Liigat

Kurinpitotapauksien ruumiinavauksia: alatyylistä kieltä, nyrkillä naamaan ja mailalla päähän – ”Ymmärrän ihmisten kokeman ristiriidan”

29.01.
2020
Liigat

Niin kauan kuin mailoilla keskitytään pelaamaan palloa, kurinpitoa tarvitaan harvemmin. Kuva: Juhani Järvenpää

Kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Sami Rahikainen kävi läpi lukijoiden esiin nostamia tapauksia ja niistä tulleita jälkiseuraamuksia.

Käsittelimme tammikuun alussa pitkässä jutussamme salibandyn kurinpitoa, ja tuolloin Rahikainen lupasi kommentoida lukijoilta ja muista lähteistä esiin nousseita tapauksia. Nyt on sen aika.

Nämä kaksi juttua muodostavat kokonaisuuden. Rahikainen muistuttaa, että hänen vastauksiaan tulee peilata edellisessä artikkelissa käsiteltyihin kurinpidon prosesseissa oleviin periaatteisiin sekä muun muassa lajiin liittyvään keskustelukulttuuriin.

Tapaus 1: ”Tamponinnaru” ja ”V*tun pelle tuomari”

Miesten liigassa kielenkäyttöä koskevien tapausten ratkaisut hämmentävät lukijoita. Steelersin nyt jo entinen päävalmentaja Petri Kemppainen selvisi varoituksella, kun sanoi lehtihaastattelussa toisen erotuomarin olleen ”pihalla kuin tamponin naru”, mutta myöhemmin kaudella saman seuran maalivahti Kaapo Kettunen sai kahden ottelun pelirangaistuksen huudettuaan ottelussa erotuomarille ””Vittu sä oot pelle tuomari”.

Missä menee sallitun kielenkäytön raja, mikä merkitys on, tuleeko se kentällä ottelun aikana vai mediatilaisuudessa ottelun jälkeen, ja onko ottelun aikana merkitystä kuuluuko kielenkäyttö katsomoon asti?

Rahikaisen vastaus: Ensimmäisestä sanktioitiin valmentajalle varoitus, jälkimmäisestä pelaajalle yhden ottelun pelikielto.

Ensimmäinen tapaus ei kuulu erotuomarin ottelun aikana sanktioitaviin tapahtumiin. Toisaalta sääntöjen käyttäytymistä koskeva analogia määrittää toimihenkilöille tiukemmat normit kuin pelaajille (vrt. Pelisäännöt 613/3 ja 615/3). Lisäksi yleinen käytäntö on ollut se, että pelin kuluessa/aikana tapahtuvat asiat ovat jossain määrin hyväksyttävämpiä kuin pelin jälkeen tapahtuneet seikat, kun puhutaan käyttäytymisestä. Tässä ajatus on, että henkilön tulee pelitilanteen ulkopuolella pystyä rauhoituttuaan arvioimaan ja hallitsemaan käytöstään paremmin kuin pelin tiimellyksessä. Tämä ei tarkoita, että pelin aikana ”mikä tahansa on sallittua”, vaan puhun skaalasta.

Ensimmäisessä tapauksessa ei lähtökohtaisesti tutkita pelisääntöjä, vaan kilpailusääntöjä sekä sarjamääräyksiä. Päättäjät ovat tulkinneet tapauksen sanktioitavaksi, muttei ylittävän sitä skaalaa, josta tulisi määrätä lisäpelikieltoa. Toisaalta varoitus on  sellainen, joka voidaan tulkita esimerkiksi historiassa raskauttavana, joten myös sillä on merkityksensä sanktioskaalassa.

Toinen tapaus on erotuomarin tulkinnan mukaan sanktioitu pelirangaistuksella. Julkisesta materiaalista selviää, että erotuomari on vastineessaan viitannut pelisääntöjen kohtaan 617/3 eli pelirangaistus 3:n alla olevaan törkeään huonoon käytökseen. On luonnollisesti jokaisen tulkinnan varassa arvioida käytöstä, mutta sääntöjemmekin pohjalta erotuomarin päätös on lähtökohtaisesti lopullinen – etenkin havaintoon perustuva sellainen.

Pääsarjoissa otettu uusi PR-käytäntö on varsin uusi, eikä meillä ole historiaa siitä, miten kurinpitäjä tulkitsee sellaista, jossa säännöt ja erotuomarit asettavat asian PR3-tasolle ja kurinpitäjä arvioi sitä. Esimerkiksi mukaileeko kurinpitäjä erotuomarin päätöstä, kuten kilpailusääntöjen §58 edellyttäisi (”Erotuomarin ottelussa tekemät pelitapahtumiin liittyvät ratkaisut ovat lopullisia”), vai tulkitseeko vapaammin  sarjamääräyksien §49, jossa käytännössä todetaan, että pelirangaistuksia ei erikseen määrätä, mutta toisaalta määritetään kurinpitäjä tutkimaan nimenomaan lisärangaistuksen tarvetta. Jos tuomarin havainto on PR3:n arvoinen rike, niin kurinpitäjän lisärangaistushan olisi enemmän kuin mitä hän tuossa päätöksessään on todennut? Ja kurinpitäjähän kirjoittaa itseasiassa, että ”Täten katson, että A on syyllistynyt pelisääntöjen 617 3) kohdan törkeään huonoon käytökseen, eikä tapauksessa ole rangaistusta korottavia tai alentavia seikkoja.”

Eroina teoissa on se, että toinen kohdistuu ottelutilanteessa huutamalla suoraan erotuomariin ja hänen tekemäänsä päätökseen. Toinen puolestaan on yleisemmin alatyylinen ja epäsuorempi. Säännöstöt ovat eri. Kummallekaan ei annettu pelikiellonomaista lisärangaistusta, vaan toinen kärsii sen erotuomarin määrittäessä tapahtuman vakavuuden, josta kurinpitäjä ei poikennut – eikä meillä ole tapaushistoriaa siitä, joten voisiko edes poiketakaan?

Ymmärrän hyvin ihmisten kokeman ristiriidan näiden päätösten välillä. ”Toinen sai yhden pelin pelikieltoa ja toinen vain varoituksen”. Ei minullakaan ole suoraa vastausta mitä saa sanoa, mitä ei, missäkin tilanteessa jne, enkä koeta selittää päätöksiä ”oikeiksi” tai ”vääriksi”.  Jokainen tapaus punnitaan erikseen, jokainen päättäjä pohtii kokonaisuutta, lieventäviä ja raskauttavia asianhaaroja. Jälleen kuitenkin säännöstöt näyttelevät varsin suurta roolia.

Julkisessa keskustelussa on lisäksi pohdittu sitä, onko erotuomarille sanottu vakavampaa kuin toiselle pelaajalle sanottu sama asia. Sääntöjen mukaan kyllä on – moni miettii asiaa vain ”käytännön elämän kannalta” jälleen, mutta säännöissä asiaa on todettu sekä lajimme sisällä (kilpailusäännöt §9) että urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksissä. Sääntöjen mukaan rikkeen kohdistuessa erotuomariin on siitä sanktioitava ankarammin. Eri lajeissa on eri käytäntöjä, mutta kansanomaistettuna on lajeja, joissa voi saada ”kymmenkertaisen sanktion”, mikäli rike kohdistuu erotuomariin vs. kanssapelaajaan, myös verbaalisesti tai muilla tavoin kuin esimerkiksi suoralla väkivallalla.

On täysin eri keskustelu, pitäisikö näin olla. Itse olen sitä mieltä, että erotuomari pyrkii aina toteuttamaan sääntöjen, ohjeiden ja omien taitojensa mukaista tehtävänantoa ja takaamaan ottelussa mahdollisimman sääntöjen- ja oikeudenmukaisen kokonaisuuden. Kun kyseessä on nopea, eri suunnista, eri historioilla ja arvoilla olevien ihmisten muodostama kuva jostain tapahtumasta, niin on luonnollista, että erimielisyyksiä esiintyy. Pidän outona, että joku voisi olla oikeammassa kuin toinen tai mikä on se halu keskittyä juuri siihen oikeuteen ja vääryyteen – ihmismieli ehkä on sellainen. Itse katsellessani urheilua koen usein, että erotuomarin ratkaisu on osa tapahtumaa. Se vain määrittää uuden pelitapahtuman tai tilanteen. Se on jonkun näkemys. Jokainen saa kyllä kokea urheilun ja erotuomaritoiminnan haluamallaan tavalla.

Steelersin maalivahdin Kaapo Kettusen ja ex-päävalmentaja Petri Kemppaisen (taustalla) sanallisen arkun anti on työllistänyt kurinpitoa tällä kaudella. Kuva: Ari Arola

Tapaus 2: Juniorisarjassa nyrkillä naamaan

Pääkallon keskustelufoorumilta tullut kysymys: Juniorisarjan ottelussa pelaaja löi vastustajaa nyrkillä naamaan. Tuomari seisoi vieressä, näki tilanteen ja pyysi lyöneen pelaajan puhutteluun. Tilanteesta ei vihelletty jäähyä eikä pelaaja, joka löi, ole saanut ottelurangaistuksia jälkikäteenkään. Miten tällainen on mahdollista? Voisiko joku edes teoriatasolla kertoa minkälaiset seuraamukset tällaisesta pitäisi tulla?

Rahikaisen vastaus: Mikäli joku lyö toista nyrkillä naamaan, ottelussa oikea tuomio on PR3 ja tapahtuman kokonaisuudesta riippuen yhdestä nyrkillä tapahtuneesta lyönnistä naamaan on historiassamme seurannut 2–5 ottelun pelikielto.

Miksi laaja skaala? Tapauksia on  monenlaisia, lyöntejä on erilaisia – on mahdotonta kuvailla kaikkia eroja tilanteissa, mutta joitain avatakseni esim. lyönnin voima, lyönnin osumakohta ja sen tarkoituksellisuus, tilanteen kokonaistahallisuus ja törkeys, millaisessa tilanteessa tapahtuma syntyi (pelin käydessä, jonkin nahinan päätteeksi jne.) sekä tilanteeseen muut liittyvät elementit (esim. muut rikkeet, vastustajan rikkeet jne.).

Sitten hieman yleisesti vielä käsittelyprosessista mainitussa tapauksessa. Ottelussa on ollut tapahtuma, josta Joukkue A on tehnyt ilmoituksen rikkomuksesta (kilpailusäännöt §68). Tapahtumasta on pyydetty erotuomareiden sekä vastajoukkueen vastineet.

Itse rikkomusilmoituksessa on vaadittu kahta asiaa:

1) Itse tapahtuman tutkimista väkivaltaisen rikkeen johdosta vaatimuksena jälkikäteen tuomittava rangaistus. Yksilöidymmin kyseessä on ilmoituksen mukaan harkittu, tarkoituksenmukainen väkivaltainen teko, jossa pelin ollessa vihelletty poikki pelaaja kääntää rintamasuunnan toista kohti ja lyö oikean käden nyrkillä vastustajaa.

2) Erotuomareiden toiminnan tutkimista (tai selvitystä siitä).

Tapahtumasta on myös videoleike, joka on itsessään hyvälaatuinen.

Vastajoukkueen (Joukkue B) vastineen mukaan:

1) Ennen tapahtumaa Joukkue A:n pelaaja ajaa kahdella jalalla ponnistaen kyynärpää edellä Joukkue B:n pelaajan selkään

2) Joukkue A:n pelaaja työntää vielä vihellyksen jälkeen Joukkue B:n pelaajaa

3) Joukkue B:n pelaaja turhautuu ja huitaisee takakäteen Joukkue A:n pelaajaa, ei kuitenkaan vahingoittamistarkoituksessa

4) Joukkue B:n pelaaja ei lyö nyrkillä

5) Videolta tilanne näkyy huonosti, tilanteen vieressä oleva tuomari näki tilanteen parhaiten, puhutteli Joukkue B:n pelaajan

6) Erotuomari olisi varmasti tuominnut rangaistuksen, mikäli tilanteessa olisi ollut lyönti

7) Joukkue B:n pelaaja pyysi tilanteessa anteeksi

8) Lisäksi esitetään vastaväitteitä erinäisistä muista tapahtumista ko. tapahtumaan liitännäisinä, joita valiokunta ei kuitenkaan käsitellyt

Erotuomareiden vastineen mukaan:

1) Joukkue A:n rikkeen jälkeen Joukkue B:n pelaaja kääntyy kommentoimaan Joukkue A:n pelaajalle tilannetta

2) Pelaajien ollessa kyljittäin Joukkue A:n pelaajan käsi on Joukkue B:n pelaajan käden päällä

3) Joukkue B:n pelaaja riuhtaisee turhautuneena ja suurieleisesti sekä kiertävällä liikkeellä käden irti tilanteesta

4) Liikkeen seurauksena Joukkue B:n pelaajan mailaa pitävä käsi osuu Joukkue A:n pelaajan olkapäähän

5) Osumaa päähän ei havaittu, vaikka videolta näkyykin liikkeen jatkuminen ylöspäin, ei osumaa päähän tilanteessa nähty

6) Rikkomusilmoituksessa väitetyn vastaisesti Joukkue B:n pelaaja ei käänny kohti Joukkue A:n pelaajaa

7) Rikkomusilmoituksessa väitetyn vastaisesti kyseessä ei ole lyönti, vaan tönäisy

8) Rikkomusilmoituksessa väitetyn vastaisesti osumakohta ei ole kasvoissa, vaan hartian seudulla

Näillä materiaaleilla kurinpitovaliokunta on tutkinut tapausta ja todennut, että:

1) Joukkue A:n pelaaja ensin tönäisee ja sitten työntää pallollista Joukkue B:n pelaajaa

2) Erotuomari tuomitsee vapaalyönnin Joukkue B:lle

3) Tilanteesta kääntyessään Joukkue B:n pelaaja huitaisee molemmat kädet mailasta kiinni pitäen kohti Joukkue A:n pelaajaa samalla, kun kääntää päänsä toiseen suuntaan ja lähtee poistumaan kohti vaihtoaitiota

4) Joukkue A:n pelaaja kavahtaa poispäin ja pitelee poskeaan

5) Varsinainen osumakohta ei erotu videolta

6) Joukkue B:n pelaajan mailan ja käsien asennosta on pääteltävissä, että ylempänä ollut käsi todennäköisesti osuu  Joukkue A:n pelaajan poskeen tai leukaan

7) Erotuomariraportissa mainittua Joukkue A:n pelaajan käden olemista Joukkue B:n pelaajan käden päällä ei videolta havaita

8) Valiokunta katsoo, että kyseessä on vastustajan rikkeestä suuttumuksesta aiheutettu huitaisu käsillä kohti vastapelaajaa

9) Molemmat kädet ovat kiinni mailassa, huitaisussa ylempi käsi on todennäköisesti osunut päähän

10) Tarkoitus on todennäköisesti ollut tähtäämätön tönäisy kohti vastapelaajaa

11) Tilanteessa erotuomarilla olisi ollut perusteet rangaistuksen tuomitsemiselle

12) Jälkikäteen määrättävälle lisärangaistukselle ei ole perusteita

Mitä tämä tarkoittaa? Ensinnäkin siis sitä, että paljon asioita on ristiriidassa, jolloin joudutaan pohtimaan sitä, mihin voidaan luottaa ja mitä pitää varmana tai todennäköisenä. Video on yleensä hyvä tietolähde, mutta tässä siitäkään ei ollut varmuuden tuomiseksi, vaikka toinen osapuoli niin väittääkin. Valiokunta on yksimielisesti sitä mieltä, että videokaan ei aukottomasti poista joitain toisten osapuolten esittämiä seikkoja mahdollisten joukosta. Sen sijaan se varmistaa yleisen tapahtumaketjun.

Lisäksi erotuomareiden lausumaan on lähtökohtaisesti asetettu paljon painoarvoa, sillä he ovat etenkin risteävissä näkemyksissä puolueettomat tahot ja urheilun oikeusperiaatteissa erotuomarin tekemään päätökseen asetetaan merkittävä arvo – sen muuttamiseen jälkikäteen tulee olla suuri kynnys. Tässäkin tapauksessa on näin tehty.

Rikkomusilmoituksessa vaadittiin myös erotuomareiden toiminnan tutkimista. Huomioitavaa on se, että kurinpitovaliokunta ei määritä erotuomaritoimintaa, eikä ota täsmällisesti kantaa siihen, mikä on erotuomareiden ohjeistus tai koulutus. Sitä toki tutkittiin sen verran, etteivät he ole esimerkiksi tahallisesti jättäneet rangaistusta tuomitsematta. Se, miten erotuomari tulkitsee tilannetta sekä millainen on erotuomareiden ohjeistus ja koulutus, eivät kuulu kurinpitovaliokunnan toimintaan.

Kurinpitovaliokunta on kuitenkin kirjannut päätökseensä (ehkä jopa hieman poikkeuksellisesti), että tilanteessa olisi myös valiokunnan mukaan tullut tuomita rangaistus itse pelitilanteessa. Kuitenkaan kyseisessä tapahtumassa valiokunta ei ole nähnyt sellaista tapahtumaa, josta pitäisi tuomita lisäpelikieltoa.

Kurinpitovaliokunnan päätöksestä valitettiin valituslautakuntaan, joka kumosi päätöksen ja määräsi yhden ottelun pelikiellon (joka siis mitoittaa sanktion PR3:ksi, josta ei määrätä tuota enempää pelikieltoa).

Moni voi kuvitella, että valiokunta kokisi asian siten, että eri toimielimet ”taistelevat” tai eivät kunnioita toisiaan. Tosiasiallisesti kurinpitovaliokunta on aina tyytyväinen, kun ”ylemmät asteet” kertovat linjaavia seikkoja lajissamme – olivat ne sitten valiokunnan kantaa tukevia tai sitä vastaan. Ne toimielimet, joille on annettu valta linjata asioita ja tekevät sen perustellusti, edesauttavat läpi lajimme kaikkien tahojen yhteneväisen näkemyksen saavuttamisen mahdollisuutta.

Maila heilui Ruotsissa. Kuvan mailat eivät liity tapaukseen. Kuva: Juhani Järvenpää

Tapaus 3: Rokka paloi pohjaan Ruotsissa

Ruotsin miesten liigassa Falunin Patrik Rokka sai kahdeksan ottelun pelikiellon lyötyään mailalla Jönköpingin Filip Åkerblomia. Video ja juttu nähtävissä tästä Aftonbladetin sivuilla. Onko kurinpitokulttuurissa eroja maiden välillä?

Rahikaisen vastaus: Muissa maissa myös tapahtuu vähemmän pelin sisällä olevia pallofokuksettomia ja peliä kunnioittamattomia rikkeitä. Toisaalta sitten kun niitä tapahtuu, niin tämäkin esimerkki kertoo, että Ruotsissa sellaisiin on varsin tiukka linja. Tilanteessa pelaaja huitaisee tarkoituksellisesti vastustajaa mailalla päähän ilman mitään liitosta pallolliseen peliin.

Ruotsissa on monellakin tavalla erilainen salibandykulttuuri, myös kurinpidossa. Arvioin sitä ainoastaan oman näkemykseni pohjalta sekä sen, mitä olen mediasta seurannut. Minulla ei ole suoraan faktapohjaista tietoa heidän kurinpitonsa suunnalta. Olen ollut havaitsevinani, että monissa muissa maissa tuomitaan ylipäänsä vähemmän jälkikäteen rangaistuksia. Tällöinkin tapahtumissa on oltava mielestäni merkittävämpää piittaamattomuutta tai tahallisuutta. Kääntäen voisi todeta, että Suomessa lähdetään enemmän sääntöjen kirjaamista

vaatimuksista pedantisti: kun sääntö jotain edellyttää, siitä myös se tuomitaan. En kutsuisi muiden maiden toimintaa ”lepsummaksi”, vaikka niin sen tuosta myös voi lukea.

Suomessa on tapahtunut joitain vastaavia, joskaan ei pääsarjoissa viime vuosina. Alemmilla sarjatasoilla tämänsuuntaisista (muttei samanlaisista) on linja ollut noin 3–5 ottelun pelikieltoja, mutta korostan, että tapauksien vertailu on mahdotonta tilanteiden erilaisuuksien vuoksi. Pidän silti annettua rangaistusta jonkin verran kovempana kuin Suomessa olisi määrätty. Toisaalta täytyy muistaa, ettemme tiedä tapauksesta juuri muuta kuin mitä mediassa siitä luemme. Taustalla voi olla muitakin koventamisperusteita.

Eri keskustelu on jälleen se, miten yhtenäistämme toimiamme? Lajimme eriytyy monissa asioissa maittain ja se ei ole hyvä piirre pitkällä juoksulla tai maajoukkueiden kannalta. Olen seurannut tätä lajikulttuurin eriytyvää kehitystä jo vuosia varsin huolestuneena. Toimiakin on IFF:n suunnalta tehty, muttei mielestäni riittävästi. Aihe ei ole tarpeeksi iso ja tärkeä, että siihen riittäisi resursseja. Oma näkemykseni on, että eriytyvä kehitys ei hidastu tällä hetkellä, vaan se kasvaa.

Luonnollisesti on aivan eri keskustelu vaikkapa linjan määrittäminen Suomessa tai Ruotsissa kuin niissä maissa, joissa salibandya on pelattu vasta muutama vuosi. Silti, mikäli vaikkapa top4- tai top10-maat kykenisivät yhtenäistämään toimiaan itsenäisen päätännän ja linjauksen sijaan tai IFF ohjaisi asiaa tiukemmin, jalkautuisi siten muodostuva yhtenäisempi lajikulttuuri vähitellen pienempiinkin maihin. En ota lainkaan kantaa siihen minkä maan valitsema toimintatapa missäkin on hyvä tai huono. Se, että eri maissa tehdään eri tavoin, on kuitenkin mielestäni huono asia.

Sami Rahikaisen loppukaneetti:

Nämä jutut toivottavasti avaavat edes joltain kantilta kurinpidon ajatuksia. Kuten havaita saattaa, on monissa tapauksissa paljon tulkinnallisuuksia, mutta myös selkeitä perusteita, joita noudatetaan.

Tapausten avaaminen on työlästä ja olen saanut jo palautetta alkuperäisestäkin Pääkallon jutusta, ettei sitä jaksa lukea loppuun. Tiedän – mutta yhtä lailla asioiden perinpohjainen selvittäminen kuuluu prosessiin ja oikeusturvaankin. Kriittisesti asioihin suhtautuvien on syytä myös pyrkiä lukemaan ja sisäistämään erilaiset haasteet ja reunaehdot, jotka rajoittavat mahdollisuuksia.

Työläyden vuoksi en usko, että vaatimuksistakaan huolimatta tulen perkaamaan juttuja enempää. Turha siis yrittää haastaa minua ”kommentoimaan sitä tai tätä tulevaa juttua”. Tiedottamiseen on määritettävä resurssit, mikäli niitä halutaan tälle saralle lisää.

Pääsarjojen kurinpidon tiedotuksen avoimuuden lisääminen on mielestäni hyvä ja riittävä esimerkki siitä, miten onnistuneesti sitä voidaan tehdä ilman pitkiä tekstivuodatuksiakin. Kaikille se ei toki riitä, toivottavasti heille näistä oli jotain iloa.

Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola