Liigat

Kukko jatkaa Jymyssä – 15 hengen taustaryhmä julkaistiin

28.05.
2020
Liigat

Joona Kukon pelit jatkuvat Jymyssä. Kuva: Juha Käenmäki

F-liigakauteen valmistautuva Nurmon Jymy on julkaissut pelaajasopimuksia tasaiseen tahtiin. Keskiviikkona julkaistiin tärkeä sopimus, kun Joona Kukon jatko joukkueessa vahvistettiin.

32-vuotias Kukko on pelannut pääosan urastaan Divarissa SB Vaasan, Woodcuttersin ja Jymyn riveissä. Pelejä Divarissa on kertynyt 212 (133+186). Miesten liigassa Kukko on pelannut yhden kauden edustaen SPV:tä. Kausi 2016-17 päättyi pronssimitaleihin ja Kukko iski 40 otteluun tehot 10+11.

– Rehellisesti sanottuna jouduin aika pitkään pohtimaan mitä sitä sählyuralleen seuraavaksi tekisi. Lopputulema oli kuitenkin lopulta sopimus Nurmoon ja nyt tuntuu, että päätös oli hyvä ja oikea.

– Seurassa vilisee aivan huippuporukkaa pelaajista taustoihin ja kannattajiin, mikä tietenkin puolsi päätöstä. Asia mitä jouduin miettimään sitten taas toiselta kantilta on tuo matkustaminen, joka on vuosi vuodelta alkanut ”syljettää” enemmän ja enemmän. Nyt siihenkin tulee sentään vähän muutosta parempaan, kun täältäpäin kulkevia on useampia.

– Noin parikymmentä vuotta sitten isä vei meidät veljekset pariin Jymyn liigapeliin ja silloin muistan 12v pojankloppina haaveilleeni, että tuolla minäkin vielä joskus liigaa pelaan. Hetki vierähti, mutta tulihan se sieltä.

– Viime kauteen verrattuna lähtökohdat ovat tietenkin erilaiset, mutta nyt päästään haastamaan niitä oikeasti maan, (ja maailman) parhaita. Näkisin, että meillä on kaikinpuolin paljon enemmän voitettavaa, kuin hävittävää, Kukko kommentoi Jymyn sivuilla.

Päävalmentaja Jarmo Eteläaho oli tyytyväinen hyökkääjän jatkopahviin.

– Joona oli mielestäni viime kaudella divarin paras kahdensuunnan sentteri. Hienoa, että hän jatkaa meillä. Joona tulee olemaan erittäin tärkeä palanen myös tulevan kauden joukkueeseen.

Jymy julkaisi viime viikonloppuna myös taustaryhmänsä, mikä on poikkeuksellisen laaja. Mukana on kaikkiaan 15 toimihenkilöä.

Viime kauden joukkuehenki kun saadaan jälleen tämän kesätauon jälkeen voimiinsa, niin tästä tulee hyvä

Nurmon Jymyn julkistetut pelaajasopimukset

Tilanne 27.5.2020, suluissa edellinen seura ellei Jymy.

Maalivahdit
Ossi Lallukka
Roope Mutka

Puolustajat
Miko Saarela
Viljami Järvikangas (SPV-A)
Eetu Puntanen (SPV-A)
Ville Rynnäs
Arttu Kukko
Vesa Salonen
Miika Pollari

Hyökkääjät
Niko Perälä
Miikka Honkaniemi
Tommi Hakala (SPV)
Matias Mäenpää (SPV-A)
Didrik Lillas (Blue Fox)
Petteri Hämäläinen (SPV-A)
Erik Härkönen
Petro Rautio (SPV)
Oskari Kauppila
Jonatan Tynkkynen
Eetu Manninen (Jymy-A)
Arttu Saari (Jymy-A)
Joona Kukko

Toimihenkilöt
Jarmo Eteläaho, Päävalmentaja
Jiri Kirsilä, Valmentaja
Teemu Kokko, Valmentaja
Petri Ranta, Joukkueenjohtaja
Sami Mäkinen, Joukkueenjohtaja
Tomi Tiainen, Huoltopäällikkö
Raimo Sariola, Huoltaja
Marko Saarela, Huoltaja
Julius Kivimäki, Maalivahtivalmentaja
Joonas Viitala, Maalivahtivalmentaja
Olli-Jussi Sariola, Manageri
Juha Koskinen, Assistant Manager
Aleksi Nenonen, Fysio, DBC Seinäjoki
Kimmo Pölönen, Hieroja, Seinäjoen Hierojakoulu
Salomo Määttä, Mediavastaava

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen