Viikon top 5: Miesten Salibandyliigan parhaat 2000-luvulla syntyneet nuoret taiturit

Tiikereiden 19-vuotias Joakim Lund on yksi liigan nuorisotähdistä. Kuva: Juhani Järvenpää

Tiikereiden 19-vuotias Joakim Lund on yksi liigan nuorisotähdistä. Kuva: Juhani Järvenpää

Niin sanottu Z-sukupolvi rynnii parrasvaloihin myös salibandykentillä. Tämän viikon top5-listauksessa niputettiin miesten liigan parhaat 2000-luvulla syntyneet pelaajat. Listauksessa ei painotettu niinkään potentiaalia, vaan kentällä esitettyjä otteita.

5. Riku Hakanen, SPV (2001)

Vaasalaislähtöinen Hakanen rynni parrasvaloihin viime keväänä. B-junioreissa hirmutehoja takonut laituri nousi ensin SPV:n liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon ja lopulta nuorten kisajoukkueeseen ilman ainuttakaan aiempaa maaottelua. Tällä kaudella oikea käsi alhaalla ampuva Hakanen, 18, on kärsinyt pienistä vaivoista, mutta tulosta on syntynyt silti kiitettävästi. SPV-hyökkääjä on summannut kymmeneen otteluun tehot 9+4=13. Tietyllä tapaa Hakasta voisi kuvailla hieman epätyypilliseksi Peliveljeksi. Tarkasti ampuva nuorukainen on parhaimmillaan kentän viimeisellä kolmanneksella.

4. Kaapo Siekkinen, Happee (2000)

Happee-kasvatti haisteli liigavauhtia pelattuaan kourallisen pelejä jo viime kaudella, mutta on lyönyt läpi tällä sesongilla. Siekkinen, 19, on löytänyt hyvän yhteyden Juha Rautiaisen ja Lassi Kotovaaran kanssa Happeen kakkosvitjassa. Sentterinä parhaiten viihtyvä Siekkinen on summannut 14 (9+5) pistettä. Nuoreksi pelaajaksi Siekkinen pelaa varsin kypsästi. Juniori-ikäisille pelaajille tyypillisiä pakotettuja ratkaisuja tai höntyilyä ei juurikaan näy.

3. Jere Mattila, Nokian KrP (2000)

Vain 16-vuotiaana kaudella 2016-17 liigassa debytoinut Mattila, nykyään 19, on noussut KrP:n runkopuolustajaksi. Tasapainoinen pakki on nostanut tällä kaudella profiiliaan myös ylöspäin pelaamisessa. Mattila tekee hyviä taustanousuja ja uskaltaa tehdä rohkeitakin ratkaisuja pallon kanssa. Myös kamppailupelaaminen on kehittynyt. Näätien oma kasvatti on hyvää vauhtia matkalla kohti liigan puolustajaeliittiä.

2. Oliver Sillanpää, ÅIF (2002)

Liigan nuorimpiin pelaajiin lukeutuva Sillanpää tiedettiin poikkeuksellisen lahjakkaaksi pelurin aluksi, mutta 17-vuotias ÅIF-kasvatti on silti yllättänyt. Sillanpää johtaa sipoolaisten sisäistä pistepörssiä ylivoimaisesti summattuaan tehot 18+9=27. Pistepotti oikeuttaa tällä hetkellä koko sarjan pistetilaston 17. sijaan. Pinnojen lisäksi nuorukaisen taktinen kypsyys on vakuuttanut. ÅIF:n inhorealistinen pelitapa vaatii pelikuria ja kärsivällisyyttä, ja sitä Sillanpäältä on nähty.

1. Joakim Lund, Tiikerit (2001)

Viime kauden Divarin maalikuningas on jatkanut vahvoja otteita kirkkaissa valoissa. Tiikereiden syömähammas on nakuttanut 18 peliin tehot 17+13=30. Lund, 18, on koko sarjan pistepörssissä sijalla 15. Tarkasti ampuva tiikerihyökkääjä on sopeutunut vaivattomasti kovempaan tempoon. Sähäkästi kääntyvä ja taitavasti palloa käsittelevä Lund on osoittanut olevansa vaikeasti puolustettava laituri. Matkalla liigan kiintotähdeksi.