Viikon top 5: ”Breikattiin”-viikot viimeisen vuoden aikana

Norsunluurannikon otteet kiinnostivat tammikuun lopussa. Kuva: IFF

Norsunluurannikon otteet kiinnostivat tammikuun lopussa. Kuva: IFF

Tämän viikon top 5-listauksessa ollaan todella oudolla jalalla liikkeellä. Google Trends mittaa Google-hakujen määrää tiettyinä ajanjaksoina.

Tässä hakusanana on ”salibandy” ja mittauksena vuoden ajanjakso. Trends ei kerro tarkkoja hakulukemia vaan suhteellisen kiinnostuslukeman mikä on tässä tapauksessa maksimissaan 100. Kutsutaan tätä nyt sitten vaikka ”breikattiin”-indeksiksi, sillä lajin parissa olevien tuskin tarvitsee hirveästi googletella salibandy-termiä. (p.s. jostain syystä lukemat on pakko ottaa vastaan sunnuntaista lauantaihin)

5. 6.-12.10. 2019 (85)
Aivan varmaksihan viikon onneistuneisuutta ei voi määrittää, mutta juuri tuolla viikolla kerrottiin Jesper Kauhasen osallistumisesta Temptation Islandiin.

4. 26.1.-1.2. 2020 (86)
Tällä kyseisellä alkuvuoden viikolla dominoi eritoten Norsunluurannikko, joka taisteli MM-karsinnoissa. Sen lisäksi OLS kaatoi Classicin ja Welhot TPS:n, joten liigamielessäkin viikko oli vuoden mielenkiintoisin.

3. 3.-9.11. 2019 (90)
Tuolle aikavälille voi nostaa ainakin kolme seikkaa: Sami Johansson iski yhdessä pelissä 10 pistettä (8+2), Suomessa pelattiin maaotteluita 8.-10.11. ja naisten MM-kisajoukkue julkaistiin.

2. 12.-18.1. 2020 (94)
Tuolla viikolla tapahtui kaikenlaista. Ensinnäkin Classic kompuroi Champions Cupissa ja kärsi myös kauden avaustappion liigassa. Tälle kyseiselle viikolle isointa kiinnostuskohdetta on vaikeampi määritellä.

1. 8.-14.12. 2019 (100)
Tällä viikolla puhuttivat eritoten naisten MM-kisat isommassa mittakaavassa. Pääkallon sivuilla Mika Kohosen loukkaantuminen ja Classic-Happee -kalabaliikki kiinnostivat.