SPV haluaa punaiset paidat takaisin: ”Nyt vain ihmiset luovuttamaan vielä paremmalla tahdilla verta”

SPV:n paitojen väri oli melko valkoinen vielä helmikuun alussa. Kuva: Juha Käenmäki

SPV:n paitojen väri oli melko valkoinen vielä helmikuun alussa. Kuva: Juha Käenmäki

Miesten Salibandyliigaa seurannut taho on saattanut jo huomata, että miesten Salibandyliigan SPV:n kotipaitojen värissä on ollut jotain erikoista tällä kaudella.

Perinteisen punaisen värin on korjannut valkoinen pelipaita, joka värjäytyy pikku hiljaa takaisin punaiseksi. Kyseessä on #Elämänvirtaa-kampanja, jossa SPV pyrkii saamaan liikkeelle 3000 verenluovuttajaa SPR:n veripalvelutoimistossa helmikuun loppuun mennessä. Tietoisuutta lisätään erityisesti Seinäjoen alueella.

– Kampanjasta saatujen viikko sitten saatujen lukujen mukaan olemme kutakuinkin siinä vauhdissa, että tavoite 3000 luovuttajaa saataisiin kasaan, SPV:n miesten päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tommy Koponen kertoi kampanjan tilanteesta.

SPV:n osalta kampanja ei ole rajoittunut pelkästään pelipaitojen väriin.

– Kampanja on sisältänyt paljon oheiskampanjointia. Sen tueksi on tehty videoita, joita on jaettu somessa ja myös lehti-ilmoituksia. Kampanja muun muassa alkoi sanomalehti Ilkan koko etukannen kokoisella ilmoituksella. Lisäksi olemme lähestyneet myös kumppaniyrityksiämme haastamalla heitä työntekijöineen mukaan. Ja olemme tietysti SPV:n sisällä herätelleet ihmisiä tähän, itsekin kävin nyt ekaa kertaa luovuttamassa verta. Ja olen menossa vielä pian uudelleen, Koponen avasi.

Pelipaidan väri on muuttunut pikku hiljaa sen mukaan miten kampanja on edennyt. Tuorein päivitys nähdään viikonlopun ottelussa.

– Paidan punainen väri kasvaa luovutusten mukaisesti alhaalta ylöspäin. Sitä on nyt päiivtetty jo kahteen kertaan ja kolmas päivitys on tulossa jo lauantain peliin. Siinä punaista väriä on jo kainaloihin asti.

Punaista pelipaitaa kaipaillaan jo, ja sen suhteen pallo on erityisesti luovuttajilla.

– Paidan väristä ei suoranaisesti ole tullut niinkään kysymyksiä, mutta somessa on tullut jonkin verran kommenttia, kun hävisimme pelejä, että nyt äkkiä punaiset paidat takaisin. Olemme täysin samaa mieltä – eli nyt vain ihmiset luovuttamaan vielä paremmalla tahdilla verta, niin saadaan koko paita punaiseksi jälleen, Koponen hoputti.

Kampanja-aikana 29.12.2019–29.2.2020 verenluovuttajien toivotaan käyvän joko Seinäjoen veripalvelutoimistossa tai missä tahansa verenluovutuspaikassa. Kaikki luovutuspaikat löytyvät Veripalvelun sivulta www.veripalvelu.fi. Luovutus kirjautuu oikein, kun kampanjatunnus #Elämänvirtaa mainitaan verta luovuttaessa.