Oksettava pelaaja, koko sarjan v***umaisin jätkä, värikäs persoona, upea joukkuekaveri ja loistotyyppi. Näillä ja monilla muilla, äärilaidasta toiseen vaihtelevilla tavoilla minulle on vuosien saatossa kuvailtu SPV-ikoni Tuukka Kivirantaa erinäisten henkilöiden toimesta.
Kiviranta päätti salibandyuransa viime kauteen, mutta ilmoitti siitä seuran kanssa yhdessä vasta joulukuussa, SPV:n 25v-juhlavuoden päätteeksi. Urallaan seinäjokelaispelaaja jakoi vankasti mielipiteitä, kuten ingressi jo kertoo. Raastava ja työteliäs pelityyli ei jättänyt ketään kylmäksi ja suu kävi jatkuvalla syötöllä. Hän löysi kentältä aina tanssiparin, ja joskus kahnauksissa sattui pahastikin.
Kivirannasta löytyi niin pelaajana kuin persoonana hurjasti kontrastia. Työteliäs moottoriturpa oli nimittäin mainettaan taitavampi ja ennen kaikkea monipuolisempi pelaaja. Kiviranta rikkoi 20 tehopisteen rajan liigassa kuudesti ja 30 tehopisteen rajan kolmesti. Piste-ennätys runkosarjassa oli 40 tehopistettä kaudella 2010-11. SPV:n ensimmäisellä mestaruuskaudella 2011-12 hän voitti playoffien pistepörssin takomalla 11 peliin 25 tehopistettä. Kaiken kaikkiaan pudotuspelien pistekeskiarvo on koko uran ajalta lähes piste per ottelu.
Lisäksi Kiviranta pelasi roolissa kuin roolissa. Hän oli 2010-luvun alussa jopa yksi joukkueensa pörssikärjistä, mutta raastoi myös paljon puolustavissa rooleissa. Viimeisillä kausillaan joutui jopa taistelemaan kolmoskentän paikasta, mutta jätti jok’ikinen kerta kentälle kaikkensa ja oli valmiina rooliin kuin rooliin missä vaiheessa peliä tahansa. Paljon kertoo sekin, että Kiviranta on urallaan nähty useasti sekä SPV:n ykkösylivoimassa että ykkösalivoimassa. Hän toimi monesti joukkueensa sytyttäjänä. Yksi Suomen mestaruuskin ratkesi pukukoppivilauttelun siivittämänä.
Kiviranta on ärsyttänyt vastustajiaan fyysisellä pelaamisella ja puhuttanut tehostetuilla kaatumisilla. Hän tykkäsi pelin aikana harrastaa ”thrash talkia” vastustajiensa kanssa ja jutteli monesti myös tuomareille. Voin hyvin kuvitella miksi osa lajin seuraajista ei voinut sietää Kivirannan ajoittain rottamaistakin preesensiä kentällä. Sekään ei asiaa auttanut, että Kiviranta usein sopi nopeasti jo kentällä riitapukareidensa kanssa.
Kivirannassa on kuitenkin toinenkin puoli. En väitä tuntevani häntä erityisen hyvin, mutta seuraavat asiat voin sanoa varmuudella omien, sekä yhteisten tuttaviemme kokemusten kautta. Kentän ulkopuolella ”Tuutsi” oli SPV:n ystävällisin ja helposti lähestyttävin hahmo. Kiviranta ei ikinä kääntänyt selkäänsä kenellekään. Hän otti uudet pelaajat avosylin vastaan ja oli ensimmäinen, joka auttoi heitä sopeutumaan Peliveljien pukukoppiin. Kiviranta on aina ollut lojaali SPV:lle seurana, mutta myös pelikavereilleen ja muille ystävilleen.
On tyypillistä, että pitkän uran pelanneen pelaajan lopettaessa entiset joukkuekaverit ja vastustajat kiittelevät, että saivat pelata tämän kanssa tai häntä vastaan. Kivirannan kohdalla useampi entinen SPV-pelaaja on tuonut esille kiitollisuutensa siitä, että on saanut tutustua häneen ja ystävystyä hänen kanssaan. Joukossa on niin kärkipelaajia kuin pienemmässäkin roolissa olleita pelureita, SPV:n ulkopuolelta ryhmään liittyneitä ja ikänsä hänen kanssaan kenttiä kiertäneitä. Kiviranta on kerännyt näissä päivityksissä kehuja muun muassa hyvänä ihmistuntijana. Tämä kertoo Tuutsista paljon.
Tuutsille peli oli peliä. Hän antoi intensiteetin viedä ja välillä läikkyä reippaastikin yli, mutta pelin jälkeen oltiin aina ystäviä. Suhtautumisesta pelaamiseen kertoo sekin, että aikanaan häntä haastatellessani hän yllättyi aidosti pelaamiensa pelien määrästä. Hän ei niin ikään osannut ottaa paineita kotikaupungissaan Seinäjoella pelattavasta Champions Cupista, koska ei pelannut koskaan vain voittamisen takia. Kivirantaa ohjasi pelaajana intohimo. Hän oli peluri, joka rakasti joukkueurheilua ja ennen kaikkea joukkueelle pelaamista, eikä hänen luonteensa antanut myöten pelata puolivaloilla. Lopettamispäätöskin pohjautui miehen omien sanojen mukaan siihen, ettei kroppa kestänyt enää täysillä vetämistä.
Vuosina 2001-2019 Kiviranta puki päälleen SPV:n punanutun ensin kolmen kauden ajan Divarissa ja sen jälkeen 15 kauden ajan Salibandyliigassa. Kaikki sarja- ja cup-kilpailut yhteen laskettuna reippaasti yli 550 virallista ottelua ja pitkälti päälle 450 tehopistettä saman seuran paidassa. Kaikkiaan kolme Suomen mestaruutta, yksi hopea ja neljä pronssia. Maajoukkueessakin herra esiintyi 14 kertaa, vaikka arvokisoihin saakka ei lopulta riittänytkään. Saavutukset ovat joka tapauksessa äärimmäisen komeat.
Ne ovat kuitenkin pientä sen rinnalla, millainen persoona jätti SPV:n, sen pukukopin ja salibandyn liigakentät. Tämä on oodi ennen kaikkea Tuukka Kivirannalle, mutta myös sille pelaamisen palolle, jota hän näytti hyvässä ja pahassa ja jota tartutti lajiyhteisöön ympärillään. Olkoon tulevaisuus Tuutsille yhtä hyvä kuin hän tapasi olla pelikavereilleen.