Suomi jatkoi voittojen tiellä – Sveitsi kaatui 3-1 Tampereella

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen

Suomen ja Sveitsin miesten salibandymaajoukkueet mittelivät lauantaina Tampereella. Suomi kaatoi Sveitsin maalein 3-1.

Avauserä oli Suomen näppylöissä, mutta maaleja ei nähty kummassakaan päässä. Varsinkin pallollisessa pelissä Suomi oli sveitsiläisiä selkeästi edellä.

Toisessa erässä Suomi jatkoi hyvää otettaan. Ajassa 26.05 Ville Lastikka sytytti yleisön liekkeihin Nico Jonaesonin syötöstä. Kyseessä oli samalla Jonaesonin maajoukkueuran ensimmäinen piste. Ottelun puolenvälin jälkeen Valtteri Kainulaisen taidokas syöttö löysi Jami Mannisen, joka naulasi 2-0-osuman. Toinen erä jatkoi suomalaisittain pitkälti siitä mihin avauserässä jäi.

Kolmoserässä Sveitsi kavensi hiukan oudosti. Maalivahti ehti käväistä jo vaihdon puolella, ja Tim Braillard osui Suomen nuottaan. Ajassa 45.46 Lastikka iski päivän toisen osumansa Joonas Pylsyn loistavasta poikittaissyötöstä. Loppua kohden Sveitsi haki vielä vimmatusti tasoitusta, mutta Suomi piti johtonsa loppuun saakka.

Hyökkäyspäähän Suomen eliittiä oli toisessa erässä mukaan tullut Lastikka-Pylsy-Jonaeson -kolmikko, joka sai paljon hyvää aikaiseksi kentällä ollessaan. Joonas Kaltiainen hoiti tonttinsa maalin suulla varsin vakuuttavasti.

Ottelutilastot