.

– Vuoden 2006 maajoukkueen kick off pidettiin Sulkavalla Suursouduissa. Se oli hieno tempaus, jossa ponnistettiin yhdessä, ja jokaisen henkistä kanttia testattiin saaren ympäri soutaessa, Tiitu kertoi lehdelle.

Tuolloin joukkue suoritti matkansa kahdella kirkkoveneellä ja valmentajat toimivat perämiehinä.

– Kai ne valmentajat samalla katsoivat, miten meidän henkinen kanttimme kestää soutumatkan.

Sittemmin Tiitu on vaihtanut vuorosoutuveneeseen, jossa toisena osapuolena on ollut myöskin salibandypiireistä tuttu Juho Moilanen. Kaksikko on tuntenut toisensa jo kouluajoista lähtien. Tiitu osallistui soutuihin kymmenennen kerran vuonna 2017, joten hänellä on hallussaan soutuneuvoksen titteli.

Pelaajana Tiitu esiintyi miesten Salibandyliigassa yli 500 kertaa Josbassa, Oilersissa, SSV:ssä, Viikingeissä ja EräViikingeissä. Kuusi SM-kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin saavuttanut Tiitu mätti pääsarjoissa yhteensä yli 750 tehopistettä. Tiitu pelasi myös Ruotsin liigassa Warberg IC:n sekä Falunin paidoissa yhteensä kolme kautta. Falunin kanssa Tiitu pääsi juhlimaan Ruotsin mestaruutta.

Pääsarjasaavutusten lisäksi Tiitu pääsi juhlimaan kolmea miesten maailmanmestaruutta Suomen maajoukkueessa. Tehosaldo maajoukkuepaidassakin on vakuuttuva, sillä pelaajalegenda pelasi 163 maaottelua tehoin 124+72.

Kausi 2016-17 jäi Tiitun uran viimeiseksi pääsarjatasolla, vaikkakin on hyvä huomioida, että tehopelaaja ei ole koskaan ilmoittanut julkisesti ja virallisesti, että pääsarjaura olisi ohi. Tällä hetkellä hän pelaa M35-ikäluokan SM-sarjassa SC Dalmacin riveissä.

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen