Divarit

Koovee julkaisi joukkueensa kaudelle 2020-21 – seura järjestää livekonsertteja kotiareenaltaan

19.04.
2020
Divarit

Kooveen ensi kauden joukkue julki. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Koovee julkaisi ensi kauden joukkueensa miesten Divariin. Mukana on kaikkiaan kaksi maalivahtia ja 19 kenttäpelaajaa.

Tuoreimpina niminä kokoonpanoon liittyvät Nurmon Jymyssä ja OLS:ssa viime kaudella pelannut puolustaja Eetu Sariola sekä keskushyökkääjä Santtu Siponen Josbasta. Sariola on pelannut Divarissa yhteensä 141 peliä tehoin 99+65. Siponen on esiintynyt Divarissa 51 kertaa pistein 14+29.

Viimeksi mainittujen lisäksi Lassi Ylisiurunen palaa Koovee-paitaan parin vuoden pelitauon jälkeen. Samuli Salomaa sen sijaan palaa Kooveen sotisopaan Salibandyliigan Nokian KrP:sta.

– Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen tällä hetkellä, iso hatunnosto myös pelaajille, jotka olivat erittäin hyvällä asenteella liikkeellä, kun tulevasta kaudesta alettiin keskustella. Saatiin myös vahvistuksia ulkopuolelta ja näin päästään uuteen kauteen erittäin vahvalla rungolla. Rosteri on valmiissa kunnossa, etenkin puolustuksen osalta ollaan erinomaisessa kuosissa, päävalmentaja Arto Riihimäki kommentoi seuran tiedotteessa.

Löydät Kooveen koko joukkueen artikkelin lopusta.

Livetapahtumia omalta areenalta

AutoCenter Areena ja Koovee järjestävät sarjan live-tapahtumia AutoCenter Areenalta koronatilanteen edelleen jatkuessa. Koovee ja AutoCenter Areena toivovat live-tapahtumien tuovan vaihtelua ihmisten korona-arkeen ja tarjoavan luoville aloille mahdollisuuksia olla yhteydessä faneihinsa ja yleisöönsä myös normaalien esiintymispaikkojen ollessa kiinni. Esityksiä on mahdollista järjestää joko ilmaisina tai maksullisina, joka mahdollistaa erilaisia yhteistyön mahdollisuuksia artisteille, seuralle ja vaikkapa alueen yrityksille.

Sen lisäksi että konsertit ja muut livetapahtumat tarjoavat esiintymismahdollisuuksia luoville aloille, ne rakentavat yhteisöllisyyttä Pirkanmaalla ja tarjoavat yhteistyökumppaneille mahdollisuutta olla esillä lähetyksissä. Järjestäjät toimivat talkoohengessä, mutta myös pyrkivät näillä talkoilla keräämään varoja tiukassa taloudellisessa tilanteessa seuran toimintaa varten. Kyseessä on mitä suurimmassa määrin ”poikkitieteellinen” hanke, jossa yhdistetään tällä hetkellä normaalikäytöstä poissa olevan hallin tekniikka ja Koovee salibandyn mediatiimin osaaminen muunlaisten esitysten kuin salibandyotteluiden tekemiseen, seuran tiedotteessa kerrotaan.

Keikat toimivat Kooveen, AutoCenter Areenan sekä yhtyeiden tukitoimena. Keikkojen hinnat ja esiintyjien tiedot löytyvät Kooveen kotisivuilta ja seuran Facebook-sivuilta.

Sopimustilanne tällä hetkellä (suluissa viime kauden seura, jos ei Koovee):

Maalivahdit:
Antti Kortetmaa
Ville Jokela

Puolustajat:
Paavo Alentola
Nico Andersson
Aki Hietanen
Ville Kangasmäki
Aapo Mäkelä
Jesse Ruokostenpohja
Samu Saari
Eetu Sariola

Hyökkääjät:
Valtteri Laaksonen
Atte Mäkelä
Jere Oksanen
Petteri Puustinen
Jani Rajala
Samuli Salomaa (Nokian KrP)
Samuli Segerman
Santtu Siponen (Josba)
Peteris Trekse
Jesse Vainio
Lassi Ylisiurunen (ei seuraa)

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen