Maajoukkueet

IFF uudistaa strategiansa: olympiaunelma ei ole enää tavoitelistan kärjessä – anna palautetta

30.06.
2020
Maajoukkueet

IFF kerää palautetta uuteen strategiaansa Kuva: Ville Vuorinen

Kansainvälinen salibandyliitto IFF kerää palautetta uuden strategiansa tueksi.

IFF:n uusi strategia kattaa vuodet 2021-2032. Strategia kantaa nimeä Streghtning the Foundations, perustan vahvistaminen. Uusi strategia määrittää IFF:n suunnan ja päällimmäiset tavoitteet, joiden pohjalta salibandy tavoittelee kasvua ja kehitystä niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Strategian on valmistellut IFF:n strategiatyöryhmä. Sen on hyväksynyt liiton johtoryhmä (Central Board) tämän vuoden huhtikuussa. Johtoryhmä valmistelee myös strategian viimeisen version, joka esitellään kaikki lajiliitot kattavalle yleiskokoukselle syyskuussa. Lopullisesti strategia hyväksytään joulukuussa Helsingin MM-kisojen yhteydessä.

Edelliseen, vuodet 2009-2020 kattaneeseen strategiaan verrattuna suurin ero on se, ettei olympialaisiin pääsy ole enää prioriteettilistan kärjessä. Strategialuonnoksessa kuitenkin uskotaan, että olympiaunelma käy toteen, kun uudet tavoitteet saavutetaan.

Uuden strategialuonnoksen kärkeen on nostettu tavoite lisätä lajin tunnettavuutta. Tätä tavoitellaan markkinointitoimien lisäämisellä, TV-ajan lisäämisellä ja sosiaalisten medioiden hyödyntämisellä sekä monilajitapahtumiin osallistumisella.

Strategialuonnoksen muita tavoitteita ovat muun muassa pelimuotojen monipuolistaminen, tasoeron kaventaminen huipulla, pelaajamäärien kasvattaminen sekä ammattilaispelaajien lisääminen.

Koko strategialuonnoksen voit lukea tuolta.

Nyt IFF kerää palautetta strategialuonnoksen kehittämistä varten. Palautetta voit antaa täällä.

Jaakko Tiira
Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira