Liigat

Salibandyliiton kunniapuheenjohtaja Matti Ahde on poissa

20.12.
2019
Liigat

Arkistokuva: Vesa Koivunen

Salibandyliiton entinen puheenjohtaja Matti Ahde menehtyi tänään 74 vuoden iässä pitkäaikaiseen sairauteen.

Ahde toimi liiton puheenjohtajana kaikkiaan 11 vuoden ajan. Salibandy.fi-sivun muistelu-uutisen mukaan Ahde toi aikoinaan lajiliittoon suurten linjojen käsityksen lisäksi alueellisen ajattelun. Yhteiskunnallisesti kontaktoitunut Ahde vaikutti myös siihen miten lajin yhteiskuntasuhteita luotiin.

Ahteen vaikutuspiiriin ei jäänyt pelkästään kotimainen salibandy, vaan hän vaikutti myös kansainvälisen salibandyn osalta. Sen merkittävänä osoituksena on Kansainvälisen Salibandyliiton toimiston sijaitseminen Suomen kamaralla edelleen.

– Itse tutustuin Mattiin aluksi Veikkaus-yhteistyön ja Suomen Liikunta ja Urheilun hallitustyöskentelyn kautta. Meistä tuli hyviä ystäviä, Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen muistelee jutussa.

Myös nykyisellä yhteiskuntasuhteiden johtajalla ja pitkäaikaisella toiminnanjohtajalla Jari Kinnusella on muistoja Ahteen ajoilta.

– Astuessaan puheenjohtajaksi Ahde toi Salibandyliittoon ja salibandyyn kaivattua ”senioriteettiä”, jota ”nuoret ja vihaiset miehet” kaipasivatkin 2000-luvulle siirryttäessä. Liittoa johtaessaan Ahde oli tiukka ja kova johtaja, päämäärätietoinen ja joskus jopa itsepäinen.

– Ahteen sydän sykki vahvasti urheilulle ja hän hahmotti koko urheilujärjestökentän laajasti. Ahteen puheenjohtajakausien aikana salibandy eli vahvinta kasvun ja kehittymisen aikaa. Ahde mahdollisti lajiyhteisölle ”ovien aukeamisen” yhteiskunnallisesti merkittäviin piireihin. Näin lajin merkittävyys ja painoarvo kasvoivat. Ahteen aikana salibandy lajina nousi valtakunnallisesti merkittävien ja vakavasti otettavien urheilulajien joukkoon, Kinnunen kommentoi.

Viimeiseksi salibandypestiksi Ahteelle jäi Salibandyn Tuki -säätiön puheejohtajan virka, jota hän toimitti vuodet 2008-2019. Ahde on arvostettu myös Salibandyliiton kunniapuheenjohtajaksi.

– Salibandyliitto on äärimmäisen kiitollinen Matille hänen lajin eteen tekemästään työstä, jonka hedelmistä nautitaan vielä monta vuotta tästä eteenkin päin. Nyt on surun aika ja otamme lämpimästi osaa omaisten suruun. Positiiviset muistot Matista elävät, Kauppinen päättää.

Matti Ahde (23.12.1945 – 20.12.2019) Salibandyliitossa
Salibandyliiton puheenjohtaja 2002-2012
Salibandyliiton kunniapuheenjohtaja 2012
Salibandyn Tuki -säätiön puheenjohtaja 2008-2019

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen