Kainulainen, Nordman ja Ahola valittiin pääsarjojen tammikuun pelaajiksi

Rasmus Kainulainen valittiin tammikuun parhaaksi pelaajaksi miesten liigassa. Kuva: Juha Käenmäki

Rasmus Kainulainen valittiin tammikuun parhaaksi pelaajaksi miesten liigassa. Kuva: Juha Käenmäki

Salibandyn kuukauden pelaajaksi valittiin tammikuussa Salibandyliigassa Oilersin Rasmus Kainulainen, naisten Salibandyliigassa EräViikinkien Taru Nordman ja Divarissa Karhujen Juuso Ahola. Kaikki kolme pelaavat hyökkääjinä.

Rasmus Kainulainen, 23, oli johtavassa roolissa, kun Oilers voitti tammikuussa viisi kuudesta ottelustaan ja rynnisti liigan kakkospaikalle. Parhaillaan Öljymiehet porskuttavat kuuden pelin voittoputkessa, kun joukkueella on runkosarjaa pelaamatta viisi ottelua. Rasmus Kainulainen on Oilersin pisteykkönen tehtyään tähänastisissa 21 ottelussaan 18 maalia ja syötettyään 44- Plusmiinustilastossa lukema on mainio +20.

Hollolalaisen HU-46:n kasvatti Rasmus Kainulainen pelasi ensimmäiset kolme liigakauttaan LASB:ssa, josta siirtyi täksi kaudeksi Oilersiin.

Taru Nordman, 19, oli EräViikinkien johtohahmo, kun joukkue venytti tammikuussa voittoputkensa viiteen ennen kotitappiota Kooveelle. Samalla EräViikingit nousi tasolohko NLA:n kakkospaikalle mestari SB-Pron kantaan. Taru Nordman on EräViikinkien pistepörssin kärjessä 19 kierroksen tehoillaan 22+19. Plusmiinustilastossa kimmeltää erotus +31.

Naisten Salibandyliigassa jo 14-vuotiaana aloittanut Taru Nordman pelasi ensimmäiset kolme naisten pääsarjakauttaan M-Teamissa, josta siirtyi 2017 EräViikinkien riveihin.

Juuso Ahola, 17 on ollut johtavia pelaajia, kun kauden vaisusti aloittanut Karhut on noussut taistelemaan Divarin pudotuspelipaikasta. Tammikuussa Karhut voitti kuudesta ottelustaan kolme, ja helmikuun aloittaneiden kahden voittopelin myötä porilaiset ovat voittaneet viimeisimmistä kahdeksasta ottelustaan viisi. Juuso Ahola on Karhujen tämän kauden toiseksi paras pistemies tehtyään pelaamissaan 17 ottelussa 23 maalia ja syötettyään 17. Ahola pelaa ensimmäistä kauttaan Karhunen miesten edustuksessa. Viime viikonlopun hän viiletti Suomen U19-maajoukkueen riveissä Sveitsin voitokkaassa kolmen maan turnauksessa.

Miesten ja naisten Salibandyliigojen kuukauden pelaajien valinnoista vastaavat maajoukkuevalmentajat. Divarin kuukauden pelaaja valitaan sarjan valmentajien äänestyksellä.

Teksti: Salibandyliitto