Divarit

Mistä tulee 25-vuotiaan seuran nimi? Syy on lukion fysiikan tunnin

25.02.
2020
Divarit

Nibacos pelasi Suomen cupin pikkufinaalissa vuonna 2017, mutta jäi silloin hopealle. Arkistokuva: salibandy.fi

Kokkolalainen salibandyseura Nibacos perustettiin neljännesvuosisata sitten. Nimi napattiin oppikirjasta.

Sanomalehti Keskipohjanmaan jutussa selviää, että 1990-luvun puolivälissä yöturnausjoukkueelleen nimeä etsineet lukiolaispojat päätyivät ristimään salibandyjenginsä fysiikan kaavan mukaan.

Kaavaa M=NIBAcos alfa käytetään sähkökäämin kierrosten lukumäärän laskemiseen. Tästä poimittiin nimeksi sopiva osa: Nibacos.

Lukiotunnin läpänheitosta toiminta on 25 vuodessa paisunut parinkymmenen joukkueen ja noin 600 jäsenen salibandyseuraksi.

Nibacoksen 25-vuotisjuhlaottelu pelattiin perjantaina Pohjanmaan 2. divisioonassa, kun kokkolalaiset isännöivät Himangan Palloa. Yli 500 katsojaa näki, kun Nibacos voitti 7-6 rankkarikisan jälkeen.

Nibacos on pelannut seuran historiassa kahden kauden ajan miesten Divarissa.

– Suomi-sarja on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen. Se on sopiva väliporras ja tarjoaa lisää kovia pelejä. Samalla se madaltaa porrasta nousta Divariin. Mekin olemme viime kausina huomanneet, että nousu kakosdivarista on todella vaikeaa ja pitkän polun päässä, seuran perustajajäseniin kuuluva nykyinen päävalmentaja Toni Paloaho sanoi Keskipohjanmaa-lehdelle.

Iiro-Pekka Airola
Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola