Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Ulos kuoresta, erotuomarit!

28.01.
2020
Pääkirjoitus

Erotuomarien ei ole syytä piiloutua salibandykeskustelussa. Kuva: Juhani Järvenpää

Useammassa kohdassa eteen on tullut näkemys, jossa erotuomareita pidetään jollakin lailla salibandymaailman ulkopuolisena, vaikeasti lähestyttävänä joukkona. Esille on tullut myös joidenkin erotuomareiden huonot kommunikaatiotaidot ja puutteellinen kyky käydä keskustelua joukkueiden kanssa.

 Oma seikkansa on se, että kun salibandykentillä sattuu jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, mikä liittyy erotuomareiden ratkaisuihin tai sääntöihin, some kuohahtaa ja #tuomarifarssi-tunniste on kaivettu esiin alta aikayksikön, mutta keskustelusta puuttuu kokonaan erotuomarisektorin näkemys. Pahimmillaan se johtaa todella vääristyneeseen keskusteluun tilanteista, joilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi lajin sääntökirjan kanssa.

Rikkinäistä puhelinta ei pysty korjaamaan koskaan täysin kokonaan, mutta uskon vilpittömästi, että faktat ja halu saada asioihin selkoa vielä nykypäivänäkin kiinnostaa myös salibandyihmisiä. Ehkä ”virallisen” näkemyksen saaminen kuulostaa vähän kekkoslandian meiningiltä – eikä kaikkiin tilanteisiin sellaista voi edes olla saatavissa, kun kysymys on usein myös näkemyksestä -, mutta jonkinlainen keskitetty viestintä erotuomarisektorilta olisi monessa tilanteessa tarpeen.

Erotuomarit ovat yksi rooli muiden joukossa, eikä sitä ole tarve glorifioida tai mystifioida. Samaan aikaan se on ryhmä, jonka myös soisi osallistuvan aktiivisesti salibandysta käytävään keskusteluun, semminkin itseään koskevaan. Se on osa 2020-luvun maailmaa.

Rohkaisevia esimerkkejäkin on. Juniorisalibandyyn keskittyvässä Pääkallon Profeetat-podcastissa vieraili viime viikolla pitkän linjan erotuomari Juha Knutsson, jonka puheenvuoro antaa varmasti vastauksia moniin erotuomaritoimintaa koskeviin peruskysymyksiin.

Koripalloliiton erotuomariyksikkö on tehnyt hiljattain hienon esille tulon julkaisemalla viikottaista Korisliiga Tough Calls  -videosarjaa. Yksikkö kertoo analysoivansa viikoittain Korisliigan ottelut ja julkaisevansa niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelevansa päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Sisäpalloilulajisisar näyttää tässä oivaa esimerkkiä. Salibandykin on laji, jossa tapahtuu paljon eivätkä kaikki sääntöpykälät saati niiden tulkinnat ole suinkaan yleisön tiedossa – eivät aina edes pelaavien joukkueiden. Siinä mielessä asioiden avaamisen merkitys korostuu.

Se ei aina vaadi edes niitä paljon puhuttuja resursseja, vaan pelkästään jo avoin asenne ja kyky keskustella pelihalleilla riittää. Kehittävän keskustelun aikaansaaminen edellyttää tietysti samanlaista kykyä myös pelaajilta, valmentajilta ja muilta joukkueiden edustajilta.

Kun lukee eri vuosilta Salibandyliigasta kauden parhaiden erotuomariparien palkitsemisperusteita, lähestulkoon järjestään niissä nousee esille toimiva yhteistyö ja keskusteluyhteys pelaajien ja joukkueiden kanssa.

Salibandykin haluaa päästä näkyvästi esille mediassa, mutta samaan aikaan esimerkiksi julkisten perusteluiden saaminen liigaotteluissa tapahtuville erotuomareiden ratkaisuille on kiven takana.

Jalkapallon Veikkausliigassa erotuomarit tulevat tarvittaessa lehdistötilaisuuteen kertomaan otteluissa tapahtuvista poikkeuksellisista tilanteista. Tämä on ollut toimiva ratkaisu ja selventänyt usein toimittajille tilanteita, joista he ovat voineet kertoa jutuissaan yleisölle. Tuntuu, että salibandyssa pelätään tämän kaltaista toimintamallia, vaikka lausunnot tuoreeltaan voisivat pelastaa monelta väärinkäsitykseltä ja avata myös katsojien silmiä.

Tule ulos kuoresta, erotuomarisektori! Se olisi koko lajin etu – ja ennen kaikkea erotuomarien.

PS. Nostetaan tähän katsomisvinkkinä myös kaksiosainen minisarja Ref, you suck, jonka kanadalainen TSN-urheilukanava julkaisi Youtube-kanavallaan. Sen 10-minuuttiset jaksot avaavat osaltaan aihetta, vaikka hieman salibandyhalleja isommilla areenoilla liikutaankin.

Iiro-Pekka Airola
Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola