Seminaarityö tutkii salibandyn laukausta ja suunnanmuutoksia – valmennus hyvällä tasolla, fysiikkaharjoittelussa tekemistä

Salibandyä käsittelevä seminaarityö syventyy mm. laukaukseen. Kuva: Jarmo Koskela

Salibandyä käsittelevä seminaarityö syventyy mm. laukaukseen. Kuva: Jarmo Koskela

Jiri Kirsilä ja Joel Wenning ovat tutkineet Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tekemässään valmennus- ja testausopin seminaarityössään erilaisia salibandyn osa-alueita.

Salibandyn lajianalyysi ja salibandyn laukauksen biomekaaninen analyysi sekä valmennuksen ohjelmointi -niminen seminaarityö tutkii salibandyottelun kuormitusta, pelaajien suunnanmuutoskykyä ja sen harjoittamista, laukauksen biomekaniikkaa ja sen harjoittamista, valmennuksen ohjelmointia sekä suomalaisen salibandyn valmennusjärjestelmää ja sen koulutussisältöjä.

Kirsilä ja Wenning kuvaavat seminaarityönsä tiivistelmässä liigapelaajien liikkuvan ottelun aikana 3914 metriä, haitarin yltäessä 663 metriä molempiin suuntiin. Vaihdot kestävät 20-120 sekuntia. Niitä tulee ottelun aikana 12 – 27 kappaletta.

Tiivistelmän mukaan pelaaja tekee yli 200 suunnanmuutosta ottelussa.

Kirsilä ja Wenning ovat laukausta tutkiessaan hyödyntäneet jääkiekon puolella tehtyjä tutkimuksia, joiden mukaan laukauksen kovuuteen vaikuttavat pelaajan antropometria, mailan jäykkyys, ylävartalon voimatasot sekä tekniikalla.

Salibandya käsittelevässä tutkimuksessa on verrattu kahta eri laukaisuasentoa keskenään ja pyritty selvittämään laukaisun tarkkuuteen ja nopeuteen vaikuttavia biomekaanisia tekijöitä.

Laukaisunopeuden kehittämiseen tähtäävässä voimaharjoittelussa tulisi erityisesti panostaa ison rintalihaksen, leveän selkälihaksen ja ulompien vinojen vatsalihasten tehontuoton kehittämiseen melko pienillä kuormilla, tutkimuksessa sanotaan.

– Tähän soveltuvat muun muassa penkkipunnerruksen erilaiset ballistiset variaatiot, penkkivedot sekä räjähtävät kuntopallon heitot. Salibandyssa on myös hyvin vähän käytössä ylipainoisia välineitä, joiden avulla tehontuottoa voitaisiin kasvattaa. Lisäksi vastuskuminauhoilla ja isometrisillä pidoilla laukaisuasennon eri kohdissa voitaisiin lisätä laukauksen kovuutta.

Kirsilä ja Wenning pureutuvat seminaarityössään suunnanmuutoskykyä kehittävän valmennuksen ohjelmointiin sekä salibandyn laukausta kehittävän valmennuksen ohjelmointiin. Esimerkkeinä käydään läpi todellisia liigapelaajan harjoitusohjelmia ja niiden tavoitteita.

– Salibandyn nuoren iän vuoksi fyysinen harjoittelu ei ole vielä sillä tasolla, että näitä ominaisuuksia osattaisiin harjoittaa optimaalisella tavalla, tiivistelmässä kirjoitetaan.

Loppupäätelmissään Kirsilä ja Wenning toivovat salibandyn noudattelevan suurempien palloilulajien trendiä yksilöllisemmän valmennuksen suhteen. He näkevät, että henkilökohtaisella valmennuksella pystytään panostamaan juuri niihin kehityskohteisiin, joita pelaajan tarvitsee kehittää edetäkseen pelaajaurallaan seuraavalle tasolle.

Suomalaisen salibandyvalmennuksen tilan Kirsilä ja Wenning arvioivat olevan hyvällä tasolla.

– Salibandyliiton ja Eerikkilän Urheiluopiston välinen yhteistyö mahdollistaa lajille keskittymäpaikan, missä on mahdollista yhteistyön merkeissä järjestää korkeammankin tason valmennuskoulutusta, seminaarin työn tekijät kirjoittavat loppupohdinnoissa.

– Valmennuskoulutusten kokonaisuudet tuottavat myös samalla omat haasteensa. Notkeus valmennusjärjestelmän muokkaamisessa on ehdoton vahvuus verrattuna isompiin lajiliittoihin, missä sisältökokonaisuuksien muokkaaminen vaatii enemmän aikaa erityisesti valmentajakouluttajien koulutuksen suhteen. Haasteena Salibandyliiton valmennusjärjestelmässä on rajallinen kouluttajien määrä, mikä viittaa suoranaisesti resursseihin.

Jiri Kirsilä toimii Nurmon Jymyn valmennustiimissä. Hän on aiemmin ollut mukana SPV:n fysiikkavalmennuksessa. Joel Wenning taas on osa O2-Jyväskylän valmennustiimiä. Wenning on myös pelannut O2:ssa sekä edustanut Saksan maajoukkuetta MM-kisoissa.

Kirsilän ja Wenningin seminaarityön löytyy kokonaisuudessaan täältä.