LASB valmistautuu kauteen viiden harjoituspelin muodossa – vastassa pelkästään liigajoukkueita

LASB kohtaa elo-syyskuussa viisi liigajoukkuetta. Kuva: Juhani Järvenpää

LASB kohtaa elo-syyskuussa viisi liigajoukkuetta. Kuva: Juhani Järvenpää

Viime kauden runkosarjassa yhdeksänneksi sijoittunut LASB julkaisi harjoituspeliensä otteluohjelman Twitter-tilillään.

Lahtelaisjoukkue avaa harjoituspelikautensa Hollolassa lauantaina elokuun 8. päivä, kun se ottaa mittaa Tiikereistä. Viikkoa myöhemmin LASB kohtaa Happeen Joutsassa.

Torstaina 20. elokuuta oranssipaidat haastavat Classicin mitä ilmeisemmin Tampereella, reilua viikkoa myöhemmin Oilersin Espoossa.

LASB:n viisi ottelua käsittävä harjoituspelijakso päättyy 12.9. Lahden Suurhallissa Kanta-Hämeen paikallisen merkeissä Steelersin saapuessa vierailulle.

Lahtelaisten siirtoikkuna sujui varsin rauhallisissa, joskin hieman mollivoittoisissa merkeissä. Pitkäaikainen luottopelaaja Roope Kainulainen siirtyi Sveitsin Divariin. Tomi Jerkku taas palasi yhden Lahdessa vietetyn kauden jälkeen Karhuihin. Päävalmentaja Ilja Pantzar lähti Nokialle vähälle vastuulle jäänyt Aatu Naskali mukanaan. Päävastuuseen nousi LASB:n pitkäaikainen apuvalmentaja Kalle Tyrkäs. Uusia liigapelaajia LASB on nostanut junioripuolelta.