Miesten salibandymaajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky oli tiistaina Yle Puheella Juha Valvion vieraana.
Nykky on ajankohtainen eritoten viime viikolla julkaistun Menestyksen tie -kirjan vuoksi, joka päivitti Alkemistin tarinan tähän päivään Oskari Saaren toimesta. Valvion noin tunnin mittaisessa ohjelmassa keskustellaan kirjan ohella valmentamisesta, salibandysta, golfista ja Nykyn filosofioista.
Nykky kertoi haastattelun lomassa myös siitä, että vuoden 2020 MM-kisojen järjestämiselle on hänen tietojensa mukaan noin 0,1 %:n mahdollisuus. Nykky kertoi olleensa aiemmin päivällä Salibandyliiton hallituksen kokouksessa asian tiimoilta.
– Kisat tulee siirtymään, vaikka virallista päätöstä ei ole vielä tullutkaan, Nykky kommentoi.
Menestyksen tiestä lisää myöhemmin Pääkallon sivuilla.