Top 5: Divarin parhaat puolustajat

30 pistettä viime kaudella naputtanut Aki Hietanen jatkaa Kooveen takalinjojen johtotähtenä. Kuva: Esa Takalo

30 pistettä viime kaudella naputtanut Aki Hietanen jatkaa Kooveen takalinjojen johtotähtenä. Kuva: Esa Takalo

Divarin pelipaikkakohtaiset top-listat avattiin maalivahdeilla. Siirrytään siis pykälää ylemmäs ja puolustajiin.

5. Aleksi Markkola, Rangers

24-vuotias älykäs kahden suunnan puolustaja. Tuo rauhallisuudellaan palloa kylmän viileästi kärkikarvaajan ohi ja ottaa isoja peittoja. Tekee muista pelaajista parempia kentällä ollessaan, jota arvostetaan niin oman joukkueen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Ei mässäile pisteillä ja siitä kertoo viime kauden maalisaldo, 0 maalia. Fiksu pelaaja, mitä kuvastaa tehosaldo +20, vaikka osa Rangersin muista avainpelaajista jäi pakkasen puolelle.

4. Eetu Sariola, Koovee

Pelin rytmittäjä. Pysyy hyvin pallossa ja löytää pitkillä ja kovilla syötöillä omia pelaajia. 27-vuotias puolustaja pystyy myös itse haastamaan ja painavan kantti lähtee kaukaakin. Pelasi loistavia kausia Nurmon Jymyssä parisen vuotta sitten pysyen koko ajan pelin sisällä. Lähti edelliseksi kaudeksi Ouluun Luistinseuran riveihin mutta palasi 15 ottelun jälkeen takaisin Jymyyn. Ei päässyt liigassa käyttämään vahvuuksiaan ja nyt pallollisesti vahvassa Kooveessa pääsee paljon pelivälineeseen kiinni ja avaamaan peliä vahvuuksiensa kautta. Pelannut Divarissa 128 ottelua tehoin 91+61=152.

3. Jere Niemelä, SaiPa

Juuso Kekin aisapari, rauhallinen ja pallollisesti taitava rightin puolustaja, jonka one-timer laulaa tarkasti ja kovaa varsinkin ylivoimalla. Nuoreksi pelaajaksi lukee peliä erittäin fiksusti. Viihtyy monikäyttöisyytensä vuoksi välillä myös hyökkääjänä vasemmassa laidassa. Nousee entistä suurempaan rooliin tulevalla kaudella, kun Samuli Huppunen lähti viime kaudella suvereenia tulosta tehneestä kentällisestä liigaympyröihin. Tulevaisuuden iso nimi hänkin, täyttää ensi kuussa 20 vuotta.

2. Kasper Tähkä, Josba

Sarjan ehdottomia persoonia ja tähtipelaajia. Salkkareiden spin-off-sarjassakin esiintynyt Tähkä viihdyttää myös kentällä näyttävillä suorituksillaan. Yksilösuoritusten vastapainoksi voittaa paljon yksi vastaan yksi -tilanteita pallottomana. Repii, raastaa ja antaa persoonan näkyä kentällä. Ratkaisuvoiman ja taidon takia peluutetaan ajoittain myös hyökkääjänä. Joulukuussa 21 vuotta täyttävä taituri on tulevaisuuden tähti myös liigassa, kunhan saa lisää urheilullisuutta.

1. Aki Hietanen, Koovee

Pitkään liigassa pelannut Hietanen on liiganousua tavoittelevan tamperelaisryhmän alakerran liideri. 29-vuotias partasuu kantaa isoa vastuuta joukkueensa pallollisesta pelistä. Tekee koko ajan peliä edistäviä ratkaisuja ja jakaa oivallisia syöttöjä. Rightin puolen kätisyydellä rytmittää peliä erinomaisesti niin tasakentällisin, kuin ylivoimallakin. Pystyy myös viimeistelemään laadukkaasti. Monipuolinen pelaaja, joka löysi kuuden liigakauden jälkeen tehonsa myös hyökkäyspäähän, kun viime kaudella syntyi 9+21=30 pistettä.