Tampereen Classic jatkoi viime viikolla siitä mitä se on tehnyt jo useamman vuoden ajan miesten Salibandyliigassa.
Perjantaina Esport Oilers löi hirmumyrskyvaihteen silmään alussa, ja pystyi korkealla prässillään horjuttamaan Classicia. Tamperelaiset käyttivät ajassa 10.30 aikalisän 3-0-tappioasemassa. Aivan hetkeen Classicin ei ole moista tarvinnut toteuttaa. Joku ehkä ajatteli, että nyt on mestareiden pakka pahasti sekaisin, ja noutaja tulee. Kohmeessa joukkue olikin.
Pelin sisälle mahtui useita eri vaiheita, ja välillä Classic käväisi toisessa erässä johdossa, mutta ennen viimeistä kymppiä Oilers johti 7-5. Viimeisen kympin alussa espoolaisilla oli mahdollisuus naulata 8-5 nopeasta vastaiskusta. Lassi Toriseva kuitenkin torjui upeasti, linkosi pallon Sami Johanssonille, joka pelasi pallon Eemeli Salinille, joka kavensi.
Viimeinen 10 minuuttia meni Classicille 5-0. Siinä missä Oilers hermoili kovimmilla hetkillä antoi Classic jatkuvasti painetta ja oli veemäisen laadukas pallon kanssa. Oilersilla onnistui pelissä lähes kaikki, kuten pitääkin jos mestaria lähtee haastamaan. Espoolaisjoukkue oli hyvinkin tehokas, pelasi fiksusti pallon kanssa, Joonas Kaltiainen seisoi paikoin lähes päällään, ja pallottomassa pelissä Oilers pystyi välillä prässäämään Classicin ahdinkoon sekä virheisiin.
Oilersilta peli oli jopa harvinaisen tasapainoinen viime vuodet huomioiden, ja lähenteli erinomaista kokonaisvaltaista esitystä. On yleisesti tiedossa, että joukkue on harjoitellut eritoten Classicin haastamista varten. Classicia vastaan ei vain riitä sellainen 90-95 %:n suoritus.
Tuli sunnuntai ja ennakkoon yksi runkosarjan mielenkiintoisista kohtaamisista. SPV on monesti pystynyt haastamaan Classicia, vaikka tamperelaisten dynastia on kestänyt jo useita vuosia. Sunnuntaina SPV ei ollut lähelläkään voittoa, vaikka saikin paikoin apua erikoisista tuomariratkaisuista.
Yksi asia mikä meni pitkälti tasan oli maalivahtipeli, joka oli mainiota molemmissa päädyissä. Myös ylivoimapeli oli aika lailla tasaisen huonoa. Jos puhutaan kuitenkin 5 vastaan 5 -tason suorittamisesta niin joukkueiden välillä on merkittäviä eroja. SPV:n prässi ei ole tällä kaudella ollut niin pureva kuin viime kaudella, eikä osa sen pelaajistakaan ole onnistunut siellä ylärekisterin yläpuolella, mitä esimerkiksi viime syksynä nähtiin.
Myös SPV pystyi haastamaan Classicia pelin sisällä, mutta ei mitenkään kokonaisvaltaisesti. Sen ongelma on edelleen se, että pitkiä hyökkäyksiä syntyi lähinnä ylivoimapelin myötä. Classic on myös liian fiksu joukkue, että sitä vastaan kannattaa jatkuvasti ylipelata omaa prässiään, joukkue on nimittäin sarjan varmin käyttämään sen hyväkseen.
Ottelu päättyi 7-3. SPV osui kyllä esimerkiksi tolppiin varsinkin ylivoimilla, mutta kaikkinensa SPV:n peliesitys ei ollut lähelläkään voittoa. Oilers oli lähempänä voittoa, mutta sen maltti ei riittänyt loppuvihellykseen asti. Oilersin ero SPV:hen on pallollisen pelin laadussa koko 60 minuutin pelin osalta. SPV pystyy joissain tilanteissa olemaan kentän herra pallottoman pelinsä ansiosta, mutta pallollisessa pelissä se luovuttaa liikaa valtaa vastustajalle.
Oilers ei taasen pysty samanlaiseen päätylankkuprässiin koko peliaikaa, mutta ehkäpä tuokin taktiikka sopii parhaiten täsmäiskuna esimerkiksi ottelun alussa tai lopussa. Ongelma on tietysti myös siinä, että Classicia ei voi alistaa oikein minkään pelitavan alle, sillä se mukautuu hyvin kaikkien muiden pelitapoihin.
Miksi tämä on edes minkään sortin keskustelunaihe? Siksi, että Classic on 4,5 vuoden aikana pelannut 117 runkosarjan ottelua. Se on hävinnyt niistä seitsemän ja pelannut kaksi tasan. Ylivoima on kaikille tuttua siinäkin mielessä, että neljä viimeistä mestaruutta on matkannut Tampereelle. Tällä kaudella joukkue on runkosarjan ensimmäisellä puolikkaalla niistänyt kaikkia joukkueita maalierolla 133-45.
Classicin ylivoimaa korostaa kuitenkin parhaiten se, että sillä ei ole jatkuvaa uskottavaa ”vihollista”. 2016 Oilers oli finaalissa vastaantulija, ErVin tähtisikermä 2017 tarjoili kovan vastuksen, Happee oli 2018 finaalin alkuun pirteä, muttei lopulta lähelläkään voittoa, ja TPS:n kohdalla näkyi viime kevään finaaleissa se, että Classicin voittaminen neljästi putkeen on lähes mahdoton tehtävä tätä nykyä.
Classicilla on todella kova materiaali, ja tällä hetkellä pitelemätön ykkösviisikko. Ei siinä mitään. Joukkueesta lähti kuitenkin Krister Savonen ja Joonas Pylsy, jotka olivat viime kaudella ihan maailman top 5 -eliittiä. Tilalle tuli Ville Lastikka, joka on sopeutunut erinomaisesti. Ehkä sen perusteella olisi voinut luulla, että joukkue ainakin aloittaisi kauden hiukan takkuisammin. Näin ei kuitenkaan ole käynnyt, vaan meno on näyttäynyt oikeastaan entistä vakuuttavammalta.
Kuitenkin hiukan ihmetyttää, että liigasta ei ole löytynyt sellaista selkeää ”kakkosjoukkuetta”. On Classic ja sitten on seitsemän melko tasaista nippua. Asetelma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että esimerkiksi Ruotsissa mestaruudet ovat menneet 2010-luvulla vain Falunin ja Storvretan nimiin koko vuosikymmenen, mutta ylivoimaisia joukkueita on ollut sentään kaksi.
Vaikka ylivoima on joskus tylsääkin, niin on jokseenkin hienoa huomata sekin, että Classicia lähdetään aina haastamaan täysillä, ja siksi latausta voi olla liikaakin. Muille joukkueille rima on juurikin tamperelaisten päänahan hankkimisessa.
Mistä siis uskottava haastaja Classicille? Selkeä ”arkkivihollinen” tai jopa arkkivihollisten joukkio nimittäin piristäisi liigan kiinnostavuutta melko selkeästikin. Jos tämän kirjoituksen sanoma osoittautuu keväällä vääräksi, niin otan sellaisen lopputuloksen iloisena vaihteluna vastaan.