Lampinen jättää Salibandyliiton kesäkuussa – ”Uudistuksia on toki jatkettava”

Kari Lampisen pesti Salibandyliitossa päättyy. Kuva: Mika Hilska

Kari Lampisen pesti Salibandyliitossa päättyy. Kuva: Mika Hilska

Salibandyliitto uutisoi maanantaina, että toiminnanjohtaja Kari Lampisen, 58, pesti päättyy kesäkuussa. Lampinen aloitti tehtävässään elokuussa 2015.

Lähtöpäätöksen teki Lampinen itse.

– Tulin Salibandyliittoon vajaat viisi vuotta sitten ja sain silloiselta puheenjohtajalta selkeän toimeksiannon uudistaa toimintaa ja toimintakulttuuria.

– Tämä on ollut antoisaa aikaa ja aika on kulunut nopeasti, mutta muutosjohtajan työssä on ollut myös omat haasteensa. Olemme saaneet paljon aikaiseksi, mutta toimintaympäristön muuttuessa uudistuksia on toki jatkettava, Lampinen kertoi uutisessa.

Lampisen mukaan lajin strategiapäivityksen aikana on sopiva väli poistua estradilta. Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen kertoi, että Lampinen on toteuttanut hienosti viisi vuotta sitten tehtyä strategiaa.

– Kari nauttii hallituksen luottamusta. Olemme hänen tuloksiinsa tyytyväisiä. Liiton talous ja asetetut tavoitteet on pääosin saavutettu. Hän on johtanut Salibandyliittoa määrätietoisesti ja strategian mukaisesti, Kauppinen sanoitti.

Lue lisää liiton uutisesta