Säätiö jakoi salibandyseuroille 77 500 euroa – Seuraavat avustukset pian haussa

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyn Tuki -säätiö jakoi salibandyseuroille 77 500 euroa helpottamaan koronapandemian aiheuttamaa tilannetta.

Säätiön piti alunperin jakaa ensimmäisessä vaiheessa 50 000 euron potti, mutta määrää nostettiin, koska varainhoitaja oli onnistunut realisoimaan osan osakesalkusta jo ennen säätiön hallituksen tiistaina pidettyä kokousta.

Kaikkiaan säätiö sai hakemuksen 45 seuralta ja hakemusten yhteenlaskettu summa oli noin 270 000 euroa.

Isoimman potin, 4 000 euroa, sai kaikkiaan kuusi seuraa. Säätiön hallitus perusti tuen kriteereihin, jotka säätiö avaa tarkemmin verkkosivuillaan. Niihin vaikuttivat muun muassa kokopäiväisten työntekijöiden lukumäärä sekä palkka- ja hallikustannusten osuus seuran kokonaiskuluista.

Salibandyn Tuki -säätiön jakamat tuet seuroittain:

Blackbirds 1 500
Classic 4 000
EräViikingit 4 000
FBT Karhut 1 500
Happee 1 500
Ilves 2 000
Jokerit 1 500
Koovee 3 500
Lohjan Salibandy 1 000
M-Team 1 500
Nokian KrP 1 500
OLS 3 000
Päijät-Hämeen Salibandyseura 4 000
Rangers 1 500
Saipa Salibandy 1 500
Salon Palloilijat 1 000
Santa´s United 1 500
SB Pro 1 000
SB Vaasa 1 500
SB Vantaa 3 500
SBC Levi 1 500
Sport Salibandy 1 000
Steelers 1 500
Sudet Salibandy 1 000
Welhot 3 000
Westend Indians 4 000
ÅIF Sipoo  1 500
Papas 1 500
Factor 1 500
Lasb 1 000
Muuramen Yritys 1 000
Seinäjoen Peliveljet 3 500
TPS Salibandy 4 000
Esport Oilers 2 500
Tikkurilan Tiikerit 4 000
FBC Turku 1 500
Hatsina 1 500

Ministeriöltä tukea myös salibandyseuroille

Reilu viikko sitten opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti myös tämän vuoden seuratoiminnan kehittämistuen saajat. Tämä tuki ei liity mitenkään koronan tuomaan tilanteeseen, vaan hakemukset oli jätetty jo viime vuoden lopulla.

Ministeriö myönsi liikunta- ja urheiluseuroille kehittämistukea tänä vuonna yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Seuratuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Oheiselle listalle on poimittu tukea saaneet salibandyhankkeet.

Listalla yhdistyksen virallinen nimi, hankkeen nimi ja myönnetty summa euroina:

Blackbirds United ry Harrasteliikuttajan palkkaaminen, toinen vuosi 13 000
FBT Karhut United ry Salibandy sykkii kaikille! 4 500
Helsingin M-Team ry M-Team ja SB-Pro harrastekoordinaattorin palkkaus 15 000
Northern Stars ry Liikkuva TÄHTI 9 000
O2-JYVÄSKYLÄ RY Seuratoiminnan laadun ja vapaaehtoistoiminnan tukeminen 15 000
Oulun Floorball Club ry Liikunnan ilo on kaikkien lasten oikeus 15 000
Pieksämäen salibandy Yhteisöllisyyttä osaamisesta 3 500
Pirkkalan Pirkat ry Alakouluikäisten salibandykerhotoiminnan starttaaminen 5 000
Rauman SalBa ry Osaava ja laadukas SalBa 15 000
Salon Palloilijat ry Salibandya kaikille 11 000
Santa´s United ry Valmennuspäälliköllä laatua ydintoimintaan 7 500
SBC Levi SBC Levin juniori- ja kerhotoiminnan kehittäminen 12 000
SC Hawks ry Toiminnanjohtaja 9 000
Seinäjoen Peliveljet ry X-Sporttaaja, Drop Out:sta aktiiviseksi seuratoimintaosaajaksi 9 000
SPORT SALIBANDY RY Tyttösalibandytoiminnan luominen alle 10-vuotiaat 3 000
Urheiluseura Hatsina ry Säbän harrastepolku seurayhteistyössä 7 000
Westend Indians ry Meidän Heimo – Paikallinen monilajiharrastamisen kehittämishanke tytöille 15 000
Vihdin Salisudet VSS junioritoiminnan vahvistaminen 14 000
Voimistelu-, urheilu- ja raittiusseura Flanels ry Flanels 2020 14 000

Lisäksi tähän on koottu sellaiset tukea saaneet yleisseurat, joiden lajivalikoimaan salibandy kuuluu. Tukilistalla hankkeita ei ole jaoteltu lajeittain, joten nämäkin saattavat vaikuttaa myös seuran salibandytoimintaan (tai sitten ei):

Kangasalan Urheilijat KU-68 ry Uuden yhdistelmätoimen kautta kasvua ja laatua toimintaan 15 000
Muuramen Voimistelu- ja urheiluseura Yritys ry Monipuolista ja laadukasta toimintaa kaikille meille 15 000
Mäntyharjun Virkistys ry MultiSport MäVi 15 000
Nokian Palloseura ry Nokian uudet tuulet 15 000
Sodankylän Pallo ry Junioritoiminta kuntoon 9 000
Varkauden Tarmo ry Koko perhe palloilemaan 9 000
Voimistelu- ja urheiluseura Nurmon Jymy ry Jymy – kaikki liikkumaan! 9 000
Voimistelu- ja urheiluseura Urho ry Junioripäällikkö / juniorikoordinaattori 10 000

Kaikkien seuratukea saaneiden lista ministeriön sivulla.

Lisää tukea seuroille tarjolla

Salibandyn Tuki -säätiön seuraava avustushaku avautuu ensi viikolla, ja hakuaikaa on 15.5. asti.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut urheiluseuroille tukihaun, jossa painotetaan nimenomaan koronapandemien aiheuttamia haittoja.