Keskusteluissa mielipiteitään tarjoilevat allekirjoittaneen lisäksi toimittajat Tuomo Reponen, Jaakko Tiira, Iiro-Pekka Airola sekä erikoistoimittaja Toni ”Ylijohtava” Lötjönen.
—
Salibandysarjojen ja maajoukkueiden syyskausi on virallisesti paketissa. Mitä siitä jäi erityisesti mieleen?
Tuomo: Suomessa järjestetty EFT oli hieno tapahtuma, joka huipentui hyvään otteluun. Classicin ylivoima jäi myös mieleen, kuten myös se, että miesten liiga näyttäisi olevan selkeästi jakautunut.
Ylijohtava: Päällimmäisenä takaraivossa jyskyttää naisten maajoukkueen venyminen yllätyspronssiin. Muutenkin naisten MM-kisat sai hienosti palstamillimetrejä kamalan mainoksensa ansiosta. Kansainvälinen sählyliitto IFF kantoi totutusti kortensa kekoon tuomalla näkymättömän pelivälineen ”Hot Orangen” markkinoille. Salibandyliigasta ei jäänyt mieleen sitten yhtikäs mitään, mutta onneksi 3×15 minuutin peliaika on tuonut Suomen Cupiin väriä.
Jaakko: Miesten liigaa kun olen suurimmalla intensiteetillä seurannut, niin sanotaan brändityöryhmä. Sikäli ihan positiivista, että jämähtäneen liigan paikallaan polkemiseen ollaan puuttumassa, mutta puheet Valioliigasta ja NHL:stä yhdistettynä kv-markkinoiden haihatteluun heittää väistämättä pohtimaan, ovatko realiteeti hanskassa. Toivottavasti ovat.
Iiro-Pekka: Tuntuu, että miesten liigan tasoerot näkyivät tänä syksynä jopa vielä räikeämmin kuin joskus aiemmin. Naisten puolella taas tasoeroja (ja keskustelua niistä) saatiin kuriin NLA/NLB-jaolla. Saa nähdä, vaikuttaako se tulevaisuudessa toivotusti naisten maajoukkueen menestykseen.
Joel: No ei ollut mikään kaikkien aikojen syksy, mutta kaikenlaista kuitenkin tapahtui. ”Kohut” liittyivät kiistatta enemmän kentän ulkopuolisiin juttuihin kuin kentän sisälle. Nostan positiivisina kokemuksina kolme erilaista kokonaisuutta pikaisesti: kaksi Espoon dramaattista liigapeliä (Oilers-Classic ja Indians-Oilers), marraskuun EFT Suomessa ja naisten MM-kisojen vilkas lajikeskustelu niin hyvässä kuin pahassakin.
—
Kaikki muut miesten Salibandyliigan sisäiset kamppailut vaikuttavat melko tylsiltä paitsi putoamiskamppailu. Miten nelikko Tiikerit, ÅIF, Steelers ja Welhot asettuu runkosarjan loppuun mennessä?
Tuomo: Ensinnäkin on todettava, etten pidä lainkaan tylsänä kärjen takana käytävää taistelua. Ketkä pääsevät valitsemaan ja miten sijat 2-8 muodostuvat? Siinä on useampi joukkue Classicin “työhaastattelussa”, jonka tarkoituksena on välttää tuleva mestari puolivälierävaiheessa. Nimenomaiseen kysymykseen vastatakseni: veikkasin ennen kauden alkua sijat 11-14 järjestykseen Welhot, Tiikerit, Steelers, ÅIF. Taitaa olla niin, että Tiikerit varmisti OLS:aa vastaan paikkansa myös ensi kaudeksi, joten vaihdetaan Tiikereiden ja Welhojen paikkaa. Tosin Tiikerit voi pyyhältää vielä OLS:nkin ohi.
Ylijohtava: Tiikerit on kuivilla. Tuolileikki käydään siis kolmen joukkueen kesken ja uskoin jo ennen kauden alkua, että ÅIF säilyy liigassa. Mielestäni joukkue on pelannut ajoittain varsin kelvollisesti, mutta pisteiden sijaan on kertynyt vain sisupuukkkoja. Valmentajan vaihto voi olla se ratkaiseva piristysruisku Steelersin peräsuoleen. Sanoin ennen kauden alkua, että Welhot on suora putoaja ja tällä hetkellä uskon siihen vielä vakaammin.
Jaakko: Tikkurilassa kokeiltiin siipiä alkukaudesta, mutta realiteetit ovat muokanneet pelitapaa inhorealistisempaan suuntaan. Näin ollen uskon, että Tiikerit säilyy suoraan. Kellariin jääneellä kolmikolla keskinäiset ottelut ovat massiivisia. Otteluohjelman perusteella uskoisin, että Steelers putoaa. Joukkueella on enää kolme kotipeliä, joissa se kohtaa Happeen, Indiansin ja EräViikingit. Welhot taas isännöivät vielä Steelersiä, LASBia ja Tiikereitä. Kuopiolaisilla on ollut muutenkin tapana olla parhaimmillaan juuri kriittisissä häntäpään taistoissa. Liigan näkökulmasta tosin olisi suotavaa, mikäli nippanappa 200:n yli yleisökeskiarvonsa saanut ÅIF lähtisi takaisin alaspäin.
Iiro-Pekka: Heitetään tiskiin, että 11.1. pelattavan ÅIF–Welhot-ottelun häviäjä putoaa suoraan. Sen pelin voittaja saa verran virtaa loppukauteen, että selviää karsintaan, kuten myös Steelers, jota hieman piristää valmentajanvaihdos. Tikkurilalaiset ottivat viime viikonlopun täydellä pistepotilla melkoisen tiikerinloikan tässä taistossa, ja saivat snorkkelinsa pään pysyvästi pinnan yläpuolelle.
Joel: Kysymys on luotu ennen Tiikerit-OLS -peliä, joten Tiikereiden osakkeet ovat nyt jo hyvät. Kysymysmerkkejä on kyllä riittämiin. Saako Steelers kurssiaan käännetyksi, pystyykö ÅIF jatkamaan hyviä otteitaan häntäpään joukkueita vastaan ja löytyykö Welhoilta vielä ylimääräinen vaihde keväälle? Jotenkin tällä hetkellä tuntuu, että Welhot tippuu, ÅIF on toiseksi viimeinen ja Steelers lopulta sijalla 12. Jos ei tullut selväksi niin uskon Tiikereiden olevan lopulta sijalla 11.
—
Kenen pelaajan nimen haluaisit nostaa esille tässä asiayhteydessä? Eli siis kuka jäi mieleen syyskaudella.
Tuomo: Voiko tähän sanoa jonkun muun kuin Sami Johanssonin? Sanon Sami Johansson. Sami Johansson. Koko Classicin ykkönen ansaitsee suitsutusta, mutta 63 pinnaa 17 peliin on melkoinen osoitus sählypelitaidoista.
Ylijohtava: Tekisi mieleni sanoa myös että Sami Johansson, mutta eihän mies ole enää edes sadan tehopisteen tahdissa. Joten nostan syyskauden pelaajaksi Aaro Astalan. Nyt toivoisi todella, että ukko pysyisi ehjänä. Siinä tapauksessa bombsäkert-valinta kotikisoihin.
Jaakko: Sami Johansson. Jos kuukauden pelaajan valitseva Petteri Nykky perustelee palkinnon antamista Mikko Hautaniemelle sillä, ettei ihan joka kuukausi viitsi antaa pystiä Johanssonille, niin eiköhän se kerro kaiken olennaisen syyskauden kuninkaasta.
Iiro-Pekka: Nakataan tähän tilastonosto niin kutsuttujen pahojen poikien osastolta. Tiikerien Leevi Loippo on nähnyt tällä kaudella kahdesti punaista, ja kerännyt 18 ottelussa kaikkiaan 56 rangaistusminuuttia. Salibandyliigan runkosarjan yhden kauden jäähyennätys 82 minuuttia (HIFK:n Mika Sandell 1998–1999 ja SBS Porin Henri Kämäräinen 2001–2002) on siis mahdollisuuksien rajoissa. Sekin on tietynlainen erikoisuus, että Loippo on kuitenkin pelannut kauden kaikki ottelut eli välttynyt lisäpelikielloilta.
Joel: Nostan ilmiselvän Johanssonin huippuvireen taustalta ”taas” Nico Salon. Mielestäni pelaa parasta liigakauttaan pitkään aikaan. Työmäärä, liike ja jatkuvat oikeat ratkaisut miellyttävät omaa silmääni erittäin paljon. Salon ja kentän puolustajien puolustusmoraali antaa myös kaksikolle Johansson-Salin mahdollisuuden rellestää, vaikka molemmat pelaavat erinomaisesti myös alaspäin. Meinasin olla lisäämättä Astalaa, mutta kunnossa ollessaan taitava jätti on suorastaan ylivoimainen kentällä. Muutaman Astala-shown tälläkin sesongilla katsastaneena toivon koko liigan kannalta, että mies pysyy kasassa koko kauden.
—
Mikä joukkue parantaa eniten keväällä?
Tuomo: On parantanut tässä koko ajan, mutta parantaa yhä. Turun Palloseura. Kampeaa kolmen joukkoon ja on pudotuspeleissä taas inhottava vastustaja.
Ylijohtava: Vastaan myös TPS. Onkohan päävalmentaja Janne Kainulainen Kallocastin kestotilaaja? Hankalan alkusyksyn jälkeen kehotin, että Turussa otettaisiin askel taaksepäin ja palattaisiin pelitavallisesti lähemmäs viime kausien menestysreseptiä. Se askel otettiin ja pistepussi ruvennut karttumaan aivan eri tahtiin. Ja karttuu jatkossakin.
Jaakko: Komppaan aiempia vastaajia. TPS:n syksy oli selvästi nousujohteinen. Peliä on modernisoitu, mutta identiteetti on säilynyt. Uskoisin myös, että nyt Turussa mennään enemmän tulos edellä. Viiden pisteen päässä häämöttävä kärkikolmikon paikka olisi siinäkin mielessä arvokas, että se takaisi Classicin välttämisen välierissä.
Iiro-Pekka: Heitän tähän Happeen ihan vaan rintamaa rikkoakseni. Jyväskyläläisten otteista ei ole tahtonut tällä kaudella tasaisuutta löytää, ja pahat loukkaantumiset ovat koetelleet. Jos Happee saa henkisiä solmuja auki ja piilevää potentiaaliaan esiin, se on keväällä yllätysvalmis – semminkin, jos Peter Kotilainen pääsee vielä jonkinmoiseen pelikuntoon tämän kauden puolella.
Joel: TPS on mielestäni parantanut jo aika reippaasti pelillisessä mielessä alkukaudesta, joten en ota sitä. Pisteiden valossakin turkulaisryhmä on ollut Classicin jälkeen paras viimeisen kahdeksan pelin otannalla. Eniten parannettavaa on Happeella, Oilersilla ja SPV:llä kärkikahdeksikossa niin pelillisesti kuin pisteiden valossakin. Jostain syystä luottoni näitä kaikkia kolmea kohtaan on melko ohkainen, mutta sanon kuitenkin Oilersin. Parhaimmillaan joukkue on ollut (jälleen) todella hyvä, mutta tasaisuus puuttuu. Ehkäpä jokin punainen lanka vielä löytyy kauden aikana, joukkue saa loukkaantuneita pelaajia takaisin ja puolikuntoiset parantavat kevään edetessä.
—
Entä kuka pelaajista yllättää tai parantaa roimasti?
Tuomo: Äärimmäisen vaikea kysymys, jonka ratkaisin näppärästi pienen pohdinnan jälkeen. Henri Johanssonilla on viime aikoina ollut vähän hiljaisempaa, joten valitsen hänet. Joko yllättää jatkamalla vaisummin tai parantaa roimasti.
Ylijohtava: Jaa-a. Joni-Arttu Siepiltä odotan enemmän. Samoin Olli Kinnuselta. Ja totta kai kummipelaajani Asla Veteläinen ja Valte Karvonen parantavat vielä keväällä rapsakasti.
Jaakko: Lauri Stenfors arvostettiin Pääkallon toimesta sarjan parhaaksi pakiksi kauden alla. Kokenut maajoukkuejyrä on kuitenkin ollut kaukana huipputasostaan. Uusi pallollisempi pelitapa on tuottanut haasteita. Uskoisin kuitenkin, että Stenfors nostaa tasoaan kevään pelien lähestyessä. Yllättäjäksi heitän Inkkarien Eero Harjulan. Porilainen on pelannut varsin hyvän syksyn, mutta ei ole liiemmin otsikoita repinyt. Taitava ja peliälykäs nuorukainen on juuri oikeassa paikassa isomman läpimurron näkökulmasta. Se voi tulla jo keväällä.
Iiro-Pekka: Happeen maalivahti Markus Laakso nostaa tasoaan tolppien välissä ja auttaa osaltaan jyväskyläläisiä kevään kahinoissa. Kieli poskessa heitetään perusteluksi, että edellisen kysymyksen vastaukseni vaatii osaltaan toteutuakseen huippuvireistä Laaksoa.
Joel: Sanotaan hiukan yllättäen SPV:n Eero Kosonen. Ei mikään läpimätä alkukausi, mutta maailman parhaalta voi odottaa parempaakin. SPV:n pelitapa ei toki anna liiaksi armoa maalivahtiosastolle. Panosten koventuessa Kosonenkin pelaa yleensä huipputasolla.
—
Twitterissä oli jonkin verran puhetta siitä, että kausi voisi olla pidempikin alusta tai lopusta. Onko tähän valistunutta mielipidettä?
Tuomo: Henkilökohtaisesti ei merkitystä, mutta asiasta on syytä keskustella, mikäli arjen sankarit ovat sitä mieltä, että tulisi olla.
Ylijohtava: Tämä keskustelu meni kyllä ohi itseltäni. Ei tämä ottelutahti kyllä kovin huima ole tälläkään hetkellä. MM-kisavuotena ehkä perusteltua pidentää, mutta muuten en näe järkeä. Tai sitten pitäisi ottelumäärää lisätä. Kun monet joukkueet ovat hallien ja muiden armoilla päätettäessä pelipäiviä ja jo nyt saattaa kotiottelujen välillä olla useita viikkoja niin kauden pidentäminen tuskin auttaisi asiaa.
Jaakko: En pistäisi pahitteeksi vaikka kausi starttaisi syyskuun ensimmäisellä viikolla. Tällä tavoin runkosarjaa voisi toivon mukaan viedä enemmän kierrosmaiseen suuntaan, mikä helpottaisi paitsi seuraamista, myös joukkueille viikkojen rytmittämistä. Kahden kuukauden mailojen kanssa vedetty preseason voisi olla lyhyempikin, etenkin kun kautensa runkosarjaan päättävät joukkueet aloittavat treenaamisen viimeistään vapun tienoilla.
Iiro-Pekka: En itse ainakaan ole vaatimassa kauden pidentämistä, mutta olen kyllä pannut merkille, että ainakin koripallon ja käsipallon finaaliratkaisut tuntuvat nykyisin venyvän toukokuulle asti. Auttaisiko kauden venyttäminen peliohjelman yhtenäistämisessä? Ymmärrän kaipuun Salibandyliigassa vakiintuneisiin pelipäiviin ja kokonaisiin kierroksiin, mutta monilla paikkakunnilla tälle lyö haasteensa se, että etenkin viikonloppujen käyttövuoroja samoissa halleissa ovat usein hamuamassa myös muut urheilulajit, koiranäyttelyt, myyjäiset ja alakoulun diskot. Siinä viidakossa on salibandyseurojen joskus tyydyttävä niihin aikoihin, mitä käteen jää.
Joel: Ottelutahti ei mielestäni ole tällä hetkellä liian tiukka. Olen Jaakon kanssa samoilla linjoilla siitä, että selkeämmät ottelukierrokset olisivat mukava juttu ja helpottaisivat seuraamista. Itselleni ei ole niin väliä alkaisiko kausi aiemmin vai loppuisi myöhemmin, mutta kyllähän kesäkaudella on ainakin omaan silmääni ihan reippaasti löysää. Jos taas pelejä lisättäisiin, niin nykyisellä joukkuemäärällä Ruotsin malli eli aluejaolla pelattava 32 ottelun runkosarja olisi ihan paikallaan.
—
Mikä oli salibandyvuoden 2019 oudoin tapahtuma?
Tuomo: Classic hävisi yhden runkosarjaottelun.
Ylijohtava: Loppusuoralla ovat viime kevään Divarien pleijarit, joissa runkosarjan sijoilta seitsämän ja kahdeksan noustiin lopulta Salibandyliigaan asti sekä Kansainvälisen sählyliiton grippigate. Mutta lopulta viimeisellä metrillä ohi kurottaa Salibandyfinaalien turkulainen farkkushortsiviuhahtaja.
Jaakko: Runsaasti keskustelua herättänyt Hot Orange -pallosaaga oli kaiken kaikkiaan erikoinen tapaus. IFF:n pääsihteeri John Liljelund perusteli pallon tuloa sillä, että valmistaja (Unihoc) halusi tuoda markkinoille uuden pallon. Politiikkahörhönä herää väistämättä kysymys, kuinka heikko organisaatio lajin ylin kattojärjestö on, jos edes tv-kuvista katoavan kammottavan pelipallon tuloa kärkipeleihin ei saada estettyä vaikka kyseistä tuotetta ei oltu kuuleman mukaan edes kunnolla testattu. Sama kysymys IFF:n ohuesta vaikutusvallasta heräsi naisten MM-kisojen jumppamainoksen myötä.
Iiro-Pekka: Eemeli Salinin “Jumalan käsi” Mikkelin Saimaa Stadiumilla.
Joel: Tässä oli monta hyvää nostoa jo, mutta kaksikin juttua tuli mieleen kansainvälisiltä kentiltä. Ihan ekaksi Kanadassa pelatuissa poikien MM-kisoissa pelattiin siten, että matot oli rullattu ja asennettu väärin. Näytti siltä, että maton alle olisi voinut sukeltaa kesken pelin. Ei tule MM-mittelöt mieleen tämmöisistä. Toisekseen toki naisten MM-finaaliin ensimmäisen maalin videotarkistusepisodi ja sitä seurannut seuraava ”ei lähelläkään maalia” -tarkistus saivat lähes haukkomaan henkeä. Molemmat liittyvät kuitenkin MAAILMANMESTARUUSKISOIHIN.
—
Mitä jäi mieleen 2010-luvusta salibandyn osalta ja mitä odotat seuraavalta kympiltä?
Tuomo: Valtavasti asioita niin henkilökohtaisella tasolla kuin ulkokehältäkin tarkasteltuna. Tähän voisi listata vaikka mitä ja silti jotain unohtuisi. Ihan lähimenneisyydestä viime kevään pudotuspelisarjat, joissa oli mukavasti pöhinää. Seuraavalta kympiltä varmasti jokainen sählyä seuraava odottaa olympialaisia. Niin minäkin.
Ylijohtava: Huh. Subjektiivisesti jos lähestyn kysymystä, ja miksen lähestyisi, niin kuluneella vuosikymmenellä tuli peliura lopetettua ja tehtyä vielä comeback keväällä 2012. Sen jälkeen syntyi Ylijohtava, mikä lienee koko 2000-luvun suurin juttu suomalaisessa salibandyssa. Kiitollinen kyllä siitä, että paljon ja monissa eri hommissa saanut peliurankin jälkeen touhuta tämän hienon lajin parissa. Paljon uusia ystäviä ja jokunen vihamieskin. Jos oman navan ulkopuolelle katson niin kyllähän vuosikymmenen kovin salibandyjuttu oli kun tamperalainen #Liuttu voitti Czech Openin höpösarjan ja sai mediahuomiota enemmän kuin miesten maailmanmestaruudet.
Entä tulevaisuus? Salibandyliigasta tulee seuraavalla vuosikymmenellä NHL:n tasoinen brändi, kuten Peter Vesterbacka lupaili. Suomalainen salibandy on Muumien ohella suurin vientituotteemme Aasiaan. Mika Kohonen ja Juha Kivilehto saattavat lopettaa. Ainakin maajoukkueuransa. Mutta jotkut asiat eivät muutu tulevallakaan vuosikymmenellä. Kansainvälisen sählyliiton johdossa jatkavat samat herrat edelleen ja olympialaisiin yritetään ja keksitään kaikkea typerää lajin pilaamiseksi. Ja totta kai. Petteri Nykky kaipaa edelleen tiimiinsä hyökkäyspeliosaamista.
Jaakko: Salibandyliigan osalta vuosikymmen oli monella tapaa mullistava. Ensinnäkin valta siirtyi PK-seudulta maakuntiin, eikä valtikka taida ihan hetkeen Kehä III:sen sisäpuolelle palata. Myös niin sanottu “salibandysukupolvi” teki esiinmarssin. Liigan pelillinen taso nousi sitä kautta merkittävästi. Teknistaktisesti taitavampien pelaajien ohella tätä kehitystä edisti myös uuden modernimman valmentajasukupolven saapuminen liigaan. Enää pelkkä nopan kuntoon laittaminen ja terävät vastaiskut eivät riitä, vaan pelin eri vaiheita pyritään organisoimaan täsmällisesti ja etsimään kilpailuetuja nyanssitasoilta.
Päättyvällä vuosikymmenellä olosuhteet kohentuivat monessa paikassa. Näin ollen odotankin, että tulevalla vuosikymmenellä pääsisi katsomaan miesten Salibandyliigaa Helsinkiin – mielellään jonnekkin muualle kuin bussivarikolle.
Iiro-Pekka: Salibandyliigan 2010-luku oli kyllä maakuntien. Vuosikymmenen kuluessa dynastia muutti 180 kilometriä pohjoiseen, kierrettyään vähän pidemmänkin reitin. Tähän voi osaltaan liittää senkin, että Viikinkien ja Erän fuusiota ei kyllä olisi vuosikymmenen alussa uskonut näkevänsä. Henkilökohtaisesti mainitsen rakkaan kasvattajaseurani Rökäletappion piirikunnallisen pyrähdyksen.
Tulevan vuosikymmenen osalta ei 26-reikäinen kristallipallostani paljasta mitään isoa muutosta. Ellei kansainvälisten urheilujärjestöjen – mukaan lukien KOK – läpimätä meno isosti muutu, en näe salibandyn paikkaa olympiakarkeloissa. Jos taas ajatellaan hieman pienempiä ympyröitä, niin kun Jaakko odottaa näkevänsä Salibandyliigaa Helsingissä muualla kuin bussivarikolla, heitetään pienenä vastapallona, että josko sitten Tampereella pääsisi katsomaan samaista liigaa ratikalla Kansiareenalle? Ainakin finaalia.
Joel: Oli niin salibandypainotteinen vuosikymmen henkilökohtaisella tasolla, että mieleen jäi vaikka mitä. Mieleenpainuvin salibandyjuttu oli tietysti Jussi Ojalan 2014 MM-kisojen erikoisreportaasi Atis Blindsin pelihanskasta. Jarkko Niemisen salibandyura jäi mieleen, mutta jottei menisi pelkäksi hassutteluksi niin tietysti myös Classicin nousu aivan maailman kärkeen oli mielenkiintoista seurattavaa varsinkin kun tuli asuttua vuosikymmenen ensimmäiset seitsemän vuotta Tampereella. Superfinaalit olivat jo raadin muilta jäseniltä ehtineet unohtua, mutta kyllä nekin omaan mielen sopukkaan jäivät, ja toki myös paikan päällä seuratut kuusi MM-finaalia. Nämä olivat hyvin subjektiivisia muistoja, mutta jo aiemmissa kommenteissa nostettuun isoon kuvaan palaan toisessa kirjoituksessa.
Tulevalta vuosikymmeneltä odotan sitä, että salibandyn oma identiteetti vahvistuu entisestään, eikä lajin ole pakko tehdä liiaksi kompromisseja määritelläkseen itsensä urheilukartalla. Vaikka varsinkin kansallisesta liigasta ollaan kehittämässä parempaa tuotetta niin jonkinlainen maan rajoja ylittävä sarja voisi olla erittäin mielenkiintoinen, joskin tällä hetkellä epärealistiselta kalskahtava vaihtoehto huippusarjaksi. Jos olympialaisissa on likaiset ulottuvuudet niin läpimätään Kiinan kumartelua ja sen markkinoiden haihattelua kannattaisi miettiä myös jos tällaisilla asioilla on ylipäänsä millään tasolla mitään väliä.