Miksi Salibandyliigassa ei pelaa muiden kärkimaiden huippuja? ”Ruotsin maajoukkuevalmentajien kannattaisi päästää pelaajiaan Suomeen, niin hekin alkaisivat pärjäämään”

Voisiko Salibandyliiga kiinnostaa jatkossa Emil Johanssonin ja Tim Braillardin kaltaisia huippuja? Kuva: Anssi Koskinen — www.twitter.com/ansik — www.instagram.com/ansik

Voisiko Salibandyliiga kiinnostaa jatkossa Emil Johanssonin ja Tim Braillardin kaltaisia huippuja? Kuva: Anssi Koskinen — www.twitter.com/ansik — www.instagram.com/ansik

Salibandyliiga tähtää kansainvälisille markkinoille, mutta ulkomaalaisten huippupelaajien määrä on pysynyt minimaalisena.

Salibandyliigan strategiassa painotetaan kansainvälistymistä. Myös juhlapuheissa kansainväliset markkinat ovat olleet tämän tästä esillä. SSBL Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen haluaisi Salibandyliigan olevan maailman kiinnostavin liiga, jossa myös lajin muiden kärkimaiden huiput haluaisivat pelata.

Ulkomaalaispelaajien määrä on kuitenkin pysynyt pienenä. Tällä kaudella liigakaukaloissa on nähty neljä ulkomaalaista: kuudetta kauttaan Nokialla pelaava latvialainen Morics Krumins, LASB:n latvialaiskaksikko Janis Ragosvskis ja Ralfs Orste sekä EräViikinkejä edustava Tšekin maajoukkuepakki Ondrej Vitovec.

Jos ulkomaalaisvahvistukset rajaa lajin muihin kärkimaihin Ruotsiin, Sveitsiin ja Tšekkiin, on määrä pudonnut viime vuosina. Etenkin 2010-luvun taitteessa Salibandyliigassa pelasi kausittain muutamia Tšekin ja Sveitsin maajoukkuepelaajia. Kaudella 2014-15 liigassa nähtiin Tšekin maajoukkuepakit Milan Garcar (KrP) ja Michal Podhrasky (TPS) sekä kovalla kohulla Classiciin saapunut ruotsalaiskaksikko Jesper Kivipaasi ja Jesper Thorberg. Pari vuotta sitten sveitsiläinen Yannick Jaunin pelasi kauden Turun Palloseurassa ilman merkittäviä mainetekoja.

Työläs prosessi

Miksi vähäisetkin ulkomaalaisvahvistukset ovat kaikonneet Suomen liigasta? Äkkiseltään voisi kuvitella, että kustannukset ovat liian isot. Esimerkiksi Peter Kotilaisen sotkuisesti kariutuneen Kalmarsund-siirron yhteydessä ruotsalaisseuran edustaja kommentoi, että Kotilainen olisi tullut maksamaan noin kahden Ruotsin maajoukkuepelaajan verran.

Ulkomaan markkinoita ahkerasti etenkin takavuosina katsastanut Classic-manageri Pasi Peltola kuitenkin sanoo, että Ruotsin tai Sveitsin maajoukkuepelaajan hintalappu verrattuna kotimaiseen huippupelaajaan on aina hyvin tapauskohtainen.

– Jokaisella keissillä on oma tarinansa. En kuitenkaan näkisi, että kustannuksissa on merkittäviä eroavaisuuksia, Peltola toteaa.

EräViikinkien urheilutoimenjohtaja Joonas Naava on samoilla linjoilla.

– Se riippuu pelaajasta, mutta kustannusero ei välttämättä ole niin iso. Enemmän siinä on kyse vaivannäöstä, kun täytyy järjestää lennot, asunnot ja työ- tai opiskelukuviot. Vielä ennen näitä juttuja täytyy tehdä paljon taustatyötä, että tietää mitä saa, Naava sanoo.

Naavan mielestä myös urheilujohtaminen on iso tekijä ulkomaalaisten huippupelaajien minimaalisessa määrässä.

– Tiedän, että ruotsalaiset ovat todella aktiivisia muiden maiden suuntaan. Moni kasaa joukkuetta maailmanlaajuisesti, mikä johtaa siihen, että liigassa on paljon ulkomaalaisia pelaajia. Suomessa vaihtoehdoiksi katsotaan lähinnä suomalaiset. Vaatii urheilujohtajalta aikaa ja osaamista perehtyä, että kykenee arvioimaan, miten pelaaja pärjäisi Suomessa.

Oma lukunsa työläässä prosessissa on myös lajin ammattimaistuminen. Sveitsiläisessä agenttitoimisto Krona Floorballissa sivutoimisesti Suomesta käsin työskentelevä Eetu Eronen on järjestellyt useita siirtoja maiden välillä.

– Ennen vanhaan tilanne oli se, että Sveitsiin lähti kaksi poikamiestä samaan kämppään minimikuluilla. Siirto oli kaikin puolin seuralle kepeämpi. Nyt alkaa olla jo perhettä ja tyttöystävää mukana, joten se vaatii seuraltakin selkeän paketin, Eronen kertoo.

– Sveitsissä on joukkueita, joissa ulkomaalaisia on ollut ja siellä on totuttu pyörittämään palettia. Seuroissa on nimetyt henkilöt, jotka hoitavat käytännön järjestelyjä. Suomalaisissa seuroissa tällaisia ei juurikaan ole.

Maajoukkuevalmennus jarruna

Ruotsin liigaa on pidetty pitkään maailman parhaana sarjana, jotkut ovat jopa käyttäneet nimitystä ”salibandyn NHL”. Länsinaapurin maajoukkuetähtiä on kuitenkin nähty Sveitsin liigassa. Keltapaitojen pitkäaikaisista luottomiehistä Kim Nilsson, Johan Samuelsson sekä Rasmus Sundstedt ovat kaikki käyneet käkikellomaassa. Suomen liigassa tasokkaita ruotsalaisia ei ole näkynyt.

Peltola kertoo Classicin olleen takavuosina aktiivinen Ruotsin ja Sveitsin suuntaan. Yksi tekijä, joka on blokannut Ruotsin maajoukkuepelaajien siirtoja Tampereelle, on ollut maajoukkueen valmennusjohto.

– Ruotsalaisilta pelaajilta keiden kanssa ollaan oltu yhteydessä on tullut viestiä, että maajoukkueen silloinen valmennusjohto on katsonut asiaa todella nyrpeästi. Tämä on asia, joka kannattaa nostaa esiin. Kim Nilssonistakin olen kuullut huhuja, että sitä ei katsottu hyvällä, kun hän meni aikanaan Sveitsiin.

– Ruotsin maajoukkuevalmentajien kannattaisi päästää pelaajiaan Suomeen, niin hekin alkaisivat pärjäämään.

– Muutamaan viime vuoteen ei kuitenkaan ole ollut yrityksiä. Joukkue on ollut niin kova ja oma junioritoiminta siinä tahdissa, että tarvetta ei ole ollut.

Maajoukkuevalmennuksen penseä suhtautuminen ulkomaansiirtoihin ei tosin ole pelkästään ruotsalaispelaajien rasite. Eetu Eronen kertoo Suomen maajoukkuevalmentaja Petteri Nykyn neuvoneen, ettei ulkomaille kannata siirtyä ainakaan kisavuotena.

– Maajoukkuepaikan näkökulmasta siirto Sveitsiin ei välttämättä ole taloudellisin vaihtoehto, ainakaan jos on hilkulla kisapaikan suhteen. (Jonne) Junkkarisellakin siirto saattoi olla se asia, joka lopulta tiputti kisoista.

EräViikinkien Ondrej Vitovec on ainoa muiden top4-maiden edustaja tämän kauden liigassa. Kuva: Jarmo Koskela

Classicin tapaan myös EräViikingit on neuvotellut Ruotsin suuntaan viime vuosina. Naavan mukaan Sveitsi näyttäytyy kuitenkin sosioekonomisesti järkevämpänä suuntana ruotsalaisille.

– Ruotsalaiset eivät ehkä arvosta Suomen liigaa kovin korkealle. He valitsevat Sveitsin yleensä rahan takia, eivätkä näe urheilullista puolta niin merkittävänä, että kannattaisi lähteä Suomeen.

Rahan lisäksi kokemuksten hankkiminen on asia, joka nousee toistuvasti esille myös suomalaispelaajien siirroissa Sveitsiin. Salibandyliigasta on siirtynyt jokaisen kauden päätteeksi useita keskivertoisia liigapelaajia Sveitsin keskikastin joukkueisiin tai divariin.

Erosen mukaan vakavaraisessa Sveitsissä kiinnostaa rahan lisäksi kulttuuri ja erilainen ilmasto. Eronen ei osaa arvioida, kuinka paljon Suomen liiga kiinnostaa ruotsalaispelaajia, mutta arvelee, että juuri vaihtelu on se, mikä ajaa ruotsalaishuippuja rahan lisäksi Sveitsiin. Ilmasto ja yhteiskunta ovat kuitenkin Suomessa hyvin samankaltaisia.

Suomen liigan kova taso

Kenties suurin selittävä tekijä ulkomaalaisten huippupelaajien vähäiselle määrälle Salibandyliigassa löytyy kuitenkin Suomen pelaajatuotannon kovasta tasosta. 1980-luvun loppupuolella syntyneet ruotsalaiset pöllyyttivät suomalaisia nuorten maaotteluissa. Asetelma on kääntynyt totaalisesti etenkin 90-luvun jälkimmäisellä puolikkaalla syntyneiden osalta.

– Suomessa 1993-99 syntyneiden ikäluokista on tullut hirvittävä määrä huippuyksilöitä, mikä on taas tuonut liigaan paljon huippupelaajia. Tämä näkyy liigan, pelaajien ja maajoukkueiden tasossa. Ruotsi ei ole tuottanut lähellekään samaa määrää. Suomen liiga on ottanut Ruotsin kiinni, eikä jää missään tapauksessa jälkeen Ruotsista. Se on päivänselvä asia. Top8 on mennyt jo isossa kuvassa ohi, Peltola paaluttaa.

– Oma pelaajatuotanto on niin kovaa tasoa, että useammalla seuralla ei ole ollut edes tarvetta ulkomaalaisvahvistuksille. Tämä on äärimmäisen tärkeä pointti.

Naava allekirjoittaa Classic-managerin näkemyksen Suomen liigan kovasta tasosta. ErVin urheilujohtajan mukaan ulkomaalaisen pelaajan tuominen vaatii niin paljon työtä, että pelaajan täytyisi olla selkeä vahvistus, maajoukkuetason pelaaja.

– 3.-4.kentän pelaajaa ei ole järkeä tuoda. Eikä niitä huippupelaajia loppuen lopuksi ole kovin montaa, jotka vahvistaisivat selkeästi liigan pudotuspelijoukkueita. Jos haetaan rinkipelaajia, niin varsinkin pleijarijengeillä on yleensä vahva junnutuotanto, joten ennemmin kannattaa nostaa seurassa pidempään mukana olleita nuoria, jotka luovat jatkumoa.

Eronen on Naavan kanssa samoilla linjoilla. Irrotettavissa olevat huippupelaajat ovat kortilla. Lisäksi näihin siirtoihin liittyy aina omat riskinsä.

– Kun miettii näitä Reusseria, Binggeliä ja kumppaneita, joilla ei lähtenyt rullaamaan, niin jokainen euro menee kaivoon. Jos omia äijiä on tulossa, niin niillä on järkevämpää lähteä täyttämään, Eronen miettii.

– Ulkomaalaispelaajan hankkiminen myös vaatii sen, että seurassa on joku, joka katsoo kentän ulkopuolisten hommien olevan kunnossa. Me pyrimme aina siihen, että koko paketti olisi kunnossa ja homma toimii 24/7.

Jatkossa lisää ulkomaalaisia huippuja?

Vähäiseen ulkomaalaisten määrään vaikuttaa varmasti osaltaan myös se, että Salibandyliigassa käyneet eivät ole tuoneet joukkueisiin merkittävää lisäarvoa. Tampereen seuroissa pelanneet tšekit ja sveitsiläiset eivät varsinaisesti flopanneet, mutta eivät nousseet merkittäviin rooleihin. Peltola sanoo kokemusten olleen kuitenkin pääosin positiivisia.

– Zimmerman, Bichsel ja Flury eivät ehkä olleet ihan terävintä kärkeä Sveitsissä, mutta pystyivät sopeutumaan ja auttamaan joukkuetta.

– Ruotsin pojat taas tulivat ehkä vähän liian nuorena Suomeen. Olivat yhtäkkiä poissa kotioloista, eikä kokonaisuus ollut sitä kautta optimaalinen. Siinä jäi paljon potentiaalia käyttämättä.

Yksi suunta, josta ulkomaalaisia voi tulla jatkossa on Tšekki. EräViikingit ovat tehneet pelaajavaihtoa junioreiden osalta tsekkiläisseurojen, etunenässä Bohemiansin kanssa. Naava kertoo, että helsinkiläisseuran yhteys Tšekkiin on alun perin startannut paikallisen liiton kanssa aloitetun valmentajayhteistyön kautta.

Tšekin liitolla on valmentajayhteistyötä EräViikinkien lisäksi Sveitsin ykkösseura Wiler Ersigenin ja ruotsalaisen Pixbo Wallenstamin kanssa. Tšekkivalmentajat käyvät tutustumassa huippuseurojen toimintaan viikon jaksoissa. Seuraavan kerran Helsinkiin on tulossa vieraita tammikuussa.

– Näen Tšekkien olevan fiksuin suunta. Ollaan käyty siellä turnauksissa harjoituskausilla. Siellä on nähty sitä kautta joukkueita ja pelaajia sekä saatu kontakteja.

– Junioripelaajat, ketkä ovat täällä käyneet ovat olleet oman ikäluokkansa huippuja. Rakennetaan brändiä siihen suuntaan, että oltaisiin Tšekissä Suomen tunnetuin salibandybrändi. Kun tutustaan pelaajiin, niin huippupelaajien tuominen on helpompaa ja tulevaisuudessa pyritään tuomaan pelaajia myös edariin.

Entä uskooko Naava, että Salibandyliigassa nähtäisiin tulevaisuudessa enemmän muiden isojen salibandymaiden edustajia?

– Uskoisin siihen. Me ja Classic ollaan lähdetty etunenässä kansainvälistymään ja avattu kontakteja. Maiden rajat tuntuvat koko ajan vähän häilyvimmiltä. Varsinkin nuoret pelaajat ovat tosi avoimia ja ajattelevat globaalimmin kuin vanhemmat pelaajat.

Yksi huippupelaaja oli lähellä siirtoa Suomeen täksi kaudeksi. Erosen edustaman Krona Floorballin edustamiin pelureihin lukeutuvan Luca Grafin kintereillä oli muutamakin Suomen liigan kärkiseura. Zürichiläistä GZ:ä edustava Sveitsin maajoukkueen tukipilareihin kuuluva puolustaja oli myös erittäin kiinnostunut mahdollisuudesta pelata Salibandyliigassa. Erosen mukaan Grafia kiinnosti erityisesti Suomen vauhdikas pelityyli. Lopulta siirto kariutui työnantajan kanssa käytyihin keskusteluihin.

Eronen sanoo, että niin ikään Kronan edustamiin pelaajiin lukeutuva Jan Zaugg herätti kiinnostusta Suomessa. Lopulta taiturumainen hyökkääjä päätyi Ruotsiin ja Mullsjöön.

Eronen on kuitenkin huomattavasti Naavaa skeptisempi kysyttäessä ulkomaisten huippujen määrän mahdollisesta kasvusta tulevaisuudessa.

– Ehkä muutamia saattaa tulla. En kuitenkaan osaa sanoa juuta enkä jaata. Seuroista kovin moni ei ole vielä valmis. Huippuryhmiä, jotka pystyisivät huippuja siirtämään ei ole kovin montaa.

Miksi ruotsalaiset, sveitsiläiset ja tšekkiläiset huiput sitten ovat niin kortilla miesten Salibandyliigassa? Haastattelujen perusteella vastaus on monisyinen. Ensinnäkin Suomen laadukas pelaajatuotanto ja sitä kautta kovatasoinen liiga on rajannut potentiaaliset hankinnat vähäisiksi. Myös rajalliset resurssit asettavat omat haasteensa. Suomalaisen hankkiminen on turvallisempaa, halvempaa, mutta ennen kaikkea huomattavasti vähemmän kuormittavaa.

Oma vaikutuksensa on takuulla myös sillä, että Ruotsin liigaa pidetään edelleen ison yleisön silmissä maailman ykkössarjana. Ruotsalaistähdet haluavat pysyä kotimaassa, jonka lisäksi Sveitsin ja Tšekin kirkkaimmat tähdet kuten Zaugg, Tim Braillard, Manuel Maurer, Matej Jendrisak ja Marek Benes ovat kaikki valinneet ulkomaankohteekseen Ruotsin.

Voi olla, että ruotsalaisseurat ovat varakkaampia, joskin länsinaapurista on kuulunut huolestuttavia uutisia useamman seuran ajauduttua talousvaikeuksiin. Kestomenestyjä Storvretaa ja suomalaisille tuttua Helsingborgia uhkaa liigalisenssin menettäminen. Tässä valossa voisi kuvitella, että suomalaisseuroilla olisi tulevina vuosina sauma iskeä.

”Passo” Peltolan mielestä Suomessa ei tarvitse pyrkiä maailman parhaaksi liigaksi, koska Classic-managerin mielestä Salibandyliiga on jo sitä. Hieman aiheen vierestä, mutta tietyllä tapaa siihen liittyen Peltola heittää haastattelun loppuun provokaation.

– Missäköhän juhannuskokolla on päätetty, että Ruotsin media määrittelee, kuka on maailman paras pelaaja. Sitten suomalaiset tirehtöörit menee tähän vielä mukaan ja hehkuttaa näitä valintoja. Sen pitäisi olla IFF:n tehtävä hoitaa nämä omassa gaalassaan. Tämä on täysin käsittämätöntä, ihan puhdas ruotsalaisten silmänkääntötemppu.