Miesten maajoukkue leireilee heti kesäkuun alussa – ”Nähdään, miltä sähly tuntuu pitkästä aikaa”

Petteri Nykky valitsi pelaajat kesän ensimmäiselle leirille. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Petteri Nykky valitsi pelaajat kesän ensimmäiselle leirille. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue pääsee pitkästä aikaa kokoontumaan, kun ohjelmassa on harjoitusleiri Eerikkilässä 3. – 6. kesäkuuta.

MM-ehdokkaat kokoontuvat Eerikkilään keskiviikkoiltana 3.6., ja torstai on omistettu testeille, joiden otsikoina komeilevat InBody, ketteryys, SM-juoksu, SM-pallo, pallonhallinta, nopeuskestävyys, itsearvioinnit ja lihaskuntotesti. Sekä perjantain että lauantain ohjelmassa on sitten kaksi lajiharjoitusta.

– Tehdään niitä testejä, joita vielä ei ole ehditty, ja lajiakin päästään testaamaan, päävalmentaja Petteri Nykky kertoo.

– Nähdään, miltä sähly tuntuu pitkästä aikaa. Uskon, että päästään ihan lajillekin, Nykky vastaa kysymykseen, tuovatko koronan varotoimet kaukaloon poikkeuksellisia reunaehtoja.

Nokian KrP:n ja TPS:n dramaattinen puolivälierä keskiviikkona yhdestoista maaliskuuta jäi kevään viimeiseksi liigapeliksi koronatoimien iskettyä seuraavana päivänä, joten päävalmentaja ei ole nähnyt huippujaan tositoimissa yli kahteen kuukauteen. Se ei tietenkään tarkoita, ettei MM-valmistautuminen olisi koko ajan jatkunut.
– Tehtyjen testien mukaan harjoittelu on sujunut aika hyvin, ja vastuuta omasta tekemisestä on kannettu. Testituloksissa ei ollut mitään hälyttävää, ja joukossa oli ihan hyviäkin, Nykky muotoilee.

Äkkitauko peleistä ja jatkuva epävarmuus tulevasta eivät ole yltäneet ainakaan maajoukkueen päävalmentajan ihon alle. Petteri Nykky ottaa tilanteen rauhallisesti eikä usko, että koronakriisi muuttaa huippumaiden voimasuhteita.

– On vain hyväksyttävä, mikä tilanne on, ja nyt pääsee iloitsemaan siitä, että päästään taas kokoontumaan. Vaikeaa on kaikilla, mutta on vaikea arvioida muiden maiden tilannetta, kun ei tiedä, mitä kaikkea siellä tehdään. Näkisin tilanteen mahdollisuutena niille, jotka ovat valmiit ottamaan vastuuta ja tekemään töitä, ja tarjolla on myös tilaisuus hoitaa omaa kehoa ja mieltä. Kotikisojen tuoma lisämotivaatio ei varmaan ole ainakaan haitaksi.

Koronakriisi pudotti miesten maajoukkueen kalenterista toukokuun kokoontumisen, jonka tilalle tuli testaus pienryhmissä urheiluakatemioiden tiloissa.

– Mielellään olisi haluttu olla jo viime viikolla lajilla, ja heinäkuussa olisi ohjelmassa ollut kulttuuritapahtuma, kun olisin vienyt pelaajat oopperaan. Nyt sen tilalle otetaan varmaan lajia, Nykky kertoo.

Maajoukkueen tätä seuraavat kesäleirit ovat kalenterissa 11. – 13.7., 20. – 24.7. ja 9. – 11.8.

Eerikkilään sai kutsun 23 pelaajaa, ja nimilista näyttää varsin tutulta. Otto Lehkosuo on tällä tietoa ainoa, jolla loukkaantuminen estää osallistumisen.

– Lisäksi Tatu Väänänen ja Joonas Pylsy ovat poissa, kun ovat Sveitsissä, josta matkustaminen tietäisi karanteenia molempiin suuntiin, päävalmentaja Nykky lisää.

– Koossa on nyt niitä, jotka ovat jo ehtineet kyntensä kansainvälisillä kentillä näyttää. Harmittaa tietysti niiden pelaajien puolesta, joilla olisi ollut mahdollisuus näyttää taitojaan kevään ratkaisupeleissä mutta kausi katkesi kesken. Seuraavan kauden alussa on sitten kuitenkin taas paikka näyttää, mihin pystyy.

Maajoukkueen joukkueenjohtaja Oskari Saari kertoo, ettei koronakriisi ole ainakaan vielä vaikuttanut maajoukkueen toimintaan valtavasti.

– Lähinnä voisi sanoa, että normaalin pitkäjänteisen suunnittelun sijaan on nyt jouduttu enemmän reagoimaan nopeasti sormi pulssilla ja lyhyemmällä sytytyslangalla. On kuitenkin ollut aika selvää, mikä on mahdollista ja mikä ei ja maajoukkuetoiminta käytännössä seis. Tähän mennessähän meiltä on peruuntunut vain yksi leiri, ja nyt päästään harjoittelemaan Eerikkilässä pienin erityisjärjestelyin.

Kaukalossa maajoukkue harjoittelee salibandya normaalisti toki uusimmat ohjeet huomioiden, ja kontaktit ulkopuolisiin henkilöihin pidetään leirillä minimissä.

– Harjoitusten aikana kiinnitetään erityistä huomiota henkilökohtaiseen hygieniaan, ja kaiken kaikkiaan kontaktit rajoitetaan omaan ryhmään esimerkiksi ruokailuissa ja pidetään kaukalon ulkopuolella turvaetäisyydet, Saari avaa.

Itse joulukuun MM-turnauksen osalta ei joukkueen suunnitelmiin tai järjestelyihin ole lähdetty tekemään muutoksia, vaikka monia suurtapahtumia onkin jouduttu toistaiseksi perumaan.

– Varaudumme edelleen normaalisti sen mukaan, että kisat pelataan suunnitelmien mukaisina, ja jos jotain muutoksia tulisi, toimitaan sitten sen mukaan.

Miesten maajoukkueen leiriryhmä 3.- 6.6.

Maalivahdit
Joonas Kaltiainen Oilers
Lassi Toriseva Classic

Kenttäpelaajat
Aaro Astala Westend Indians
Mikko Hautaniemi TPS
Sami Johansson Classic
Jonne Junkkarinen Happee
Miko Kailiala TPS
Valtteri Kainulainen Westend Indians
Rasmus Kainulainen Oilers
Lauri Kapanen EräViikingit
Juha Kivilehto Classic
Jani Kukkola EräViikingit
Janne Lamminen Classic
Ville Lastikka Classic
Mikko Leikkanen Classic
Jami Manninen HC Rychenberg Winterthur (Sveitsi)
Mika Moilanen EräViikingit
Jussi Piha Classic
Eemeli Salin Classic
Nico Salo Classic
Krister Savonen SV Wiler-Ersigen (Sveitsi)
Lauri Stenfors TPS
Matias Veikkola Oilers

Teksti: Salibandyliitto