Kyselyn perusteella pudotuspelitaisto kiinnostaa eniten miesten F-liigassa

Kärkisijojen sijoitustaisto ei ole välttämättä se kaikkein kiintoisin asia miesten F-liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Kärkisijojen sijoitustaisto ei ole välttämättä se kaikkein kiintoisin asia miesten F-liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Kysyimme toissaviikon lopulla lukijoilta mielipidettä siitä, että mistä sijoista kamppailu kiinnostaa lähtökohtaisesti eniten.

Ja oli oli hyvin löyhä ja kategorioita oli kaikkiaan kolme. Eniten kiinnosti sijojen 5-10 kohtalo, ja sille äänensä antoi 41,2 % vastaajista. Kärkikamppailu sijojen 1-4 suhteen kiinnostaa myös, sillä se sai prosenttiosuudeksi 35,3 %. Häntäpään sijoitukset 11-14 kiinnostavat 23,5 %:ia vastaajista.

Holden kertoi oman mielipiteensä:

”Sijat 5-10. Eli muuttuvatko pudotuspelijoukkueet ja toisaalta, ketkä alhaalla säilyvät varmasti turvassa putoamisen peikolta.

Näiden ulkopuolelta kiinnostaa myös, pystyykö Classic haastamaan OLS:n tällä kaudella molemmissa runkosarjan otteluissa.”

”11-14 ilman muuta. Ainoa, jossa voi realistisesti jotain merkittävää yllätystä tapahtua.”, Arto Kilponen linjasi.

”Silmät” ei lokeroinut omaa kiinnostustaan järin tarkkaan:

”Sijat 2-14, ne on sijat joissa, valitettavasti, on enää tänä päivänä mahdollista jotain tapahtua. Tuo maajoukkue vs muut liigajengit on vain sen verran karu asetelma. Mutta eiköhän koko kauden nähdä erittäin hyviä kamppailuita ihan ympäri sarjataulukon. Onhan se juuri salibandyn hienoutta, että pelit voi lähteä helposti mitenpä päin vain. Omalla tavallaan erikoista mielenkiintoa herättää miten Jymy pääsee liigavauhtiin ja kenelle tulee noutaja alaspäin.”