Täällä Sveitsissä runkosarja lähenee loppuaan viimeisten pelien ollessa jo 8.-9.2. Kaikkien odottamat pudotuspelit, tai pelkäämät putoamiskarsinnat, ovat siis jo oven takana.
Sekä playoffit että putoamis- ja nousukarsinnat käynnistyvät viikon runkosarjan loppumisen jälkeen. Kausi huipentuu miesten ja naisten Superfinaaliin 18.4. Juniorisarjojen mestaruudet saadaan ratkottua noin viikkoa aikaisemmin. Pelitempo on väljä, sillä pelejä pelataan vain pe-su -akselilla. Samalla se tuottaa myös haasteita, sillä seuran kaikkien joukkueiden pelit ovat ruuhkautuneet viikonlopuille. Seurat eivät pysty taktikoimaan saadakseen joukkueensa pelaamaan eri päivinä kokoonpanojen laajentamiseksi.
Lajina salibandy on viimeisten vuosien aikana kansainvälistynyt ainakin joissain määrin, mistä esimerkkeinä Tshekin U19-poikien maailmanmestaruus vuosi sitten sekä Sveitsin naisten finaalipaikka viime joulukuun kisoissa. Kansainvälistymisen seurauksena myös tieto maiden välillä kulkee enemmän ja pelilliset linjaukset kehittyvät pääosin samankaltaisiksi. Kuitenkin Suomen ja Sveitsinkin väliltä voi löytää eroja pelitavassa sekä tuomarilinjasta.
Pelitavat ovat tietysti paljolti joukkuekohtaisia. Yleisesti suomalaiset kuitenkin ehkä hakevat aktiivisemmin ja suoraviivaisemmin maalintekosektoria sekä ratkaisuja hyökkäyspäässä kuin sveitsiläiset. Tätä kautta maalinteossa ja viimeistelyssä suomalaiset lienevät hieman edellä. Tämän blogin lopussa palataan vähän tarkemmin sveitsiläiseen salibandyyn haastattelun muodossa.
Suomalaisillakin on helppo mahdollisuus seurata Sveitsin miesten liigapelejä maksutta, jolloin pääsee itsekin tutkimaan sveitsiläistä peliä niin halutessaan. Miesten puolella kaikki NLA-seurat sekä pari NLB-seuraa Thurgau mukaan lukien striimaavat kotipelinsä suorana sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä. Striimit tulevat saksankielisen selostuksen kanssa. Nämä striimit löytyvät Sveitsin salibandyliiton sivuilta swissunihockeytv -nimellä.
Tuomarilinja Sveitsissä on kokemusteni perusteella löysempi kuin Suomessa. Kovempi pelaaminen on sallittua, ja kontakteja saa ottaa niin kropalla kuin mailallakin enemmän. Tuomaritoimintaan liittyy myös pieni tuomaripula, minkä seurauksena Sveitsin salibandyliitto on päättänyt panostaa juniorituomarien määrään laskemalla juniorituomarien alaikärajaa 16 vuoteen. Lisäksi Sveitsissä liitto on asettanut seuroille juniorituomarikiintiöt, jotka seuran pitää täyttää. Mikäli seura ei siinä onnistu, tulee seuran maksaa liitolle enemmän.
Kiintiöt lasketaan seurakohtaisesti. Kaikki yksittäisiä pelejä pelaavat joukkueet nostavat kiintiötä kahdella tuomarilla. Tällaisia joukkueita ovat esimerkiksi NLA- sekä NLB-edustusjoukkueet, U21-, U18 ja ensi kaudesta lähtien myös U16-juniorit. Joukkueet, jotka pelaavat turnausmuotoisesti, lisäävät kiintiötä yhdellä juniorituomarilla. Alle 12-vuotiaiden joukkueet eivät juniorituomarikiintiöön vaikuta. Esimerkiksi Thurgaulla tulee olla ensi kaudella 16 koulutettua juniorituomaria, mikä on varsin iso määrä. Tälläkin kaudella Thurgaun U18-joukkueessa pelaa 12 pelaajaa, jotka on koulutettu juniorituomareiksi.
Hiljattain Profeettojen podcastissa oli puhetta Suomen erotuomaritilanteesta. Jaksossa Juha Knutsson kertoi erotuomareita olevan koko Suomessa vain vajaa tuhat. Siltä pohjin on ajankohtaista miettiä, tarvittaisiinko Suomeenkin jotain aktiivisempaa systeemiä uusien tuomarien kouluttamiseen. Ainakaan paljoa alemmas tuomarien määrän ei olisi varaa tippua.
Olosuhteissakin riittää eroavaisuuksia. Vaikka myös Suomessa eri hallien olosuhteet sekä “liigakelpoisuus” ovat puhuttaneet salibandyväkeä, esimerkiksi Sveitsiin verrattaessa asiat ovat varsin hyvin. Sveitsissä salibandylle omistautuneet hallit ovat erittäin harvassa. Melkein kaikkialla pelataan matoilla, jotka soveltuvat kaikille lajeille. Matoista löytyy kaikkien lajien viivat, joten kenttä ei viivojen paljoudesta johtuen ole optimaali pelaajille eikä katsojille. Radikaalein tilanne on Thunissa, jossa NLA:ta pelataan parketilla. Thunissa rullaluistinhockey on suosittua, minkä seurauksena myös paikkakunnan halli on tehty sille sopivaksi.
Suomessa jokaisessa liigahallissa pelataan yhteneväisellä matolla, mikä on erittäin positiivinen asia suomalaiselle salibandylle. Sveitsissä on vielä paljon kirittävää, jotta pystyttäisiin samanlaiseen linjaukseen. Sveitsissäkin on alkanut tapahtua positiivista edistymistä, mistä esimerkkinä vajaa kaksi vuotta sitten Winterthuriin HC Rychenbergin kotihalliksi valmistunut Axa-Arena. Halli on hyvässä kunnossa, ja sen yleisökapasiteetti 2000 on salibandyyn varsin kiitettävä.
Toinen mielenkiintoinen piirre on erikoiset väriyhdistelmät osassa halleista. Suomessa ei yleensä tule ajatelleeksikaan, että halleissa voisi olla jokin outo ja mieleenjäävä väritys. Sveitsissä näin kuitenkin välillä on. Esimerkiksi GC Zürich pelaa hallissa, jonka seinät sekä matto ovat vihreitä. Zug tosin pistää paremmaksi: keltaisella matolla pelataan punaisella tai oranssilla pallolla. Pelatessa saa siis tehdä parhaansa pitääkseen pallon näkökentässä. Onneksi Zürichissä ei ole sentään otettu mallia Zugin pallovalinnoista ja alettu käyttämään vihreää palloa.
Positiivisena nostona voidaan mainita, että televisioiduissa peleissä käytetään yhtenevää, pelkästään salibandylle tarkoitettua mattoa. Televisioidut pelit keskittyvät pudostuspeleihin, joista pyritään näyttämään jokaiselta pelikierrokselta yksi ottelu. Eli, jos puolivälierissä on neljä kierrosta, televisioidaan yleensä myös neljä peliä. Näiden televisioitujen pelien lisäksi toki kaikki muutkin pelit ovat netissä nähtävillä kuten aikaisemmin mainittiin.
Olli Oilingilla on pitkä kokemus sveitsiläisestä salibandykulttuurista
Haastattelin tähän loppuun vielä Thurgaussa sekä Sveitsin U19-maajoukkueessa valmentavaa Olli Oilinkia saadakseni mukaan myös kokeneempaa näkemystä.
Aloitetaan itsestäsi. Kuinka pitkään olet Sveitsissä asunut, ja missä eri rooleissa olet toiminut?
”Tulin Chur Unihockeyhin Tapanilan Erästä vuonna 2005. Tarkoituksena oli pysyä vuosi. Kuitenkin samalla reissulla pelasin kolme kautta Churissa NLA:ta, minkä jälkeen lähdin kolmeksi kaudeksi Langnau Tigersiin, jonka päälle vuosi Wiler Ersigenissä. Tigers-vuodet olivat ehkä omat niin sanotut parhaat pelivuoteni. Pääsimme liigassa finaaleihin, voitimme Cupin kaksi kertaa, ja itselleni kertyi seitsemän maaottelua siltä ajalta.
Wiler-kauden aikana tuli mielenkiintoinen tarjous Floorball Thurgausta ja Erlenin salibandykoulusta pelaaja/valmennushommiin. En ollut koskaan edes ajatellut valmentamista, mutta pari visiittiä salibandykouluun vakuutti niin syvästi, että tartuin syöttiin. Täällä Thurgaussa pelasin miesten jengissä neljä kautta, joiden aikana nostimme miehet 1. Ligasta NLB-kärkijengiksi. NLA:han nousu jäi parikin kertaa melko pienestä kiinni.
Viime vuonna aloitin Sveitsin liitossa U17-maajoukkueen päävalmentajana, josta viime kesänä siirryin U19-päävalmentajaksi.”
Miten paljon olosuhteet sekä laji itse ovat kehittyneet näiden noin 15 vuoden aikana?
“Ainakin taso sekä leveys ovat nousseet. Nyt miesten puolella pääsarjassa noin 10 joukkuetta tappelee playoff-paikoista. Olosuhteet ovat nousseet jonkin verran, mistä esimerkkeinä muutaman jengin uudet hallit. Yleisömäärät ovat nousseet aavistuksen verran. Laji on totta kai mennyt eteenpäin selkeästi kuten jokaisessa top4-maassa.”
Pystytkö nostamaan jotain yksittäistä eroa suomalaisen ja sveitsiläisen pelaajatyypin tai pelillisen seikan välillä, ja ovatko erot pienentyneet ajan kuluessa?
“Kyllä se iso ero on varmaan leveydessä. Suomessa on enemmän huippupelaajia. Yhtenä erona on henkilökohtainen taito kuten tänne tullessanikin. Toki ihan Sveitsin huiput on varmasti samalla viivalla kuin pohjoismaiden huiput.”
Miten korkealla prioriteeteissa mainitsemasi henkilökohtainen taito on, mitä sveitsiläisten harjoitteluun tulee? Käytetäänkö siihen merkittävästi aikaa nuoresta pitäen vai vievätkö muut harjoittelun tai elämän osa-alueet suurimman fokuksen?
“Tätä olen pohtinut ja tutkinut aika paljon. Omana johtopäätöksenä isoin ero tulee siitä, että sveitsiläisten arkipäivät ovat jo pienestä lähtien paljon pidempiä kuin suomalaisten. Tällöin aikaa harrastamiseen jää vähemmän. Harva täällä pelaa kahta lajia samaan aikaan 7-9 vuoden iässä. Myös omakohtaiseen tekniikkaharjoitteluun aikaa jää iltaisin vähemmän. Onhan täälläkin varmaan niitä, ketkä kaivavat arjesta sen ajan. Kuitenkin isossa kuvassa sveitsiläisille kertyy keskimääräisesti vähemmän pallopelitunteja kuin pohjoismaisille.“
Tuosta arjen pituudesta johtuenhan myös otteluohjelmat ovat erittäin viikonloppupainotteisia. Miten paljon haastetta se luo valmentajille peluutuksellisesti, kun seuran U18-, U21-, ja edustusjoukkueille voi yhteensä olla 5-6 peliä kahden päivän sisällä?
“Jos pelkästä tuloksesta pelataan joka viikonloppu kaikissa ikäluokissa, ja pelaajamäärät joukkueissa ovat pienehköt, niin kyllähän siinä aika paljon säätämistä on. Toisaalta, jos joku kärkipelaajista on poissa, joku muu pääsee kentälle, mikä on omalla tavallaan hyvä asia.”
Olet nyt toista kautta mukana Sveitsin juniorimaajoukkuevalmennuksessa. Miten työt maajoukkueiden parissa ovat lähteneet liikkeelle?
“Hauska uusi juttu tämä maajoukkueen valmentaminen. Onhan siinä paljon uutta sekä erilaisia haasteita, mutta on se kehittävää hommaa. Pelaajat vaikuttavat todella motivoituneilta, joten on hienoa päästä tekemään töitä sellaisen ryhmän kanssa. Kilpailu kansainvälisellä huipulla on toki kivenkovaa. Odotan innolla jo ensi kauden kisoja.”
Thurgaulla on yli viiden vuoden perinne ulkomaalaisista vaihtopelaajista/-oppilaista. Miten tätä perinnettä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa, ja millaisia pelaajia sekä persoonia joukkueeseen etsitään?
“Idea ulkomaalaisten hausta Thurgauhun sai alkunsa vähäisen pelaajamateriaalin takia. Erlenin salibandykoulu tuottaa hyviä junioreita, mutta alkuvaiheessa materiaalin kapeus oli ongelma. Haluttiin saada isompia U18- ja U21-rinkejä, joiden tasot ovat kovia.
Esimerkkinä on meidän hyvä 2002-ikäluokka, joka voitti viime keväänä Falunin hyvätasoisen turnauksen. Lyhyissä peleissä 10+1 -koostumus toimi, koska tasoltaan kundit ovat hyviä, mutta pelkästään tuon kokoisella ryhmällä ei pysty harjoittelemaan ja pelaamaan koko kautta.
Ensi kaudelle ulkomaalaisia ollaan etsimässä U21:een (2000-02) ja U18:aan (2003-04). Vaihtopelaajan tulee olla selkeästi vahvistus, ja persoonana melko avoin ja itsenäinen. Ei se ulkomaille lähteminen ihan kaikille sovi tuon ikäisenä.”
Sveitsi hiljenee tältä erää. Blogin kolmannen osan on tarkoitus tulla keväällä kauden päätyttyä. Bis dann.
Muut kirjoitukset:
Blogi: Sveitsi junioripelaajan silmin