Mikko Immosella oli lahjoja, juonikkuutta ja uraa varjostanut selkävamma – ”Haluaisin vielä 40-vuotiaanakin kävellä omilla jaloilla”

Immonen pelasi valtaosan liigaurastaan kasvattajaseurassaan Kooveessa. Kuva: Topi Naskali

Viime kausi Näätäpaidassa jäi tällä erää Mikko Immosen viimeiseksi liigakaudeksi. Kuva: Esa Takalo

Mikko Immonen oli aikanaan Suomen lupaavimpia talentteja. Vaikea selkävamma hidasti, mutta laitahyökkääjä pelasi silti komean uran. Pääsarjaura on tältä erää taputeltu selkävamman vuoksi, 26-vuotias Immonen kertoo Pääkallon haastattelussa.

Nokian KrP:ta viime kaudella edustanut Immonen sanoo lopettamispäätöksen kypsyneen kauden aikana. Alun perin suunnitelmissa oli pelata vielä pari kautta. Päättyneellä kaudella juonikas laituri tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei pääsarjapelien jatkaminen ole enää järkevää.

– Joulukuussa tuli jalkavamma, jonka jälkeen olin kuukauden tekemättä mitään. Kun sitten palasin, niin yläselkään tuli oireita ja loppukausi oli taistelua. Selkävaiva näkyy paljon liikkeessä ja muussa tekemisessä. Kipua kun tulee, niin se vaikuttaa myös jaksamiseen. Vaikka siihen on jo tottunut, niin ei sen kanssa taistelu enää hauskaa ollut, Immonen taustoittaa ja jatkaa.

– Loppuviimein tämä oli helppo päätös. Haluaisin vielä 40-vuotiaanakin kävellä omilla jaloilla.

Selkävaivat ovat vaivanneet Kooveen kasvattia koko liigauran. Immonen kuitenkin sanoo oppineensa elämään ja ennen kaikkea pelaamaan vaivojen kanssa. Katkeruutta hän ei tunne. Immonen toivoo vielä erikseen, ettei juttu keskittyisi liikaa selkävaivojen murehtimiseen, vaan olisi enemmänkin ”pirtsakka tarina”.

Puskista tullut huippulupaus

Mikko Immonen kaasutti salibandyväen tietoisuuteen täydestä tuntemattomuudesta syksyllä 2011, vain 17-vuotiaana. Hintelä B-juniori pääsi Kooveen liigajoukkueen kesärinkiin, sitten kokoonpanoon ja viiletti lopulta Tupla-lätkä selässä ykköskentässä.

Kaudella 2011-12 Immonen pelasi 22 ottelua tehoin 27+17=44. Tuo kausi jäi lopulta Immosen uran tehokkaimmaksi. Kauden päätteeksi hyökkääjä pokkasi pronssimitalin, uransa ainoan aikuisten mitalin.

– Loppuviimein siitä tuli oman uran paras kausi. Ei siis ihan normaalin urheilijapolun tulos. Edelleen siitä kaudesta on tosi hyvä fiilis ja muistelen sitä lämmöllä.

– Oli ympäristö, jossa oli helppo onnistua. Varsinkin se ketju (Paul Kotilaisen ja Marko Lahtisen rinnalla) oli itselle pehmeäksi rakennettu ja siihen oli helppo mennä. (Eemeli) Salin sanoi, että ei tarvi puolustaa, teet vaan pisteitä.

– Pystyi menemään puhtaasti omilla vahvuuksilla, eikä liigan taso ollut silloin niin kova. Onneksi sekin on mennyt vielä paljon eteenpäin.

Kooveen kokeneempaan kaartiin kuulunut Kimmo Kontiainen kertoo, ettei nuori laituri jäänyt mieleen kesätreeneissä. Pelien alkaessa nuoren hyökkääjän erikoinen olemus ja pelitaidot kuitenkin hyppäsivät silmille.

– Ei vaikuttanut mitenkään vaaralliselta kaverilta, mutta tulosta tuli, Kontiainen muistelee.

– Aina kun kaveri koski palloon, niin jotain erikoista tapahtui. Ehdottomasti yksi erikoisimmista ja poikkeuksellisimmista salibandykyvyistä, mitä tuli omalla urallani vastaan.

Debyyttikausi oli samalla ainoa, jonka Immonen pelasi terveenä. Selkävaivat alkoivat loppukaudesta. Täyttä varmuutta selkävaivojen syistä ei löydetty koskaan. Ne saattoivat johtua rasituksesta tai Lappeenrannassa pelatusta liigapelistä, jossa nuori hyökkääjä muisteli ”lennelleensä laitoja pitkin”.

Seuraava kausi meni pipariksi, kun Immonen kuntoutti vammaansa. Hän oli muutamassa ottelussa kokoonpanossa, mutta pelasi lähinnä ylivoimaa. Immonen kävi näyttämässä selkää usealla eri lääkärillä, mutta käyntejä seurasi useampi eri diagnoosi. Samalla mureni unelma alle 19-vuotiaden MM-kisoista, jotka olivat Immosen junioriajan iso tavoite.

Hiljalleen takaisin huipulle

Vaikka Immonen taisteli selkävamman kanssa, nousi hän pikkuhiljaa takaisin Kooveen avainpelaajaksi. Kaudella 2014-15 syntyi 34 pistettä, seuraavalla 41 täplää ja sitä seuraavalla 37. Sitten tie vei Sveitsiin ja Kloteniin.

– Pelaajana se oli aika haasteellinen kausi, kun otettiin dunkkuun aika järjestäen. Mutta totta kai se oli hienoa, että sai pelata isossa vastuussa tutun koutsin (Arto Riihimäki) kanssa, Immonen muistaa.

– Kokemuksena se reissu oli tosi arvokas. Oppi uutta kulttuuria ja kieltä. Ennen sitä en ollut hirveästi matkustellut. Sveitsissä pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin.

Klotenista Immonen palasi Suomeen ja hyppäsi uusien haasteiden perässä Happeeseen. Hän halusi nostaa omaa profiiliaan kärkijoukkueessa. Koovee taas oli jumittunut liigan häntäpäähän.

– Happeeseen lähdin hakemaan nousua liigan kärkeen henkilökohtaisella tasolla. Jyväskylässä oli myös mahdollisuus pärjätä joukkueena. Ei siihen kauteen tietenkään voi olla henkilökohtaisella tasolla hirveän tyytyväinen.

Immonen pelasi koko kauden Happeen kolmosketjussa, mikä ei varsinaisesti ollut järin otollinen rooli fyysisesti heikolle, mutta sitäkin taitavammalle hyökkääjälle. Immonen kuitenkin sanoo Happeessa vietetyn kauden olleen opettavainen kokemus. Etenkin Mika Kohosen ja Petri Kaukon kaltaisten veteraanien seuraaminen aitiopaikalta antoi arvokasta oppia.

Vaikean kauden jälkeen Immonen päätti palata Tampereelle. Pelipaikka löytyi Nokialta, jossa oli tarjolla puhdas pöytä. Pelipaikkakin löytyi kakkosketjusta ja homma lähti heti rullaamaan mallikkaasti.

– Alusta asti lähti hyvin luistamaan Näädissä. Siinä oli alla ”kaikkien aikojen kesä”. Kakkosketju, jossa pelasin oli todella hyvä. Sitten tuli loukki ja tatsi katosi. Loppukausi oli tosi haasteellista ja joukkueellakin lähti alamäkeen joulun kieppeillä.

Immonen pelasi valtaosan liigaurastaan kasvattajaseurassaan Kooveessa. Kuva: Topi Naskali

Kaukalon ulkopuoliset asiat päättivät lopulta kauden 2019-20 ja samalla Immosen pääsarjauran. Todennäköisesti se olisi päättynyt puolivälierissä ilman koronavirustakin. TPS johti puolivälieräsarjaa voitoin 3–0. Uran toistaiseksi viimeisessä pääsarjakaudessa Immosta jäi harmittamaan etenkin se, että Näätälauma osoitti potentiaalinsa syksyllä, mutta kevätkaudella se jäi piippuun.

– Joulun jälkeen ei enää lähtenyt rullaamaan. Ei oikein löytynyt koostumuksia ja joukkueen tekemisessä oli paljon pakottamista. Pieni kiire ja hätä ihan koko toiminnassa heijastui yksilöihin. Se näkyi varsinkin TPS-sarjassa. Tepsi painoi suoraan 3-0 johtoon, ihan ansaitusti. He olivat henkisesti paljon meitä vahvempi joukkue.

Selkä

Vaikka Immonen ei halua synkistellä liigauraa varjostanutta ja sen lopulta ennen aikojaan päättänyttä selkävammaa, asetti se hänen pelaamiselleen merkittäviä rajoitteita.

Kaikki alku- ja loppulämmittelyt Immonen teki omia liikkeitä. Ne vaihtelivat fysiikkavalmentajan mukaan, mutta muusta joukkueesta poikkeavia ne joka tapauksessa olivat. Toisinaan hyökkääjä polki kuntopyörää, joskus hän teki erinäisiä liikkeitä oman kehon painolla. Ne harvat kerrat, kun Immonen eksyi punttisalille maksimipainoksi riitti pelkkä tanko.

Pahimmillaan loppulämmittelyt sujuivat selällä maaten jalat ylhäällä. Peräkkäisinä päivinä hän ei pystynyt pelaamaan. Pikku hiljaa Immonen kuitenkin oppi toimimaan vamman kanssa.

– Uran alkupäässä oli aika vaikeaa. Ei osannut elää sen kanssa, ettei saa itsestä ihan kaikkea irti. Aika nopeasti siihen kuitenkin tottui. Loppuvuosina oli sitten helppo pelata, kun tiesi, mitä pystyy tekemään ja mitä ei.

Immonen sanoo selän kanssa olleen parempiakin vaiheita, mutta vaiva muistutteli olemassaolostaan tasaisin väliajoin. Tamperelainen muistaa, että alkuaikoina intoa oli enemmän kuin järkeä. Jälkikäteen ajateltuna hän tekisi erilaisia valintoja harjoittelun suhteen.

– Ihan käytännön tasolla esimerkiksi kehonhuoltoa olisi pystynyt tekemään paremmin. Halusin vaan päästä pelaamaan, mutta en tiennyt miten se tapahtuu. Ne valinnat on kuitenkin tehty ja niiden kanssa eletään.

Poikkeuksellinen pelaaja

Pelaajana Immonen on uniikki.

Mailatekniikka on huippuluokkaa, mutta ennen kaikkea pelinlukutaito teki Immosesta poikkeuksellisen pelaajan. Kertoohan se jo jotain, että lähes koko liigauransa pahasta selkävammasta kärsinyt pelaaja iskee yli 200 tehopistettä, reippaasti päälle piste per ottelu -keskiarvolla.

Immonen hahmotti pelin askeleen muita edellä. Se oli elinehto pärjäämiselle, sillä kulmaväännöissä hän ei pärjännyt. Niihin hyökkääjä ajautui aniharvoin, kiitos mestarillisen ennakointikyvyn.

– Parhaat avut on lähellä vastustajan maalia. Pakin näkökulmasta todella vaikea vastustaja parhaimmillaan. Hyökkäyspäässä ajoituksen mestari, osaa liikkua ja hakeutua oikea-aikaisesti ja jopa vähän salaa vapaaksi, mistä pääsee ratkomaan. Juonikkaimpia pelaajia, joita olen koskaan nähnyt omissa joukkueissa. Paljon nerokkaampi kaukalossa, mitä mies välttämättä itsekään tajuaa, Immosen pitkäaikainen joukkuekaveri ja parhaisiin ystäviin lukeutuva ErVi-puolustaja Tuomas Aho kuvailee.

Immosesta tuskin olisi tullut fysiikkahirmua vaikka selkä olisi kestänyt. Silti Koovee-kasvatin kohdalla ei voi olla pohtimatta, mihin rahkeet olisivat riittäneet, jos selkä olisi pysynyt terveenä.

Mies itse näkee spekuloinnin turhana.

– Lajitaidot ja pelinluku ovat aina olleet oma vahvuus. Totta kai olisi auttanut, jos olisi ollut Salinin fysiikka, Immonen naurahtaa.

– Turha sitä on kuitenkaan enempää miettiä.

”Liigan taso on noussut”

Rikkonaisen kauden lisäksi Immosen lopettamispäätökseen vaikutti liigan koventunut taso. Vammat hidastivat hyökkääjän vauhtia entisestään, kun taas kaukalossa vauhti kasvoi kausi kaudelta.

– Se 17-vuotias poika, joka löi Kooveessa aikanaan läpi ei pystyisi enää dominoimaan. Liiga on mennyt tosi paljon eteenpäin niistä ajoista. Kyllä meillä oli ”Kossun” (Matti Koskela) kanssa tosi kiire monessa tilanteessa. Tämmöisellä fysiikalla, jolla ollaan kantapäät maassa, ei enää pärjää, ja se on hyvä niin.

Immonen on itse asiassa erittäin hyvä henkilö arvioimaan liigan kehittymistä 2010-luvulla. Hänen on pitänyt pohtia pelaamistaan monia muita enemmän, jotta hän on pystynyt paikkaamaan fyysisiä puutteitaan. Juuri urheilullisuus on Immosen mukaan kehittynyt reippaasti.

– Isoin ero on pelitempo. Aiemmin sellaisetkin pelaajat pystyivät pärjäämään, jotka eivät olleet urheilijoita. Nykyisellään liigaan ei enää pääse, jos ei ole urheilija. Täytyy olla fyysisesti ja taidollisesti tarpeeksi hyviä.

– Myös taitotaso kasvaa koko ajan, kun maila kädessä kasvaneita milleniaaleja nousee liigaan.

Immonen sanoo, että haluaisi tulevaisuudessa auttaa juuri nuorempia pelaajia. Viime kaudella KrP:ssa ketjukaverit olivat häntä nuorempia ja Immonen sanoo tykänneensä mentorin roolista.

– Sähly ei katoa mihinkään, vaan kova halu on olla lajissa edelleen mukana.

Valmennus kiinnostaa, mutta ei niinkään taktisessa mielessä. Immonen haluaisi ennemminkin opastaa liigaan pyrkiviä nuoria.

– Henkilökohtaista taitoa ja pelinlukua, että pelaajat oppisivat nimenomaan pelaamaan peliä paremmin.

Omien pelien suhteen Immonen arvelee uran jatkuvan Spiral-liigassa, joka tunnetaan Tampereen paikallisen hallisarjana. Paluuta pääsarjoihin hän ei sulje kokonaan pois, mutta tällä erää Immonen haluaa mennä terveyden ehdoilla.

– En halua sulkea sitä pois, mutta nyt mennään ihan askel kerrallaan ja keskitytään siihen, että selkä pidetään vähällä rasituksella.