Pääkirjoitus: Salibandyn tulisi hyödyntää pelillistämisen mahdollisuuksia paremmin

Tämäkin tuuletus olisi voinut tuoda jonkun laariin manageripelin pisteitä. Kuva: Juhani Järvenpää

Tämäkin tuuletus olisi voinut tuoda jonkun laariin manageripelin pisteitä. Kuva: Juhani Järvenpää

Aina aika ajoin nostamme Toni Lötjösen kanssa KalloCastissa esille legendaarisen MERinnebandy-salibandypelin. PC:llä pelattava yksinkertainen salibandypeli on tänä vuonna jo 24 vuotta vanha.

Vuoden 2010 MM-kisojen aikaan julkaistiin suomalainen PC-peli Floorball League, jonka kehityksessä olivat mukana myös Suomen Salibandyliitto ja IFF. En ole kyseistä peliä koskaan pelannut, mutta MERinnebandy on tuttu. Floorball Leaguesta voi lukea lisää täältä.

Artikkelin mukaan salibandypelejä on tosiaan tehty vain kaksi koko lajihistorian aikana, ja vaikka tieto ei välttämättä täysin pidä paikkaansa niin ei se ainakaan kauaksi heitä totuudesta. Varsinaisten pelattavien urheilupelin puuttuminen ei silti ole se isoin ongelma.

Ihmettelen hiukan sitä kuinka heikosti ”pelillistämistä” on osattu ylipäänsä käyttää lajissa. Lähimmäksi pääsee IFF:n applikaatio, jossa jokainen käyttäjä voi arvailla arvoturnausten otteluiden lopputuloksia ja voittajalle annetaan palkinnoksi maila. Tämä on ihan mukava lisä otteluiden seurantaan.

Lajille sopivin lisä olisi jonkin sortin manageripeli esimerkiksi jääkiekon Liigapörssin ja jalkapallon Fantasy Premier Leaguen tapaan. Salibandylla oli vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä oma liigapörssi ja lähes 10 vuotta sitten (2012-13) oli tarjolla Säbäpörssi-niminen peli, joka eli yhden kauden ajan, ja ainakin vaikutti saavuttavan kiinnostusta seuraajien parissa. Keväällä 2015 lanseerattu ”Veikkausmestari” on mennyt ainakin itseltäni hiukan ohi.

On luonnollisesti hyviä syitä miksi manageripelien pyörittäminen salibandyssa ei ole helpointa mahdollista puuhaa. Mieleen tulee ainakin epämääräiset joukkueiden kokoonpanot, ja niiden julkaiseminen pelipäivinä. Tilastointi ja sen vastaavuus ottelutapahtumiin on herättänyt keskustelua viime päivinä. Ylipäänsä tämänkaltainen peli vaatisi parannusta tilastoinnin osalta. Sitten on tietysti sekin, että riittäisikö kiinnostusta riittävän laajalti?

Tällaisen pelin lanseerauksesta olen pohtinut ja tuonut asian esillekin joskus, kun on keskusteltu Pääkallo.fi:n tulevaisuudesta. On kuitenkin selvää, että tällaisen pelin järkevä ja kunnollinen pyörittäminen vaatii isomman organisaation, joten yksittäiselle toimijalle sabluuna vaikuttaa liian haastavalta. Kiinnostuneet tahot voivat toki olla yhteydessä asian tiimoilta.

Manageripeli on vain yksi vaihtoehto, mutta viikoittainen seuranta toisi mukavasti lisävärinää lajin pariin, kuten Liigapörssi on tehnyt jääkiekossa. Tulevaisuus näyttää saako tämänkaltainen tai muunlainen pelillistäminen tuulta siipiensä alle, kun lajia yritetään brändätä ulkomaisille markkinoille.