Pääkalloennakko: Huippuyksilöt eivät pelasta – Näätä hukkuu taas hunajaan

Laittaako TPS nokialaiset kontalleen viime kauden tapaan? Kuva: Esa Takalo

Laittaako TPS nokialaiset kontalleen viime kauden tapaan? Kuva: Esa Takalo

Vuoden takainen hopeajoukkue TPS (5.) tipahti odotetusti Nokian KrP:n (4.) syliin. Viime kevään puolivälieräuusinta on samalla ainoa sarja, jossa kotiedun omaava joukkue lähtee liikkeelle altavastaajana.

Lähtökohdat:
Näätälauma paransi viime kaudesta selkeästi, 12 pistettä ja neljä pykälää, mutta joukkueesta jäi silti hieman sekava kuva. Jarmo Härmä pyöritti ketjulottoa ahkerasti. Esimerkiksi alkukaudesta liekehtinyt Johansson-Liponen-Rantala pysyi yhdessä Liposen marraskuussa saamaan pelikieltoon asti, mutta ei pelannut sen jälkeen kertaakaan yhdessä.

Viime kauteen verrattuna Nokia paransi etenkin omassa päässä. Se päästi peräti 44 maalia viime kautta vähemmän. Hyökkäyksessä tiputusta tuli yhdeksän maalia. Aiemmin hurlumhei-joukkueena tunnettu Näätälauma onkin saanut otteisiinsa kaivattu kontrollia. Toisinaan peli virtailee voimakkaasti, mutta pahin kouhotus on jäänyt.

KrP:n käyrä runkosarjan osalta oli kuitenkin laskeva. Vielä vuodenvaihteen tienoilla se näytti vahvimmalta kandidaatilta kakkossijalle. Helmikuun viidestä ottelustaan nokialaiset voittivat vain kaksi. Yhden kolmesta tappiostaan se koki juuri TPS:lle, vaikka johti ottelua kahden erän jälkeen lukemin 5–1. Tuossa ottelussa Näädät olivat pitkälti ottavana osapuolena.

Jos Raholassa pyrittiin tiivistämään peräpäätä, haettiin Turussa uusia virikkeitä kentän toisessa päässä. Siinä TPS myös onnistui, sillä se teki kolmanneksi eniten maaleja runkosarjassa, 179 kappaletta, mikä oli tasan sama lukema kuin KrP:lla. Omissa kolisi toiseksi vähiten. TPS kaunisteli lukemiaan muutamissa murskajaisissa, mutta sen maaliero top8-joukkueita vastaan kääntyi muutaman maalin plussalle. Nokialla se painui pakkaselle.

Turkulaisten runkosarja oli nousujohteinen. Etenkin alkukaudesta TPS hävisi useita pienten marginaalien pelejä. Osittain marginaalien kääntymiseen vaikutti päävalmentaja Janne Kainulaisen löytämät kentälliset. Alkukaudesta ne olivat toisinaan hakusessa muutaman kärkipelaajan loukkaantumisten johdosta.

Taktisessa mielessä sarjaa määrittää pitkälti Nokian pelaaminen. Vaikka TPS:n hyökkääminen on monipuolistunut, nojaa joukkue edelleen vahvaan viisikkopuolustamiseen. Kuten hyökkäyksen ykköstähti Miko Kailiala jo viime kaudella totesi: TPS on duunarijoukkue.

Nokialta löytyy enemmän pallollista taitoa, mutta fyysisyydessä vaaka kallistuu Tepsille. KrP on yllätyksellisempi, TPS taktisesti kypsempi. Vaikka Nokia on saanut peliinsä kaivattua kontrollia, haluaa se takuulla saada pelin virtaamaan. Verkkaisemmassa tempossa TPS taas on vahvoilla.

Joukkueiden vahvasti erilaisten profiilien myötä myös tuomarilinja saattaa näytellä jonkinlaista roolia. Sallivampi linja palvelee Tepsiä, tiukempi Näätiä. Myös erikoistilanteiden rooli voi nousta suureksi. Nokian ylivoima (66%) on sarjan paras, mutta sen pitäisi tylsyttää liigan toiseksi paras alivoima (70,6%). Toisin päin luvut taas menevät vahvasti eri suuntiin. Nokia tappaa hieman yli puolet alivoimistaan, kun taas TPS hyödyntää omat hetkensä vain alle 40 prosenttisesti.

Knopit:
TPS on ollut Nokialle melkoinen peikko viime vuosina. Viime kaudella TPS paineli välieriin voitoin 4–2. Kymmenestä viimeisestä runkosarjakohtaamisesta peräti kahdeksan on mennyt turkulaisten nimiin. Joukkueiden välisen historian ensimmäinen ottelusarja, keväällä 2014 pelattu playout-sarja päästi KrP:n kesälomille voitoin 2–1.

KrP:n kärki oli TPS:n vastaavaa leveämpi, sillä pistepörssin sijat 3. ja 5. vallanneet Joona Rantala ja Henri Johansson takoivat 65 ja 57 pistettä. TPS:n tehokaksikon muodostivat Mikko Hautaniemi, 46 pistettä, ja Eero Jalo, 41 pinnaa. TPS:n riveistä löytyi kuitenkin kahdeksan yli 20 pistettä latonutta pelaajaa. KrP:n vastaava luku jäi viiteen.

Oman lisämausteensa sarjaan tuo – toivon mukaan – mediapeli. Viime kevään lehdistötilaisuuksissa puukot sinkoilivat kiitettävään tahtiin. Näätä-luotsi Härmä ei ole koskaan pelännyt avata sanaista arkkuaan. Härmä otti hämmennykseen varaslähdön viime viikolla Twitterissä nostamalla tapetille keskustelua herättäneen tilanteen joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. Vili Liponen otti sivuaskeleen maalia kohti rynnistäneen Eero Jalon juoksulinjalle, johon TPS-hyökkääjä reagoi nostamalla mailan poikittain eteensä. Se kolahti Liposta leuan seutuville. Tilanteesta tuomittiin jäähy KrP-pelaajalle, jonka aikana TPS tuli tasoihin. Taiston tauottua KrP-leiri kävi todella lämpöisenä oikeudenjakajien suuntaan.

Viimeiseksi knopiksi voisi nostaa kotihallit, jotka ovat kuin yö ja päivä. Uuden karhea Kupittaa on sarjan parhaita ellei paras pelipaikka. Raholan teurastamo tai tuttavallisemmin ”homeluola” taas on sarjan ehkäpä kamalin halli. Tietyllä tapaa molemmat paikat tuovat omat etulyöntiasemansa, mutta ehkä isommin Turussa, jossa on nähty keväisin äänekäs faniporukka. Tässä sarjassa oman mausteensa tuo se, että myös KrP:lla on fanitoimintaa, mikä ei lajissa ihan tavallista ole. Mielenkiinnon kohteeksi nouseekin se, viuhahtaako farkkushortsimies tänä vuonna jo puolivälierävaiheessa, ja saadaanko jo puolivälieriin aikaiseksi kilpalaulantaa?

Taistelupari:
Mikko Laakso, Nokian KrP – Mikko Hautaniemi, TPS

Molemmilla on kovat ykköskentät. KrP:n ykkönen – olettaen että sekä Rantala että Johansson pelaavat siinä – on tulivoimaisempi, mutta TPS:n ykkönen on tasapainoisempi. Niinpä katseita kannattaa kääntää etenkin alempien kenttien suuntaan. Mikot Laakso ja Hautaniemi olivat joukkueiden kakkoskenttien syömähampaita ja paukuttelivat runkosarjaan uudet henkilökohtaiset piste-ennätykset. Etenkin yhdeksän vuotta vanhempi Hautaniemi kunnostautui viime keväänä kovana playoff-pelaajana iskettyään mukavat 25 pistettä. Juuri kakkoskenttä oli TPS:n vaarallisin koostumus vuosi sitten puolivälierissä.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
7.12. TPS–KrP 8–4
25.2. KrP–TPS 5–6 ja.

Näin pelataan:
La 07.03.2020 17:00 Nokian KrP–TPS Raholan lk Tampere
Ma 09.03.2020 18:30 TPS–Nokian KrP Kupittaan ph Turku
Ke 11.03.2020 18:30 Nokian KrP–TPS Raholan lk Tampere
Pe 13.03.2020 18:30 TPS–Nokian KrP Kupittaan ph Turku
Su 15.03.2020 17:00 Nokian KrP–TPS Raholan lk Tampere (tarvittaessa)
Ti 17.03.2020 18:30 TPS–Nokian KrP Kupittaan ph Turku (tarvittaessa)
To 19.03.2020 18:30 Nokian KrP–TPS Raholan lk Tampere (tarvittaessa)

Kumpi voittaa?
TPS:n materiaali on laajempi, pelitapa koherentimpi ja vire parempi. Turkulaisten ainoa uhkakuva on nuoren maalivahtikaksikon kevätsulaminen. KrP:n ykköstykkien tehotkaan eivät riitä, kun TPS vyöryttää kolmen omalla tavallaan vahvan kentällisen voimin.

TPS välieriin voitoin 4–2.

Äänestystilanne keskustelufoorumilla julkaisuhetkellä:
Välieriin etenee…
Nokian KrP 24,4%
TPS 75,6%