Ulkomaat

Uusi ympäristö kehitti Krister Savosta: ”Tuli se pieni lisäbuusti, mitä lähdin tietoisesti hakemaan”

30.03.
2020
Ulkomaat

Krister Savonen kertoo viihtyneensä Sveitsissä. Kuva Martin Flousek / IFF

Krister Savonen jatkaa sveitsiläisessä Wiler-Ersigenissä. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli nopea, huippupuolustaja kertoo Pääkallon haastattelussa.

– Viihdyin älyttömän hyvin, muuten en olisi jatkosopparia tehnyt. Sveitsi on hieno maa. Itse tykkään käydä katselemassa paikkoja ja täällä riittää vuoria sun muuta, niin on toiminut pirun hyvin, Savonen vastaa kysyttäessä, miten hän on viihtynyt Sveitsissä.

Vastauksia Savonen tarjoilee puhelimen välityksellä. Toijalasta vastaava maajoukkuepuolustaja on toista viikkoa kotikaranteenissa, johon hän joutui palattuaan Sveitsistä. Takana on muutama lenkki, mutta yleisesti ottaen hän sanoo pyrkineensä ottamaan etäisyyttä salibandysta.

Lisämotivaatio

Pikkupojasta asti Classicia edustanut 25-vuotias Savonen sanoo lähteneensä Sveitsiin etsimään uusia haasteita ja kehittymään sitä kautta.

– Tuli uusi ympäristö ja treenit vaihtui. Siinä tuli se pieni lisäbuusti, mitä lähdin ihan tietoisesti hakemaan.

Savosen tavoitteena oli kehittää etenkin hyökkäyspelaamistaan. Siinä hän kokee menneensä myös eteenpäin. Saman asian voi havaita tilastoista. Runkosarjan 22 otteluun Savonen paukutteli peräti 13 maalia ja 14 syöttöpistettä. Etenkin maalimäärä on selvästi korkeampi, kuin Suomessa pelatuilla kausilla.

– Hirveän montaa maalia ei tullut kolmen metrin takaa, suurin osa tuli räpättyä läheltä. Tarkoitus oli ottaa vähän hyökkäävämpää roolia ja kun vauhtia oli enemmän, niin uskalsi lähteä vähän enemmän nostamaan.

Omaan kauteensa Savonen sanoo olevansa melko tyytyväinen, vaikka lisääkin, että Sveitsin vauhdikkaaseen pelityyliin tottuminen otti aikansa.

– Se oli ihan hauska huomata, että sarja on erilainen ja vauhtia on välillä enemmän kuin järkeä. Hetki meni, että pääsi siihen hommaan mukaan. En kuitenkaan tykkää olla mikään kohnottaja.

Pelityylin ohella myös täysin uudet vastustajat ovat vieneet Savosta eteenpäin. Kun ei tunne vastustajia ja heidän vahvuuksia, niin tilanteita pitää pelata eri lailla, Savonen sanoo.

– Enemmän pitää olla hereillä, kun vastustajia on vaikeampi ennakoida.

Vastustajien lisäksi myös joukkuekaverit ovat vaihtuneet, mikä oli aluksi haastavaa, mutta lopulta todella kehittävää.

– Aiemmat neljä vuotta vedettiin aika pitkälti samalla kentällä: Salin, Salo, Johansson hyökkäyksessä, ja minä ja Lamminen pakissa. Alkuun oli pirun vaikeaa lähteä pelaamaan muiden kanssa, mutta siinä huomasi, että omaan peliin tuli uusia juttuja, kun raamit ei ole niin selkeät ja etenkin se kehittää, kun peliä joutuu pohtimaan eri lailla.

Wilerin joukkuekavereista sahalahtelainen mainitsee Michal Dudovicin, joka hyökkäsi Savosen kentän vasemmassa laidassa. Hän kuvailee nuorta slovakkilaituria ”kotilaismaiseksi”. Dudovickaan ei ole järin taktisesti orientoitunut.

Oikea päätös

Kesken jäänyt kausi jäi luonnollisesti harmittamaan Savosta. Sveitsissä mitaleita ei jaettu, vaan kausi mitätöitiin. Päätös oli tähtipuolustajan mielestä oikea.

– Sen pitääkin mennä tuolla lailla. Turha niitä mitaleita on lähteä jakamaan, kun sitä ei pysty sanomaan, kuka sen olisi lopulta voittanut.

Kauden päättyminen koronavirukseen harmitti Savosta ennen kaikkea siksi, että Wilerin kausi oli nousujohteinen. Mitätöintihetkellä Wiler johti puolivälieräsarjaa Churia vastaan puhtaasti 3–0. Kaikki pelit olivat menneet selvällä erolla runkosarjan voittajalle.

– Koko ajan parannettiin. Nyt puolivälierissä huomasi, että joukkue oli mennyt eteenpäin. Täytyy olla tyytyväinen siihen, mitä kerettiin pelaamaan. Classic voitettiin, cupissa kämmättiin, tuli huono peli huonoon kohtaan, mutta kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen.

Viikon rytmitys on ollut myös erilainen, mihin Savonen on Suomessa tottunut. Wiler harjoittelee arkisin kolmena päivänä viikossa ja pelaa ainoastaan viikonloppuisin. Joukkueharjoituksista vapaina päivinä Savonen, seuran muut suomalaiset Joonas Pylsy ja Tatu Väänänen sekä slovakkihyökkääjä Dudovic treenaavat omatoimisesti. Yleensä porukassa.

Täysammattilaisia Wilerin ulkomaalaiset eivät kuitenkaan ole. Savonen käy töissä mutteritehtaalla. Työ on kuulemma melko lailla ”aivotonta”, mutta ihan mukavaa.

– Laitoin mutteria koneeseen, painoin paria nappia ja otin mutterin pois, Savonen kuvailee työsuoritustaan.

Salibandyn ja töiden ohella hän teki etäopintoja Suomeen. Ohjelma oli niin tiivis, ettei aikaa saksan kielen opiskelulle jäänyt. Englanti taittuu kuulemma nykyään virheettömästi. Tulevalla kaudella suomalaispuolustaja aikoo mennä saksan kielen kurssille.

Vain Classic

Wilerin paidassa Savonen pääsi kohtaamaan entisen seuransa peräti kahteen otteeseen. Ensin harjoitusturnauksessa Latviassa ja myöhemmin Champions Cupin välierässä.

– Olihan ne aika hienoja pelejä, se Latvian peli varsinkin. En ole varmaan koskaan jännittänyt pelejä, mutta siinä oli pieni jännitys päällä ennen peliä, vaikka se oli vaan harkkamatsi. Champions Cupissa oli jo vähän panosta, niin en osannut jännittää enää siinä kohtaa.

– Ei ollut oikeastaan edes erilaista. Tiedossa oli, että Salin on iso ja vahva ja Johanssonilla on hyvä veto, Savonen vastaa kysyttäessä oliko tuttuja kavereita vastaan vääntäminen erilaista kuin aiemmin harjoituskentällä.

Tulevaisuuden suhteen Savonen on vaitonainen. Ensi kausi menee varmuudella käkikellomaassa. Savonen haluaa kuitenkin ottaa kauden kerrallaan. Hän sanoo, ettei osaa miettiä elämää pitkälle tulevaisuuteen. Jos ja kun paluu Suomeen liigaan jossain vaiheessa koittaa, on osoite selvillä.

– Kausi kerrallaan mennään, mutta varmaan jossain kohtaa tulen takaisin Classiciin.

Suomessa ei ole Savosen mukaan muita vaihtoehtoja, maajoukkueen runkopuolustaja täsmentää.

Jaakko Tiira
Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira