Nollapelillä kautensa avannut Strandberg: ”Moni äijä selvästi nautti, kun pääsi vaan pelaamaan”

Santtu Strandberg avasi kautensa vakuuttavasti nollapelillä. Kuva: Jarmo Koskela

Santtu Strandberg avasi kautensa vakuuttavasti nollapelillä. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikinkien ykköstorjuja Santtu Strandberg onnistui kauden avauksessa harvinaisessa tempussa. ErVi-kassari piti nollan joukkueen napatessa tyylipuhtaan 3–0-vierasvoiton Tiikereistä.

Viime kauden miesten liigan runkosarjassa nollapelejä nähtiin jopa kuusi kappaletta. Lukemaan vaikutti suurehkot tasoerot, sillä sarjan häntäpää oli kokonaisuutena poikkeuksellisen huono. Toissa kaudella nollia pelattiin yksi, sitä edellisellä kaudella niin ikään yksi.

Viimeisen viiden kauden aikana vastustustaja on jätetty miesten liigan runkosarjassa nollille yhteensä 16 kertaa. Näin ollen vain 1,8 prosentissa otteluista toinen joukkue on jäänyt maaleitta.

Strandberg sanoo Pääkallon haastattelussa, että nollapelejä on tullut aiemminkin.

– On niitä tullut. En ole laskenut, mutta muutamia, SPV:n kertaalleen nollilla kevään 2017 pudotuspeleissä pitänyt ErVi-vahti tuumaa.

Tiikereitä vastaan Strandberg venyi pallon tielle 20 kertaa. Mukaan mahtui yksi torjuttu rankkari.

– Pelaajat teki sen (nollapelin) suht helpoksi, mutta kyllä siellä joutui itsekin hommia tekemään. Yleensä joku pomppaa aina sisään vaikka miten pelaisi.

Vantaalla nähtiin sunnuntaina paikoin hyvinkin varovaista pelaamista, etenkin pallon kanssa. Ottelua seurasi 221 katsojaa, mikä lienee varsin lähellä Tikkurilan urheilutalon maksimikapasiteettia katsomorajoitusten kanssa.

Strandberg toteaa, ettei yleisön väljyyttä tullut mietittyä. Ennemminkin hän oli tyytyväinen, että pelit ylipäätään jatkuivat pitkän tauon jälkeen.

– Oli kiva päästä pelaamaan. Kivempi se on, kun on vähän edes yleisöä. Mutta ei sitä fiilistä tarvinut hakea yleisön kautta, kun alla oli puolen vuoden tauko.

– Moni äijä selvästi nautti, kun pääsi vaan pelaamaan.

Erä-kasvatin huhuiltiin harkinneen maisemanvaihtoa keväällä. Strandberg itse toteaa saaneensa ErVi:n kanssa ”jees-paketin” kasaan ja päättäneensä jäädä. Ei siinä ollut sen kummempaa, veskari lisää.

29-vuotiaana mies alkaa olla maalivahdin huippuiässä. Sen suurempia tavoitteita hän ei kuitenkaan ole tulevalle kaudelle asettanut. Tasaista kehittymistä ja nousujohteista tekemistä ennemminkin.

– Tavoite on tietysti pelata joka peli nollana.

EräViikingit kohtaa lauantain kotiavauksessa Happeen Energia Areenalla Vantaalla. Ottelun ennakkoon kiinnostavin nimi on ErVi:stä Happeeseen täksi kaudeksi vaihtanut SSV-kasvatti Roni Laasonen.

– Jotain tollaista vois harkita, Strandberg vastaa kysyttäessä onko monivuotisen joukkuekaverin kanssa lyöty jonkinlaista vetoa saako Laasonen palloa Strandbergin taakse.

– Ei hän ainakaan treeneissä kovin hyvällä prosentilla ole koskaan osunut.