Miksi tulospalvelu kaatui viikonloppuna? Näin liiton viestintäpäällikkö kommentoi

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Uusi kausi, sama vanha ongelma – tulospalvelu kaatui.

Salibandyliiton viestintäpäällikkö Jussi Ojala kuvailee Pääkallolle viime lauantain olleen yksi työuran huonoimmista päivistä.

– Se yksi asia, mikä ei saanut tapahtua, tapahtui, Ojala toteaa.

– Selityksille ei ole sijaa. Palvelun pitää toimia, piste. Epäonnistuttiin siinä viime viikonloppuna ja se on valtava pettymys. Harmittaa siksikin, että nimenomaan tekniikan ei pitänyt pettää. Siihen on panostettu. Alusta uusittiin, palvelimet siirrettiin Googlen pilveen ja asiantuntijat tekivät laskelmat millä tehoilla paletti varmasti toimii.

Salibandyliiton uudet verkkosivut aukesivat heinäkuussa. Ojala kertoo tulospalvelun rakentamisen olevan edelleen kesken. Ennen viime viikonloppua liitto oli testannut live-pelejä, mutta moni toiminnoista ei toiminutkaan, kun junioreiden karsintapelit alkoivat.

Vaikka viime viikonloppuna pelattiin runsaasti pelejä eri puolella Suomea, ei karsintaviikonloppu ollut trafiikin puolesta rajuimmasta päästä, Ojala sanoo. Hän myös lisää, ettei järjestelmän pitäisi nykypalvelimilla kaatua.

– Siellä oli yksi bitti poikittain ja se sitten kippasi koko tulospalvelu. Ja kun lajin tulospalvelun historia on mikä on, niin lumipallo lähti heti pyörimään väärään suuntaan. Se oli huono alku.

Ojala korostaa, että vastuu tulospalvelusta on Salibandyliitolla, mutta lisää haasteita olleen myös palveluntarjoajan päässä. Heinäkuussa julkaistu uusi ja edelleen keskeneräinen sivustokin julkaistiin myöhässä.

– Palveluntarjoajalla on ollut haasteita pitää aikatauluista kiinni meidän (Salibandyliitto) ja F-liigan sivujen kanssa. Ei olla saatu kaikkia ominaisuuksia, mitä pitäisi olla.

– Tämä on nyt tulospalvelun versio 1.0, joten tiiviisti sitä kehitetään. Viime viikkoina on pidetty palavereita ja pidetään tälläkin viikolla. Paljon saadaan korjattua ja rakennettua jo ensi viikonlopuksi. Myös sen jälkeen jatketaan tulospalvelun jumppaamista parempaan iskuun.

Junioreiden SM-karsinnat jatkuvat tulevana viikonloppuna. Ojalan mukaan ”pannuihin” on laitettu lisää voimaa, jotta vastaavanlaisia koko tulospalvelun kaatavia bugeja ei ilmenisi. Uutta stressitestiä ajetaan tällä viikolla.

Tulospalvelun kaatuminen herätti totutusti tyytymättömiä reaktioita. Vaikka Ojala ei ole viestintäpäällikkönä vastuussa tulospalvelun teknisestä toteutuksesta, on hän se henkilö, joka ongelmien ilmetessä äyskäröi likavettä pois kaivosta. Liiton viestintäpäällikkö sanoo ilahtuneensa etenkin muutamilta käyttöliittymiä suunnittelevilta ”lajiniiloilta” saamistaan viesteistä.

– Rapaa tuli ansaitusti, mutta on myös tullut monta mailia ja dm:ää, joissa on ajatuksella laitettu viestiä kehitysideoista.