Salibandyn erotuomarimaksut eivät nouse ensi kaudella

Erotuomarimaksut eivät nouse kaudella 2020-21. Kuva: Esa Takalo

Erotuomarimaksut eivät nouse kaudella 2020-21. Kuva: Esa Takalo

Suomen salibandyerotuomarikerhot ovat päättäneet jäädyttää ensi kauden korotukset erotuomarimaksuihin. Kauden 2020-21 osalta korotuksista oli jo ehditty päättää.

Ensi kaudella suurimmat korotukset olisivat koskeneet miesten Salibandyliigaa ja Divaria, joissa korotus olisi ollut noin 10 euroa yhtä palkkiota kohden. Koronaviruksen aiheuttamien toimenpiteiden vuoksi seurat ovat joutuneet taloudellisesti haastavaan tilanteeseen.

Salibandyliiton erotuomariasioista vastaava Mika Saastamoinen kiitteli erotuomareiden joustoa.

– Todella hieno asia, että erotuomarit lähtivät yhteiseen lajin auttamistoimintaan mukaan. Tällä yleisellä palkkioiden korotusten perumisella saadaan pienistä puroista iso kokonaisuus aikaan. Seuroille kertyy näin tulevan sarjakauden erotuomaripalkkioista yli 50 000 euron säästö, Saastamoinen kommentoi Salibandyliiton uutisessa.

Seuraavat erotuomareiden palkkioneuvottelut aloitetaan vuonna 2021.

Erotuomaripalkkiot per tuomari kaudella 2019-2020, ja täten myös tulevalla kaudella:

Miesten Salibandyliiga
Runkosarja 230 €
Puolivälierä 230 €
Välierä ja pronssiottelu 250 €
Finaali 270 €

Naisten Salibandyliiga
Runkosarja 150 €
Puolivälierä 150 €
Välierä ja pronssiottelu 180 €
Finaali 190 €

Miesten Divari
Runkosarja 165 €
Puolivälierä 165 €
Välierä 195 €
Finaali 230 €

Suomen Cup
Turnaukset 41 €
Miehet, yksittäiset 96 €
Miehet puolivälierä ja välierä 135 €
Miehet finaali 210 €
Miehet aluefinaali 95 €
Naiset, yksittäiset ottelut 76 €
Naiset, puolivälierä ja välierä 120 €
Naiset, finaali 160 €
Naiset, aluefinaali 75 €

Aikuisten muut sarjat
Miehet 2. div. 96 €
Miehet 3. div. (3 x 15 min tehokas) 61 €
Miehet 4.-6. div. 36 €
Naiset 2. div (3 x 15 min tehokas) 54 €
Naiset 3.-4. div 36 €
Pudotuspeli / nousukarsintaottelu +5 € / erotuomari(tehtävä)

Juniorisarjat

A-pojat SM-sarja (3 x 20 min tehokas) 96 €
A-C -juniorit (3 x 20 min tehokas) 76 €
A-C -juniorit (3 x 15 min tehokas) 54 €
A-C -juniorit (3 x 15 min juokseva) 36 €

C -tytöt ja C2 -pojat SM-sarja
3 x 15 min (juokseva) 45 €
D-F -juniorit (3 x 15 min juokseva) 26 €
D-F -juniorit (2 x 15 min juokseva) 20 €
Junioreiden SM-sarjat pudotuspelit +5 € / erotuomari(tehtävä)

Muut sarjat
Seniorit (3×15 min juokseva) 36 €
Seniorit (2×15 min juokseva) 28 €
Erityisryhmät (3×15 min juokseva) 36 €
Erityisryhmät (2×15 min juokseva) 28 €

Toimitsijapalkkiot
Toimitsijapalkkio (3×20 min) 43 €
Toimitsijapalkkio (3×15 min) 36 €

Arkilisä (lisätään palkkioon ja maksetaan max 1 / ottelu) 20 € / 40 €
Arkilisä edellyttää, että:
1) erotuomarin otteluun ja matkustamiseen arkipäivänä (ma-pe) käyttämä kokonaisaika
on yli 6 h/10 h sekä kodin ja ottelupaikan välinen matka vähintään 50 km/100 km … tai
2) arkipäivänä (ma-pe, ei arkipyhinä) paluu klo 02-09 / 09-12 sekä kodin ja
ottelupaikan välinen matka vähintään 50 km/100 km.