Aavaharju palaa Sveitsistä kotimaahan – ura jatkuu Suomisarjassa

Janne Makkonen (vas.) ja Jarkko Aavaharju pelaavat ensi kaudella Suomisarjassa. Kuva: VSS

Janne Makkonen (vas.) ja Jarkko Aavaharju pelaavat ensi kaudella Suomisarjassa. Kuva: VSS

Jarkko Aavaharju, 29, palaa Suomeen Sveitsin NLB:ssä pelatun kauden jälkeen.

Ticinon jälkeen edessä on Suomisarja ja VSS.

– Hienoa palata Suomeen pelaamaan! Olen jutellut paljon hyvän ystäväni Janne Makkosen kanssa ja seurannut hänen tekemistä viime kaudella Vihdin Salisusissa. Meillä on ollut tahto siihen, että joskun pääsisimme vielä pelaamaan samassa joukkueessa ja nyt se sivu on käännetty esiin.

– Vihdissä on peliurani varrelta muitakin tuttuja kavereita, joten se helpotti myös lopullisen päätöksen tekemistä. Lisäksi olen kuullut paljon hyvää joukkueesta, sen taustoista ja osaavasta valmennuksesta. Odotukset tulevasta kaudesta ovat vielä maltilliset, mutta on erittäin mielenkiintoista päästä pelaamaan historiallista ensimmäistä Suomisarjakautta, Aavaharju kommentoi seuran uutisessa.

Aavaharju on pelannut Sveitsissä aiemminkin Red Devils Altendorfissa ja Flames Rapperswilissa. Suomessa uralta löytyy neljä pääsarjakautta Erä Akatemiassa ja M-Teamissa. Divarissa tehot (50+25) ja liigassa pisteet 12+9 22 peliin iskenyt hyökkääjä pelasi Suomen pääsarjoissa viimeksi kaudella 2015-16.

VSS julkaisi samalla kovimman pelimiehensä eli Janne Makkosen jatkosopimuksen. Makkonen on iskenyt Divarissa ja liigassa 134 otteluun yli 200 tehopistettä. Viime kaudella Makkonen naulasi Etelä-Suomen kakkosdivisioonan B-lohkossa 20 peliin huimat 37+58 -tehopisteet.