Divarit

Turkulaisseurojen yhteinen yhtiö menossa pöytälaatikkoon – ”Hieno ajatus, joka osoittautui hieman hankalammaksi”

07.07.
2020
Divarit

FBC Turku ei tarvitse erillistä osakeyhtiötä edustusjoukkueen rahavirtoihin. Kuva: Anssi Koskinen

Turussa kerrottiin alkuvuonna 2018 uudesta yhtiöstä FBC Turku Oy:stä, jonka taustalla olivat FBC Turku ja jääkiekkoseura Tuto Hockey.

Salibandyseura omisti osakeyhtiöstä 49 prosenttia, 51 prosentin siivu oli Tuto Hockey Oy:n.

Olimme etukennossa tekemässä ja hakemassa urheilun ulkopuolista liiketoimintaa, kertoo Ville Lintunen, FBC Turku ry:n toiminnanjohtaja ja oy:n hallituksen jäsen.

Tuton tavoitteena oli saada Mestiksen jääkiekkojoukkueen rinnalle myös muita tahoja, joille hankkia yhteistyökumppanuuksia.

– He laskivat sen varaan, että kun mukana olisi jääkiekko, salibandy ja mahdollisesti jotain muutakin urheilutoimintaa, myytävä kokonaisuus olisi isompi ja se voisi paremmin mahdollistaa kokopäivätoimista myymistä. Aika hieno ajatus, joka osoittautui kuitenkin hieman hankalammaksi toteuttaa, Lintunen kertoo.

Divarissa pelaavan FBC:n miesten edustusjoukkueen kausi 2018–19 pyöritettiin läpi osakeyhtiön kautta, ja liikevaihtoa oli reilut 100 000 euroa. Menneellä kaudella 2019–20 edustusjoukkueen toiminta toteutettiin kuitenkin jälleen pääosin FBC Turku ry:n alaisuudessa.

– Siinä yhdessä kaudessa todettiin, että vaikka jonkin muotoista yhteistyötä Tuto Hockeyn kanssa tullaan tekemään, siihen ei tarvita osakeyhtiötä. Pystymme tekemään sen toisistaan erillisinä seuroina, Lintunen valottaa.

FBC ja Tuto tekevät vielä kuulemma jonkin verran yhteistyökumppanimyyntiä yhdessä, mutta yhteistä yritystä siihen ei enää tarvita.

Pelaajapalkkioiden puuttuminen vaikutti

Nyt FBC käy Tuton kanssa neuvotteluja FBC Turku Oy:n siirtämistä kokonaan salibandyseuran alaisuuteen. Lintusen mukaan ajatuksena on mahdollisesti siirtää osakeyhtiö pöytälaatikkoon, ainakin toistaiseksi.

– On nähty, että se on hyvä olla olemassa, koska se on nollissa oleva osakeyhtiö. Sitä ei kannata lopettaa, mutta kysymys itsellemme on, mitä toimintaa pidämme oy:n puolella ja mikä on ry:n alaista.

Lintunen sanoo, että kahden päällekkäisen organisaation – ry:n ja oy:n – pyörittäminen ja esimerkiksi molempien kirjanpidon toteuttaminen nähdään tällä hetkellä tarpeettomana, kun tekijöitä on muutenkin rajallisesti.

– Kun miesten edustusjoukkuetoiminta irrotetaan yhdistystoiminnasta, se ei ole itsessään erityisen kannattavaa. Ei ole sellaista taloudellista kulmaa, millä sen voisi tehdä kokonaan irti tästä seurasta.

Yksi tällä hetkellä osakeyhtiön tarpeettomaksi tekevä asia on myös se, että FBC Turku ei maksa pelaajapalkkioita.

– Se ei pakota käyttämään oy:ta ikään kuin turvana. Olisi asia erikseen, jos ryhtyisimme maksamaan pelaajille, Lintunen myöntää.

Vaikka on kulunut vasta puolitoista vuotta siitä, kun FBC Turku Oy:n perustamisesta kerrottiin, yhtiö ollaan siis laittamassa pöytälaatikkoon ainakin tältä erää. Seurojen varainhankinnan viisastenkiveä siitä ei löytynyt.

– Kuten managerimme Antti Vääri sanoi, harvoin kahden köyhän avioliitosta syntyy yhtä rikasta. Mikään rahasampo se ei ole.

Ei pelkkää kahvia ja pullaa

Mutta on yhteistyöstä FBC Turulle ollut myös selvää hyötyä. FBC on saanut Tutolta konkreettista apua tapahtumanjärjestämiseen, jota se tarvitsi siirtäessään kotiottelunsa omasta pienestä Sport Gardenistaan uuteen Kupittaan palloiluhalliin.

– Olimmehan mekin järjestäneet pelejä vuosikymmeniä, mutta nyt saimme Tutolta speksit, millä itse pystymme lähtemään pyörittämään hallin myyntitoimintaa. Moni myy kahvia ja pullaa, mutta meille uutena tuli myyntiin myös muun muassa lämpimiä ruokia. Siinä Tuton avusta on ollut meille merkittävä hyöty, Lintunen kertoo.

Taustalla on osaltaan se fakta, että kotiotteluiden tuottoja on pitänyt kasvattaa siksikin, että Kupittaan palloiluhallissa pelaamisen korkeammat kulut saadaan katettua.

Toissa kaudella FBC:n kotiotteluiden kioskipalveluja oli tekemässä Tuton omistama palveluyhtiö, mutta osaamista siirrettiin salibandyseuran tekijöille niin, että nyt se pystyy kantamaan vastuun jo itse.

– Tapahtumamyyntiä saatiin kasvatettua merkittävästi varsinkin viime kauden aikana. Lipputulojen ja ottelutapahtuman aikana tapahtuvan myynnin tulot alkoivat olla jo sellaista, että niillä on budjetin kannalta jotain merkitystä.

Kokonaisuudessaan Lintunen näkee yhteistyön Tuton kanssa olleen mielenkiintoinen ja opettavainen kurkistus siihen, miten Mestis-tason jääkiekkoseuraa pyöritetään.

– Se on sen sorttista puoliammattilaistyyppistä toimintaa, mitä kuvittelisin tällä hetkellä F-liigajoukkueilta toivottavan. Pelaajat saavat jonkinlaisen pienen korvauksen ja osa on työssä käyviä.

Iiro-Pekka Airola
Iiro-Pekka Airola
Toimittaja

Twitter: @ipairola