Länsiväylä: Perjantain Espoon derby on peruttu

Kuvituskuva: Jarmo Koskela

Kuvituskuva: Jarmo Koskela

Sanomalehti Länsiväylä kertoi torstaina, että Salibandyliigan neljäs puolivälieräpeli Esport Oilersin ja Westend Indiansin välillä on peruttu.

Artikkelissa Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen vahvisti tiedon. Neljäs derbyottelu piti pelata perjantaina Metro Arenalla klo 19 alkaen. Kaikissa kolmessa ensimmäisessä ottelussa oli paikan päällä noin tuhat katsojaa. Indians johtaa sarjaa 2-1.

Aiemmin torstaina Suomen hallitus linjasi, että yli 500 henkilön yleisötapahtumia ei tulisi järjestää toukokuun loppuun asti.

Kuopiolainen salibandyseura Welhot tiedotti seuraavaa kotisivuillaan:

”Johtuen koronavirusepidemian laajentumisesta, ja hallituksen antamista suosituksista koronavirustartunnan leviämisen hillitsemiseksi, seuramme hallitus on päättänyt seuraavaa:

1.) Seuran harjoitustoiminta keskeytetään toistaiseksi
2.) Sunnuntaille 15.3. suunniteltu Junnuliiga perutaan

Seuraamme viranomaisilta sekä Salibandyliitolta tulevaa ohjeistusta, ja tiedotamme tarvittavista jatkotoimenpiteistä.”

Salibandyliitto tiedotti aiemmin torstaina, että sen varautumisryhmä kokoontuu klo 15. Sen jälkeen kerrottiin, että Salibandyliiton hallituksen päätöstä kilpailutoiminnan jatkamisesta pitää odotella iltaan asti.

Tällä hetkellä salibandy.fi-sivusto näyttäisi olevan epäkunnossa.

Pääkallo.fi seuraa tapahtumia salibandyn osalta.