Euroopan MM-karsinnat pelattiin viikonloppuna – Viro jäi ilman kisapaikkaa

Ukraina ja Iso-Britannia kohtasivat karsintojen Tanskan lohkossa. Kuva: IFF

Ukraina ja Iso-Britannia kohtasivat karsintojen Tanskan lohkossa. Kuva: IFF

Salibandyn MM-kisat pelataan joulukuussa 2020 Helsingissä. Kisoihin karsittiin viime viikolla Tanskassa, Slovakiassa ja Latviassa.

Kahdeksan maan lohkot oli jaettu kahteen osaan. Ensiksi pelattiin kierros lohkojen sisällä ja sen jälkeen sijoitusottelu määritti paikan lohkon sisällä. Kaikista lohkoista kisoihin eteni kolme maata.

Tanskan lohkon selkeä ykkönen oli Ruotsi. Muita lohkosta kisoihin edenneitä maita olivat Tanska ja Puola. Ykköslohkon yllätys oli se, että Viro jäi kisojen ulkopuolelle.

Kakkoslohkossa ykkönen oli Sveitsi, jota seurasivat Slovakia ja Norja. Norsunluurannikko osallistui ensimmäisenä Afrikan maana karsintalohkoon, mutta tulokset mitätöitiin lopulta väärien pelaajatietojen vuoksi.

Kolmannesta lohkosta kisoihin eteni eturintamassa Tshekki, joka sai seuraa Latviasta ja Saksasta. Suomen lisäksi kisapaikan ennen viime viikkoa olivat jo varmistaneet USA ja Kanada. Aasian neljä viimeistä osallistujamaata ratkotaan maaliskuussa.