Divarit

Keskustelufoorumin kävijämäärä kasvoi 17 % kuukausitasolla – podcasteilla yli 100 000 kuuntelua

28.04.
2020
Divarit

Pääkallon keskustelufoorumi on alati kasvava yhteisö. Kuvituskuva: Esa Takalo

Pääkallo.fi:n keskustelufoorumi avattiin syyskuussa 2018. Avauskauden jälkeen kiinnostus foorumia kohtaan on kasvanut.

Koronavirus päätti urheilukauden ennen aikojaan ja sen vuoksi vertailujakso ei kata täysin koko kautta. Kuitenkin aikavälillä 3.9. 2019 – 13.3. 2020 (kauden päättymispäivä) foorumille kirjoitettiin yli 10 000 viestiä. Edellisen kauden vastaaviin päivämääriin nähden kasvua oli 14 %.

Kävijöiden määrä kasvoi myös selkeästi. Eri kävijöitä oli kuukausitasolla noin 25 000. Tämä määrä kasvoi noin 17 %. Sen lisäksi käyntikertojen määrä kasvoi kaiken kaikkiaan 14 %. Tuolla aikavälillä rekisteröityi yhteensä lähes 500 uutta käyttäjää. Foorumilla on nyt 2090 rekisteröitynyttä käyttäjää.

– Avauskausi foorumin suhteen oli pieni pettymys ja otan siitä paljon omaan piikkiini. En suunnannut uuteen tuotteeseen tarpeeksi fokusta, eikä foorumia saatu vielä silloin myytyä salibandy-yleisölle tarpeeksi hyvin.

– Kaudelle 2019-20 sivustolle tehtiin sisällöllisiä linjamuutoksia ja niissä pidettiin silmällä myös juuri foorumin kehittämistä. Tällä kaudella salibandyväki on ottanut foorumin huomattavasti paremmin omakseen ja se on erittäin positiivinen asia, Siltanen ruotii ja kiittää kommentoijia.

Ja jatkaa:

– Uskomme että ensi kaudella kun toivottavasti keskialoitukseen kyyristytään, räjähtää keskustelukin uudelle tasolle. Lisääntynyt keskustelu ja jatkuvasti kasvava käyttäjien määrä ruokkii entisestään vain lisää keskustelua. Tähtäämme ensi kaudella vielä suurempiin kasvulukuihin ja uskomme ne olevan saavutettavissa, jos vain kausi päästään normaalia lähentelevällä tavalla aloittamaan.

Podcasteilla yli 100 000 kuuntelua

Tällä kaudella Pääkallo.fi keskitti voimavaroja myös podcasteihin. Kolme podcastia keräsi yhteensä yli 102 000 kuuntelua elokuun alusta tähän päivään mennessä. Tarkoitus oli tarjota erinäisiä lajin keskusteluavauksia ja -syvennyksiä junioreista huipputasolle asti.

Parhaimmillaan Pääkallon podcastit -tili keikkui Spotifyissa 30 kuunnelluimman podcastin joukossa ja oli mittauksessa top 200-listalla viikosta toiseen.

– KalloCast oli paletissa mukana jo 2018-19 ja nyt siitä on tullut jonkin sortin instituutio. Sitä on myös pyritty kehittämään jatkuvasti, eikä välillä pysytä edes kovin lähellä itse reikäpalloa, mutta yleisöä se ei ole tuntunut haittaavan. Reeo Tiiainen nosti tuotannon tasoa reippaasti, ja salibandyn Robin Hoodiksikin itsensä ristinyt Toni Lötjönen oli lähes pitelemätön koko kauden ajan.

– Feliks Heikkinen teki hyvää työtä Ilmaveivin ja naissalibandyn esilletuonnissa, mutta kohtasimme valitettavia tilapulmia nauhoitusten suhteen. Profeetat Tommi Manninen sekä Jari Nissinen tekivät omalla sarallaan todella hienoa työtä juniorisalibandyn saralla. Useissa jaksoissa sivuttiin juniorisalibandyn kautta myös useita muita tärkeitä lajiasioita. Iso kiitos kaikille heille tästä kaudesta, Siltanen päättää.

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi