Liigat

Salibandyliiton hallitus: Kättelyt lopetetaan toistaiseksi

28.02.
2020
Liigat

Kuva: Anssi Koskinen

Salibandyliiton hallitus päätti lopettaa pelien yhteydessä tapahtuvat kättelyt maailmalla leviävän koronaviruksen takia.

– Joukkueiden edustajat ja erotuomarit vapautetaan toistaiseksi kättelystä ottelutapahtumien yhteydessä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, eilen kokoustanut liiton hallitus päätti.

Päätös ei ole ensimmäinen laatuaan. Syksyllä 2009 kättelyt lopetettiin tuolloin pandemiaksi levinneen sikainfluenssan johdosta. Varotoimenpiteenä määrätty kättelykielto kumottiin tammikuussa 2010.

Kiinasta, Hubein maakunnasta alkunsa saaneen koronaviruksen johdosta IFF peruutti Aasian MM-karsinnat. Ne oli määrä järjestää Bangkokissa maaliskuun alussa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan äkillisen hengitystieinfektion aiheuttavia koronavirustapauksia on todettu maailmalla vajaat 84 000, joista valtaosa Kiinassa. Kuolleita on vajaa 3000, joista 94 prosenttia kiinalaisia. Euroopassa taruntoja on havaittu 850 kappaletta. Niistä kaksi on todettu Suomessa.

Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira