Mirja Hietamäki loisti, kun SB-Pro käänsi karmean alun voitoksi: ”Lähdettiin uudelleen pelaamaan ottelua”

Mirja Hietamäki nousi naisten cup-finaalin sankariksi. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Mirja Hietamäki nousi naisten cup-finaalin sankariksi. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

SB-Pro kaatoi PSS:n lauantaina naisten Suomen Cupin finaalissa maalein 4-3 ja juhlii Suomen Cupin voitto. Nurmijärveläisten sankari oli kolmesti maalannut Mirja Hietamäki.

Ottelun alku oli erittäin vaikea Pron kannalta. Fanny Holmberg osui kerran ja Ella Holmberg kahdesti siten, että PSS johti 3-0 ja viiden minuutin jälkeen. Siinä vaiheessa SB-Pron valmennus reagoi ja käytti aikalisän.

– Puhuttiin aikalisän aikana, että menneeseen ei voida enää vaikuttaa ja lähdettiin uudelleen pelaamaan ottelua eteenpäin. Sitä samaa viestiä terävöitettiiin ja tarkennettiin vielä lisää erätauolla, Hietamäki kertoi pelin jälkeen Pääkallo.fi:lle.

Pro kavensi ensimmäisen erän lopussa ja toisessa erässä joukkue tuli aivan erilaisella otteella kentälle. Pro maalasi kolmesti ja piti johtonsa aivan loppuun saakka. Hietamäen mukaan varsinkin prässipeliä terävöitettiin toiseen erään, mikä näkyi myös PSS:n pallollisen pelin heikkenemisenä.

– Muutimme hiukan karvausta ja petrattiin sillä saralla. Sovittiin vähän enemmän asioita sen suhteen. Sen lisäksi uskallettiin pelata meidän omaa peliä.

Hietamäki kuittasi hattutemppunsa vaatimattomasti todeten, että ”hyvistä paikoista on helppo laittaa palloa sisään”. Finaalin erikoisuus piili siinä, että Suomen Cupin voitto ratkottiin historian ensimmäistä kertaa Tallinnassa.

– Ihan hyvä fiilis jäi. Aina hauska lähteä porukan kanssa reissuun.

Vaikka peli pelattiin ulkomailla niin naisten finaalissa oli hyvä tunnelma katsomossa ja paikalla oli yli 800 katsojaa. Molemmilta joukkueilta löytyi omat fanijoukot.

– Se on ihan hienoa kyllä, kun fanit lähtee mukaan.

Ja taisi kannustus sytyttää kentällä?

– Sytytti, sytytti, Hietamäki vakuutti.

Hallitsevan Suomen mestarin Champions Cup meni penkin alle, mutta joukkue johtaa naisten liigan runkosarjaa ja sai nyt palkintokaappiinsa cupin voittopokaalin.

– Antaa uskoa kevääseen, kun voittaa tällaisia pelejä. Se on hyvä merkki. Mitä enemmän voittaa pelejä kauden aikana niin sen parempihan se on, Hietamäki pohti cupin voiton merkitystä.